Perus­suomalaiset kaukana Alkiosta

Kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo (ps.) rohkeni väittää keskustan ja perus­suomalaisten juurtuvan samasta alkiolaisesta mullasta (MT 15.2.). Hänen on vaikea olla enempää väärässä.

Maalaisliitto-keskustapuolue-keskustan taustalla vaikuttaa ainakin neljä erilaista aatesuuntausta. Tunnetuin niistä on alkiolaisuus, mutta ei suinkaan ainoa. Alkiolaisuutta voi luonnehtia talonpoikaisesta herännäisliikkeestä inspiroituneeksi, kansallisesta ajattelusta vahvistuneeksi sosiaaliliberaaliksi aatesuunnaksi. Santeri Alkion tuotannon tavoin siinä näkyvät humuksen ja humanismin liitto.

Alkiolaisuuden merkitys on kiistaton, mutta aatteeseen yhdistetään harhaisesti paljon siihen kuulumatonta.

Alkiolle sivistys ja oman ihmisyyden kehittäminen olivat keskeisiä työvälineitä, myös politiikassa. Hänen talouskäsityksensä perustui työlle ja yrittämiselle, mutta korosti kansainvälisyyttä ja yhteistyötä. Alkion uskonnollista vakaumusta ei voi pitää ahdasmielisenä tai konservatiivisena, tunnustuksellisena kylläkin.

Perussuomalainen puolue on EU-aikana Suomessa kehittynyt protestipuolue. Sen taustalla oli alun perin häivähdys maalaisliitosta aikanaan irronnutta vennamolaisuutta. Tällä aatesuunnalla on niukasti yhteyttä alkiolaisuuteen. Populistista perinnettä maalaisliiton sisällä on toki harjoitettu jo varhain. Sillä on oma sijansa.

Perussuomalainen puolue on etääntynyt todella kauaksi SMP:stä. Itse näen sen taustalla voimistuvaa yleiskatkeruutta, etnonationalismia, naisvihaa ja nykyisin ennen kaikkea hyväosaisten verokapinaa. Alkiolaisen yhteistyön rakentajaksi siitä ei ole.

Jos kotimaisia juuria haetaan, ne löytyvät pikemminkin Lapuan liikkeestä. Perussuomalaisten ulkomaisista esikuvista malliksi käy amerikkalainen teekutsuliike.

Puolueiden menestystä kannattaa ylipäänsä tarkastella saavutusten valossa. Toiset puhuvat historiasta ja toiset tekevät sitä.