Kolonialismin paluu

LEHTIKUVA/REUTERS/Siphiwe Sibeko Viljelijä korjaa riisiä pellolla lähellä Madagaskarin pääkaupunkia Antananarivoa. 

LEHTIKUVA/MARKKU LARJAVAARA/IMAP Sudanilainen mies kulkee pellonreunaa Niilin rannalla. Sudanissa kansalla on pulaa ravinnosta, mutta Sudanin valtio myy ja vuokraa maita rikkaille öljyvaltioille ruoan tuotantoa varten. 

TEKSTI: Hanna Lensu KUVAT: Lehtikuva

Eteläkorealainen Daewoo-yhtiö hätkähdytti viime vuoden lopussa julkistamalla aikeensa vuokrata 1,2 miljoonaa hehtaaria maatalousmaata Itä-Afrikan rannikon lähellä sijaitsevalta Madagaskarin saarelta. Vuokraviljelmän pinta-ala vastaa koko Suomen viljanviljelyalaa.

Madagaskarin vuokrapelloilla eteläkorealaiset aikovat ryhtyä viljelemään kansalaisilleen viljoja ja palmuöljyä. Vuokrasopimus on 99 vuoden mittainen. Työvoimaa viljelmille aiotaan löytää eteläisestä Afrikasta.

Eteläkorealaiset eivät ole ainoita tuontiruuasta riippuvaisia viljelysmaan tavoittelijoita. Kansainvälinen maataloutta seuraava Grain-järjestö on listannut maatalousmaata eniten vuokranneita tai ostaneita maita. Järjestön mukaan muun muassa Saudi-Arabian, Japanin, Kiinan, Intian, Libyan ja Egyptin korkeat virkamiehet kulkevat maanosasta toiseen etsimässä suotuisia peltoalueita pitkäaikaiseen ruuantuotantoon.

Hallitusten ohella maanhankintaa tekevät sekä valtioita lähellä olevat yritykset että puhtaasti liiketaloudellista voittoa tavoittelevat yritykset.

Tarjouksiin on tarttunut sellaisia maita kuin Uganda, Kambodža, Sudan ja Pakistan – maita, jotka tunnetaan parhaiten epävakaista poliittisista oloista.

Toki elintarviketuotantoa on sijoitettu myös joihinkin länsimaihin. Japanilaiset tuottavat maitoa Uudessa-Seelannissa ja lihaa Yhdysvalloissa.

Kiinalaiset puolestaan viljelevät merkittäviä määriä esimerkiksi soijapapua ja vihanneksia naapurimaassaan Venäjällä. Kiinan tärkeimmät ruokasiirtomaat sijaitsevat kuitenkin Filippiineillä ja Laosissa, missä tuotetaan muun muassa riisiä kiinalaisille.

Viimevuotisen ruokakriisin vauhdittama siirtomaiden valloitus epäilyttää monia. Miten käy paikallisten pienviljelijöiden, kun ulkomainen jättiyritys ottaa maat haltuunsa? Miten on mahdollista, että Sudanissa voidaan tuottaa vehnää ja lihaa Arabian niemimaan rikkaille öljyvaltioille, kun maa ei pysty ruokkimaan omaa väestöään?

Åbo Akademin maaseutututkimuksen professori Erland Eklund näkee maanhankintailmiössä yhteyden Euroopan maiden sadan vuoden takaiseen siirtomaajärjestelmään.

”Esimerkiksi Kiina hankkii samalla tavalla luonnonvaroja Afrikasta kuin Euroopan maat aikaisemmin.”

Eklund ei osaa arvioida sitä, miten hyvin tai huonosti uudet siirtomaaisännät alusmaissaan toimivat.

Varmaa on kuitenkin, ettei maatalousbisneksen pyörittäminen ole ongelmatonta. Ristiriitoja aiheuttavat esimerkiksi kehitysmaiden epäselvät maanomistusoikeudet.

Persianlahden valtiot ovat pyrkimässä myös sellaisiin maihin kuin Somalia, joissa hallinto on täysin romahtanut. Riskit ovat suuret.

Edes kattavaa tietoa koko ilmiön laajuudesta ei ole, sillä läheskään kaikkien maiden välisistä kauppa- ja vuokrasopimuksista ei haluta kertoa julkisuudessa. Maankäyttö on tulenarka aihepiiri kaikkialla maailmassa.

Eklund ymmärtää tuontielintarvikkeista riippuvaisten maiden ongelmia: ne haluavat turvata ruokahuoltonsa.

”Kansallisvaltion klassinen tehtävä on huolehtia ruuasta.”

Hän ei kuitenkaan usko siihen, että globaali ruokahuolto olisi pettämässä. Samanlaiset pelot osoittautuivat turhiksi ensimmäisen öljykriisin aikana 1970-luvulla.

”Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana on otettu hurjia edistysaskeleita. Esimerkiksi Kiinassa oma ruuan tuotanto on viisinkertaistunut. Jos vaikkapa Ukrainan kaltaisissa maissa maatalouteen investoitaisiin, niissä pystyttäisiin tuottamaan paljon ruokaa.”

Lähde: International Food Policy Research Institute (IFPRI)

Etelä-Korea: 2 300 000 hehtaaria (josta 1,2 miljoonaa hehtaaria Madagaskarilla)

Kiina: 2 100 000 hehtaaria (josta 1,2 miljoonaa hehtaaria Filippiineillä, 700 000 hehtaaria Laosissa, 80 000 hehtaaria Venäjällä)

Saudi-Arabia: 1 600 000 hehtaaria (lähes kaikki Indonesiassa)

Yhdistyneet Arabiemiraatit: 1 300 000 hehtaaria (josta 900 000 Pakistanissa ja vajaat 400 000 hehtaaria Sudanissa)

Japani: yli 300 000 hehtaaria (josta runsaat 200 000 Yhdysvalloissa ja 100 000 hehtaaria Brasiliassa)

Suomen kokonaispeltopinta-ala on noin 2,2 miljoonaa hehtaaria.