Lapsuuden haave toteutui, kun Anna-Maija Niittynen kasvatti unelmiensa kukkatarhan – avomaan leikkokukista kehittyi nopeasti yritys

Anna-Maija Niittysen kukkatarha koristaa veljen viljelemän pellon laitaa. Kukkien väri-ilottelu kasvaa kesän mittaan. Kuva: Sanne Katainen / Anna-Maija Nittynen

Lämmin ilma tuoksuu lupaukselta tulevasta kesästä. Kasvihuone sallii varaslähdön lämpimiin säihin, vaikka ulkona on vain koleat kolme astetta, pilvistä ja tuulista.

Lehtikaalin- ja fenkolintaimien välissä lämmöstä nauttii satoja kukantaimia, -sipuleita ja -juurakoita. Kultahehkujen lehdet ovat jo lähes kymmensenttisiä, kun taas liljansipulit vasta näyttävät ensimmäisiä elonmerkkejä.

Erikokoisten purkkien, purnukoiden, kippojen ja rasioiden lomassa loikkii tottuneesti Anna-Maija Niittynen. Hän elää todeksi yhtä lapsuuden haavettaan. Sukunimeä voi pitää enteellisenä, sillä pikkutyttönä Niittynen unelmoi kukkapaljoudesta, josta voisi poimia kukkia kimpuiksi niin paljon kuin sielu sietää.

"Monta tienpiennarta tuli koluttua kukkien perässä. Minua viehättää edelleen se uskomaton monimuotoisuus, joita kukat tarjoavat", Niittynen kertoo.

Anna-Maijan äiti Virva Niittynen muistelee, miten tytär osasi tehdä kauniita kimppuja jo siinä vaiheessa, kun osa ikätovereista vielä harjoitteli rusettisolmua.

"Kukat ovat aina kauniita, mutta Anna-Maijalla on aina ollut sekä sorminäppäryyttä että silmää väreille ja muodoille", Virva Niittynen kertoo.

Vuonna 2019 Anna-Maija Niittynen oivalsi, että hänhän voisi toteuttaa lapsuuden haaveensa ja kasvattaa itselleen kukkien valtameren ja pölyttäjien metropolin. Omasta kukkatarhasta voisi poimia kukkakimppuja keväästä syksyyn. Inspiraatiota hän sai erityisesti brittiläisistä puutarhalehdistä, joissa esiteltiin monenlaisia vinkkejä leikkokukkien kasvattamiseen omassa puutarhassa.

Puolivuotias Jalmari Paasonen viihtyy kasvihuoneessa, samoin kuin äitinsä Anna-Maija Niittysen kasvattamat kukantaimet ja enonsa Lauri Niittysen lehtikaalit. Kuva: Sanne Katainen

Kukkatarhan paikkaakaan ei tarvinnut kaukaa hakea, sillä Niittynen on kotoisin Kallelan tilalta Salon Perniöstä. Isoveli Lauri Niittynen lainasi siskolleen tilaa pellonkulmasta ja kasvihuoneesta.

Kallelan tilalla on viljelty vuosikymmenet avomaavihanneksia. Anna-Maijan ja Laurin vanhemmat Virva ja Antti Niittynen viljelivät esimerkiksi avomaankurkkua, sokerimaissia ja lehtikaalia, ja Lauri on laajentanut valikoimaa myskikurpitsan, fenkoliin ja varhaisparsakaaliin.

Anna-Maija Niittynen kokee, että jokunen avomaaviljelijägeeni on periytynyt hänellekin. Häntä kiehtoi ajatus, voisiko kukkia kasvattaa tuotantomielessä samaan tapaan kuin vihanneksia.

Hän järkeili, että kokeilu kannattaa aloittaa pienimuotoisesti ja mahdollisimman monella eri kasvilajilla. Siemenluettelot kuluivat käytössä, kun Niittynen tutkaili, mitä yksivuotisia kasveja suositellaan leikkokukaksi. Leikkokukalla tarkoitetaan kukkia, jotka leikataan varsineen ja asetetaan esille maljakkoon tai osaksi kukkasidontatyötä.

Kasvihuone antoi pikku taimille lentävän lähdön kasvuun, ja Lauri-veli muokkasi pellonreunaan kaksi yli 100 metrin kukkapenkkiä.

Kukkia putkahteli toissa vuonna pitkin kesää niin runsaasti, että Niittysen toisetkin kotoa perityt geenit, nimittäin yrittäjägeenit, aktivoituivat. Hän ajatteli, kotimaiset avomaan leikkokukat voisivat olla maanläheisyydessään kiinnostava vaihtoehto ihmisten kukkamaljakoihin.

Ajatus osui oikeaan.

"Ensin kukkia ostivat naapurinrouvat, mutta sana levisi yllättävän nopeasti. Yhtäkkiä olinkin sitomassa kimppuja kauppoihin myytäväksi."

Kukkien tuotenimi on Anna Niitty, eli lyhennelmä kukkatarhurin nimestä. Kukkia lähtee kauppakimppuina lähiseudun kukka- ja ruokakauppoihin, ja Niittynen tekee tilauksesta kimpun vaikka häihin.

Viime vuonna leijonankitoja lähti myös kukkatukkuun, ja tänä vuonna esimerkiksi kultahehkun, kosmoskukan ja kiinanasterin taimia kasvaa myyntitaimiksi.

"En ole varsinaisesti markkinoinut kukkiani, vaan lähinnä vastannut kysyntään", Niittynen kertoo.

