Yliö: Saaristomeren tervehdyttämisohjelmat perustuvat virheelliseen lähtöoletukseen

Kipsinlevitys alkamassa. Kuvituskuva. Kuva: Pasi Leino

Saaristomeren tilasta keskustellaan jatkuvasti. Paljon on ollut vuosien varrella puhetta ja projekteja projektien perään, mutta vähän tuloksia. Näin totesi myös valtiontalouden tarkastusvirasto tuoreessa tarkastuskertomuksessaan: ”Merialueiden hyvää tilaa ei ole saavutettu eikä ravinnekuormitus ole merkittävästi vähentynyt viimeisten 30 vuoden aikana”.

Miksi näin on käynyt? Siksi, että oletuksena kaikissa Saaristomeren rehevöitymistä koskevissa projekteissa, tutkimuksissa, selvityksissä, kommenteissa on se, että sadevesi valuu pelloilta suoraan ojiin ja edelleen jokiin ja Saaristomereen.

Näin ei todellisuudessa kuitenkaan tapahdu. Kaikkien tutkimusten, selvitysten, projektien ja toimenpiteiden lähtökohtana tulisi olla kaksi oleellista asiaa.

Ensinnäkin veden kiertokulku luonnossa toimii niin että sadevesi imeytyy maaperään pohjavedeksi ja vasta sitten vesi kulkeutuu ojiin ja edelleen mereen. Näin ollen muun muassa lannoitteet eivät valu suoraan pellolta ojiin.

Toisekseen vesi kyllä liuottaa pellon pinnalta muun muassa lannoitteita, mutta ne eivät kulkeudu veden mukana suoraviivaisesti maaperään, vaan aineet kiinnittyvät maaperän rakeisiin ja hyvin hitaiden ja monimutkaisten prosessien kautta siirtyvät maarakeesta toiseen. Aineiden kulkeutumisaika maaperässä on useimmilla aineilla kymmeniä vuosia, jopa satoja vuosia – siis paljon pidempi kuin suodattuneella pohjavedellä.

Pohjavettä esiintyy kaikkialla, missä on irtomaata, myös pelloilla.

Pohjavesi muodostuu sadevedestä. Sadevesi imeytyy maaperään ja painovoiman vaikutuksesta se valuu alaspäin, kunnes vesi saavuttaa läpäisemättömän pinnan, käytännössä kallion pinnan. Kun vettä imeytyy lisää, maaperän huokoset alkavat täyttyä ja vedenpinta nousta.

Maaperässä vesi virtaa aina sinne, missä on vähiten vastusta, pellolla ojia kohti. Ojissa pohjavesi purkautuu ojan pohjasta ja lähtee sitten virtaamaan edelleen helpoimpaan suuntaan ojan kaltevuuden mukaan.

Pelloilla ojat on tehty pitämään pohjaveden pinta tietyllä tasolla. Pellolla syntyy tulva, kun maaperän huokoset täyttyvät vedellä ja pellonkuivatus, käytännössä salaojitus, ei toimi.

Nyt jokien virtaamat ovat kasvaneet syksyn runsaiden sateiden ja lumen sulamisen takia, kun peltojen ja muiden alueiden maaperän huokoset ovat täyttyneet vedellä ja vedet ovat alkaneet virrata ojiin, jokiin ja mereen.

Vedenpuhdistus vesilaitoksilla hiekkasuodattimien avulla perustuu juuri tähän maaperän rakeiden aineita kiinnittävään prosessiin, kuten Varsinais-Suomessa Virttaankankaan tekopohjavesilaitoksella.

Miksi kastella nurmikkoa, jos vesi valuu suoraan läheiseen ojaan? Kukkaruukussa vesi imeytyy multaan ja poistuu ruukun pohjassa olevasta reiästä, joka on kuin oja pellon reunalla.

Peltojen maaperässä on edelleen runsaasti 1950-luvulta aina 1970–1980 luvuille saakka lannoitevalmistajien suositusten mukaisesti tehdyn ”ylilannoituksen” jäämiä, jotka vähitellen tulevien vuosikymmenten aikana poistuvat pohjaveden kuljettamana ojiin ja edelleen mereen.

Se, paljonko aikaa kuluu ja millaisia määriä ravinteita purkautuu ojiin, voidaan arvioida ainoastaan jokien koko valuma-aluetta kuvaavien matemaattisten pohjaveden virtausmallien avulla.

On huomattava, että muun muassa Aurajoen valuma-alueesta vain 37 prosenttia on peltoa. On oleellista ymmärtää, mistä ja miten merta rehevöittävät aineet lähtevät liikkeelle. Aika hoitaa pelloilta haitalliset aineet, mutta ihmisen mittakaavassa kymmenet, jopa sadat vuodet saattavat tuntuvat liian pitkältä ajalta.

Parhaillaan on monenlaisia projekteja kehitteillä Saaristomeren tilan parantamiseksi. Vaikuttaa siltä, että moni on haistanut oivan tilaisuuden päästä mukaan rahanjakoon.

Se, että ojien ja jokien virtaamia mitataan ja analysoidaan, ei suinkaan ole turhaa vaan antaa hyvää pohjatietoa muun muassa siitä, että pelloilla tähän asti tehdyt toimenpiteet eivät ole vaikuttaneet Saaristomeren tilaan.

Syväauraus saattaisi nopeuttaa sadeveden imeytymistä ja puhdistaa maaperää. Esimerkiksi suorakylvö ja kipsin levitys sen sijaan tiivistävät peltoja jo raskaiden koneiden takia ja hidastavat edellä kuvattua aineiden kulkeutumista maaperässä. Pellolle levitettävät ”ylimääräiset aineet” lisäksi monimutkaistavat maaperässä tapahtuvia kemiallisia ja fysikaalisia prosesseja.

Saaristomeren tutkijat ja etenkin Saaristomerestä kaiken tietävät poliitikot: menkää pellon reunalle sateella katsomaan, valuuko sadevesi suoraan ojaan. Pellolta ei valu veden mukana myöskään maa-aineksia ojiin, silloinhan ojat tukkeutuisivat.

Mikko Seppälä

FM, pohjavesigeologi, pohjavesimallinnuksen asiantuntija (eläkkeellä)