Olympiakatastrofin on soitettava hälytyskelloja: Poliittinen tausta ei enää urheilupomoja aateloi

Kuva: Jaana Kankaanpää

Mielipide|Politiikka

17.9.202416:30

Kolumni

Jouni Kemppainen

Olympiakomiteassa ovi käy. Kun puheenjohtaja Jan Vapaavuori (kok.) oli ensin saatellut huippu-urheilusta vastanneet Janne Heikkisen ja Leena Paavolaisen pois tehtävistään, hän veti myös itse omat johtopäätöksensä. Olympiakomitea joutuu etsimään syksyn aikana itselleen uudet vastuunkantajat.

Itse asiassa Vapaavuoren teko on ryhdikäs, vaikkakin ainoa mahdollinen. Pariisin olympiakatastrofin jälkeen hän puhdisti pöydän ja pakottaa lajiliitot ottamaan menestyksestä vastuun.

Samalla edessä on äärimmäisen arka kipukohta. Jonkun olisi tiedettävä, mitä tulevaisuudessa pitäisi tehdä?

Henkilövaihdokset ovat vielä helppoja verrattuna tähän kysymykseen.

Vastaus tähän ei ole uuden huippu-urheilun muutostyöryhmän perustaminen. Asiaa on tutkittu jo ainakin 15 vuoden ajan sekä kotimaisin että ulkomaisin voimin.

Ongelmana ei ole tiedon puute, vaan se, ettei strategisia toimia ole toteutettu eikä toimien vaikuttavuutta ole seurattu.

Vaiettu ongelma on, ettei olympiakomitean ja päärahoittajaa edustavan opetusministeriön suhde toimi tavalla, joka edistäisi huippu-urheilussa menestymistä.

Ministeriön ja olympiakomitean on vaikea edetä samaan suuntaan, jos tavoitteiden ja arviointien osalta vallitsee epäluottamus. Asiaan on ansiokkaasti ottanut kantaa muun muassa ministeriön ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola (Yle 12.9.).

Kun Olympiakomitea nyt ryhmittyy uudelleen, huippu-urheilun valmennuksesta paljon tietävää Niemi-Nikkolaa kannattaisi kuunnella.

Myös kokoomusjohtoisen olympiakomitean ja opetusministeriön TUL-taustaisen ylijohtajan Esko Rannon välinen yhteispeli on ajoittain ollut kivistä.

Ministeriö on muun muassa joutunut puuttumaan komitean saamien tukien käyttöön ja jopa henkilöstön kohteluun.

Urheilun järjestöelämän läpipolitisoituminen on joka tapauksessa ylittänyt rajan, jossa varoituskellojen on syytä soida.

Poliittinen vastuunkanto ei voi olla kenellekään rasite tehtävän hoitoon, mutta vanha uskomus sen aateloivasta vaikutuksesta ennen kaikkea julkisen rahoituksen turvaamiseksi on syytä unohtaa.

Jo vuosia sitten Olympiakomitean johtoon povattu energia-alan vaikuttaja Mika Anttonen voisi yhä olla innovatiivinen valinta, vaikka mies itse ei haluakaan kommentoida asiaa. (MT 16.9). .

Myös Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajaa Harri Bromania kannattaisi tehtävään ainakin kysyä.

Sekä Anttonen että Broman voisivat tuoda huippu-urheiluun yrityselämästä tuttua tavoitteellisuutta, jota nyt selvästi kaivataan.

Huomattavan hyvin julkisen ja yksityisen varainhankinnan yhdistäminen on onnistunut myös Tennisliiton toimitusjohtajalta Teemu Purholta.

Kun julkinen raha vähenee joka tapauksessa, uudet ihmiset ja heidän ajatuksensa ovat nyt sananmukaisesti kullan arvoisia.

Tavoitteiden asettaminen ja niissä pysyminen sekä lajien priorisointi olisi vihdoin saatava tehdyksi.