Eduskunnan rötöstelijät – mediaa rangaistaan nopeammin kuin ammuskelijaa
Pyssynpauke ja salakuuntelu ovat poliittisen maiseman tulokkaita, mutta rangaistukset rapsahtavat median edustajille nopeammin kuin poliitikoille, kirjoittaa Pekka Ervasti kolumnissaan.8.5.202409:47
Eduskunnasta – ja sen liepeiltä – on viime aikoina paljastunut arveluttavia ilmiötä.
Poliisipersu Timo Vornanen harjoitti pikkutunneilla vapun alla kansanedustajalta edellytettävää vakaata ja arvokasta käytöstä karaokebaarin edustalla.
Poliisi tutkii asiaa ja Vornanen vetäytyi saikulle palatakseen myöhemmin vetämään yhden miehen eduskuntaryhmää täydellä palkalla, kulukorvauksilla ja bonarina vielä ns. hunajapupuraha eli eduskuntaryhmille maksettava kansliakorvaus.
Tämä tietää tasaisen vauhdin taulukolla noin 300 000 euron tiliä, ennen kuin oikeuslaitos saa Vornasen tuomion aikaiseksi ja eduskunta hänet todennäköisesti erottaa.
Rangaistuskoneistona eduskunta on rivakampi median kuin kansanedustajan kohdalla.
Samaan tapahtumasarjaan liittyen Hesarin valokuvaaja painoi toisen korvansa persujen eduskuntaryhmän kokoushuoneen oveen. Tarkoitus oli kai selvittää, joko persut olivat saaneet valmiiksi päätöksensä Vornasen erottamisesta ja olisivat mahdollisesti tulossa käytävälle.
Konsti on median piirissä aika ajoin käytetty kikka, jotta ehditään virittää mikrofonit ja kamerat valmiiksi ovikommentteja varten.
Valitettavasti kuvaaja iski kuuloelimensä oveen kesken suoran nettilähetyksen. Rangaistuskoneistona eduskunta on rivakampi median kuin kansanedustajan kohdalla. Kuvaajalle läimästiin saman tien parin viikon porttari.
Yksimielisesti ilman äänestystä. Yleisen elämänkokemuksen perusteella voi arvella, että persuryhmä sai salakuuntelusta ns. latvaräjähdyksen ja tämä pisti vipinää eduskunnan portsareihin. Jotain oli pakko tehdä.
Tietoa ei-julkisista kokouksista saa, jos osaa käyttää puhelinta.
Eduskunnassa ei ole monta paikkaa, johon media ei pääse. Ryhmäkokoukset ovat yksi sellainen, istuntosali toinen ja valiokuntien kokoukset kolmas.
Täysistunnot ovat julkisia, mutta valiokuntien ja ryhmien kokoukset eivät. Silti ne vuotavat kuin mädät ruuhet. Tietoa ei-julkisista kokouksista saa, jos osaa käyttää puhelinta. Aina on joku, jolle on edullista vuotaa. Jos tiedot ovat relevantteja, ne julkaistaan.
Aina ei tarvitse edes soittaa. Koska kokoustilat eivät ole äänieriöitä, voivat käytävällä parveilevat sopulit kuulla jotain, vaikka eivät korvaa ovea vasten painaisikaan.
Kun pääministeri Paavo Lipponen (sd) aikoinaan kurmootti ryhmän oppositioon kuuluvaa Mikko Eloa, mylväisy kuului Kauppatorille asti: ”Aiotko mennä lärvimään tästä julkisuuteen?”
Siitä saatiin iskevä sitaattiotsikko, eikä porttaria annettu kenellekään.
Politiikan tapakulttuuri on koventumassa. Pelokas edustaja kulkee kaupungilla iltamapislari liitingissä, eikä media aio luopua korvistaan.
Kolumnin kirjoittaja on politiikan toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
