Lain höllennykset lisäisivät alkoholihaittoja
Alkoholin haitat me maksamme kaikki – tavalla tai toisella.Syksyn aikana tullaan käsittelemään alkoholilain uudistusta. Panimoteollisuus ja elinkeinoelämä ovat innokkaasti ajaneet nykyisen keskioluen alkoholipitoisuuden nostamista sekä muita ”höllennyksiä” alkoholin saatavuuteen.
Samoin on esitetty valmistustaparajoitteen poistamista kaupoissa myytävistä tuotteista.
Tämän muutoksen myötä kaupoista voitaisiin ostaa mahdollisesti myös niin sanottuja limuviinoja, jotka vetoavat ennen kaikkea nuorisoon.
Väitetään, ettei alkoholin kulutus lisääntyisi voimakkaamman oluen vuoksi ja että samalla vähennettäisiin tuontia Virosta, jonne nämä täkäläisten panimoiden tuotteet onkin jo kärrätty (onkohan jopa kuljetustuki?)
Lehtitietojen mukaan matkustajatuonti on jo vähentynytkin – ihmiset näyttävän viisastuvan – ja huomiota tulisi kiinnittää ennen kaikkea alkoholin suurkuluttajiin eikä ahdistaa rajoituksilla tavallisia kansalaisia.
Olen äskettäin valmistellut Iisalmen Raittiusseura Sarastuksen 110-vuotishistoriikkia vuosien 2006–2016 ajalta ja lukenut uudelleen noiden vuosien lehtileikkeitä ja mielipidekirjoituksia. Niissä näkyy selvä muutos alkoholin käyttöön suhtautumisessa.
Lukuisat asiantuntijat, tiedemiehet ja lääkärit ovat varoittaneet nykyisenkin kulutuksen yhteiskunnalle aiheuttamista suurista kustannuksista ja monenlaisista ongelmista. Alkoholistiperheiden lapset ovat tulleet julkisuuteen kertoen oman tarinansa viinan aiheuttamista kärsimyksistä.
Viimeksi A-klinikkasäätiön päihdelääkäri Kaarlo Simojoki esitti TV-uutisissa (29.7.) huolestumisensa mahdollisista ”vapautuksista”. Hän sanoo, että noin miljoona suomalaista jo kärsii läheisensä alkoholin käytöstä.
Meillä on 500 000 riskikäyttäjää, joten paljon ei kulutuksen tarvitse lisääntyä, kun seuraukset näkyvät muun muassa terveys- ja päihdepalveluissa, joihin pääsy on jo vaikeutunut. Kansanterveysnäkökulma on jäänyt taka-alalle ja enemmän ajatellaan yksilön vapautta.
Mielikuvillahan meitä johdetaan, ja tähän perustuu sekä mainonta että suoranainen lobbaus.
Missä muussa suhteessa me suomalaiset olemme yhtä tasavertaisia koko maassa kuin oluen saannissa? Tosin haittakustannukset me maksamme kaikki – tavalla tai toisella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