Tsinniat tarjoilevat väriä verkkokalvoille. Kuva: Anna-Maija Niittynen

Se, että kotimaisia avomaan leikkokukkia ylipäänsä on myytäväksi asti, on monelle yllätys. Leikkokukat mielletään joko kotimaan kasvihuoneissa kasvatetuiksi tai ulkomailta rahdatuiksi.

Kuten muussakin suomalaisessa avomaantuotannossa, myös kukissa pääsesonki on käytännössä kesäkuusta syyskuuhun. Pienemmässä määrin kukkia on saatavilla myös huhti-, touko- ja lokakuussa.

Koska ulkomaisia leikkokukkia on totuttu ostamaan ympäri vuoden, kotimaan kasvukauden sesongit eivät ole ostajilla välttämättä selvillä.

"Esimerkiksi pioneja voi ostaa kaupasta huhtikuussa, mutta eiväthän pionit Suomen leveyspiireillä vielä huhtikuussa kuki", Niittynen huomauttaa.

Niittynen tekee kimppuja edelleen mieluiten yhtä intuitiivisesti kuin lapsena. Lapsi näkee luonnon tarjoileman väripaletin ja muotojen kirjon sellaisena kuin se on, mutta aikuinen alkaa herkästi antaa kaikelle omalle tekemiselleen kouluarvosanaa.

Kimpun ensisijainen tarkoitus on kuitenkin tuottaa katsojalle iloa. Niittynen toivookin, että yhä useampi aikuinen löytäisi uudelleen sen ilon ja vapauden, jota kimppujen tekeminen tuotti lapsena.

Niittynen kehottaa muistamaan, että luonto tarjoilee kauneutta ympäri vuoden. Havut, varvut, kanervat ja muut ikivihreät antavat väriä ilman lämpötilasta riippumatta. Erilaiset oksat ja heinät ovat myös mitä käyttökelpoisinta kimppumateriaalia. Viime vuonna Niittynen huomasi, että koristeheinille riittää ostajia, ja tänä vuonna heiniä kasvaakin kukkatarhalla paljon viimevuotista enemmän.

Ympärivuotista, luonnonmukaista kukkaloistoa saa helposti aikaiseksi kuivaamalla kukkia. Kuivaaminen onnistuu helposti samalla menetelmällä kuin vanhoista valokuvista on totuttu näkemään: kasvit laitetaan nipussa roikkumaan ylösalaisin ilmavaan paikkaan. Niittynen kuivaa kukkiaan pannuhuoneessa.

Nykyajan kuivakukissa tavoitellaan luonnollisuutta, Niittynen painottaa.

"Monet muistavat vielä 1990-luvun tärkätyt ja pölyiset kuivakukka-asetelmat, jotka näyttivät loppujen lopuksi muovista valmistetuilta."

Anna-Maija Niittynen on lainannut kasveilleen tilaa veljensä kasvihuoneesta. Kuva: Sanne Katainen

Punarevonhäntä saa kasvulleen lentävän lähdön kasvihuoneessa. Kuva: Sanne Katainen

Kevään ensimmäiset kukkijat ovat sipulikasveja. Teplete-narsissi oli jo lopettelemassa kukintaansa huhtikuun lopulla. Kuva: Sanne Katainen

Koristeporkkana kukkii yleensä heinäkuun puolivälistä lähtien ja sopii kimppuun kuin kimppuun.  Kuva: Anna-Maija Niittynen

Pellolta poimitut kukat matkaavat kylmiöön, minkä jälkeen on tiedossa kimppujen teko ja pakkaaminen. Viime vuonna kauppakimppuja ja esimerkiksi kukkakauppojen toimituksia lähti maailmalle pari kertaa viikossa. Kuva: Anna-Maija Niittynen

Kukkatarha on Niittyselle edelleen harrastus. Tosin hänellä on päivätyössäänkin kädet kuvaannollisesti mullassa.

Niittynen on maisemasuunnitteluhortonomi, ja hän työskentelee viheraluesuunnittelun parissa helsinkiläisessä Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymässä.

Tällä hetkellä Niittystä tosin työllistää puolivuotias Jalmari Paasonen. Kotona Vantaalla asustelevat myös Niittysen puoliso Jaakko Paasonen ja 7-vuotias Siiri Paasonen.

Matka Vantaan ja Perniön välillä taittuu vajaassa parissa tunnissa. Kasvukaudella Niittynen viettää lapsuudenkodissaan pari päivää viikossa, ja tänä vuonna äitiysloma sallii pidemmänkin oleskelun kukkatarhan läheisyydessä. Kukkatarhurin ollessa poissa kasveista huolehtii Virva-äiti.

Kukkatarhaa Niittynen hoitaa sivutoimisesti, eikä kukista ole tarkoitus pääelinkeinoa lähiaikoina tullakaan. Nyt kukkia on 16 aarilla, mutta tarkkaa tulevaisuudensuunnitelmaa Niittysellä ei ole.

"Sanon joka vuosi, että kokeilupainotteisesti mennään. Tärkeintä on, että tulen kukkien kanssa jatkuvasti viisaammaksi."

Yksi kysymys on sellainen, että mikään määrä vuosia kukkien parissa ei tarjonnut Niittyselle vastausta. Hänen on nimittäin aina vaikea vastata kysymykseen lempikukastaan.

"Sanotaan, että lempikukkani on se kukka, joka kysymisen hetkellä kukkii."