Ammatillisen koulutuksen valuviat korjattava

Konetyöaloilla maarakennuksessa ja puunkorjuussa olisi hyvä veto uusille työntekijöille. Ammatillisessa koulutuksessa on hyvin aloituspaikkoja, hakijoita saisi olla enemmän, mutta suurin huoli on siitä, miten opintonsa aloittaneet valmistuisivat.

Huoli koskee erityisesti työpaikoilla tapahtuvan koulutuksen toteutusta, jossa vastuu on haluttu vyöryttää näiden alojen pienyrittäjille, koneyrittäjille.

Olemme olleet koulutusasioissa hyvin laitoskeskeisiä ja panostaneet paljon koulujen seiniin. Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa katse on käännetty oppimiseen työpaikoilla, mikä on hyvä asia. Se ei kuitenkaan ole ongelmatonta varsinkaan pienyritysvaltaisilla ja pääomavaltaisilla toimialoilla. Miten varmistetaan osaavan työvoiman saatavuus tällaisilla aloilla?

Uudistuksessa asetettiin kunniahimoisia tavoitteita työelämälle, mutta samalla turvauduttiin liian kaavamaisiin ratkaisuihin työpaikoilla tapahtuvan koulutuksen korvaamisen suhteen. Koulutussopimusta ja työpaikkaohjaajaa koskevissa määräyksissä ei tunnistettu riittävästi pienyritys- ja pääomavaltaisia toimialoja taikka työpaikan erityispiirteitä kuten sitä, että esimerkiksi pienissä maarakennus- ja puunkorjuualojen yrityksissä liiketoimintaa harjoitetaan liikkuvalla kalustolla vaihtelevissa työmaaoloissa.

Jotta perustutkinnon suorittaneelle asetettu tavoite suoriutumisesta ammatin perustehtävistä itsenäisesti ja niissä tyypillisesti edellytettävällä joutuisuudella saavutetaan, se vaatii paljon ohjausta työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana.

Maarakennus- ja puunkorjuualojen työpaikat ovat käytännössä yksinomaan pienissä yrityksissä, joissa ei ole omasta takaa riittävien työpaikkaoppimisen vaatimia taloudellisia eikä henkilöresursseja. Tämä uudistuksen valmistelussa esiin tuotu pelko siitä, että työpaikalla tapahtuva koulutus jää kuolleeksi kirjaimeksi maarakennus- ja metsäkonealoilla on nyt realisoitunut niin oppilaitosten kuin koneyrittäjien kertomana.

Kun oppilas on työssä oppimassa koneyrityksessä, yrittäjä paitsi käyttää opetukseen työpanostaan, menettää opettamisen aikana koneen tuotoksen laskuna jopa suuremman summan. Koneyrittäjällä koko tuotanto kärsii ja pahimmillaan koko ”tehdas” seisoo. Menetyksessä puhutaan jopa sadoista euroista päivässä.

Miten nämä koulutustalkoot tulisi nähdä? Onko yhteiskunnan kannalta eroa sillä, suorittaako opettamisen virkaopettaja koulutiloissa vai yrittäjä käytännön työssään?

Se, ettei työpaikalla annettua opetusta tällaisten tulomenetysten osalta osaksikaan korvata, johti räikeään epätasa-arvoon pienyritysvaltaisilla aloilla ja siihen, että alan opiskelijoille ei löydy työssäoppimispaikkoja. Kuitenkin yhteiskunta kaipaa uusia osaajia myös näille pienyritysvaltaisille toimialoille kipeästi.

Työpaikoilla tapahtuvan opetuksen kustannuksia tulee jakaa koko yhteiskunnan tasolla, jos halutaan turvata pienyritysvaltaisten toimialojen työvoiman osaamis- ja uusiutumistarpeet. Ongelmaa voi verrata vanhemmuuden kustannusten jakoon, jossa kustannuksia on jaettu koko yhteiskunnan tasolla eikä jätetty yksittäisten työnantajien harteille.

Tämä on myös erittäin ongelmallista ajatellen ammatinvalintaa pohtivia nuoria. Voiko nuori valita ja valitseeko nuori alan, joka ei pysty tarjoamaan työpaikalla tapahtuvaa koulutusta?

Hallitus on halunnut panostaa biotalouteen ja metsien käyttö on siinä avainasemassa. Puunkorjuu puolestaan on täysin pienyritysten, koneyritysten varassa. Miksi tällaisen epäkohdan annettiin tietoisesti realisoitua uudistusta tehtäessä?

Ammatillisessa koulutuksessa kaivataan hyvää yhteistyötä oppilaitosten ja työelämän välille, ja näitä yhteistyörakenteita tulee kehittää erilaisten, ei kaavamaisten mallien pohjalle.

Tämä tulee huomioida myös lainsäädännössä korjaamalla sen valuviat.