Könnillä rakennetaan kökällä
Tähän nousee kioski! Juha Iso-Tuisku, Antti Mäki-Latvala, Kaija Aspila-Renkola, Kosti Ketelä jaVesa Iso-Tuisku laittoivat hihat heilumaan kioskitalkoissa. Kuva: Jouni HirnKönnin kylä Ilmajoella saa uuden maamerkin, kun vastavalmistuneessa hirsirakennuksessa toimiva kioski avaa ovensa juhannuksen tienoolla.
Ilmajoen Harjunpakalla vallitsee rehvakas tekemisen meininki. Saha laulaa ja vasara paukkuu keskellä kirkasta aamupäivää, kun Könnin kyläseuran kökkäväki asentaa kioskin lattiaa.
Kyläseuran sihteeri Kaija Aspila-Renkola lakaisee lattialta sahanpuruja ja eristelevyn kappaleita. Työnteon lomassa viljellään eteläpohjalaista huumoria, joka on suoraa, osuu kohdalleen ja saattaa naurattaa.
Kioskin hirsinen kehikko seisoo ylväänä pellon reunassa. Pian sen äärellä herkutellaan jätskillä ja vaihdetaan kuulumisia.
Könnin kyläseura toimii kolmen kylän, Könnin, Kiikerin ja Harjunmäen alueella. Se harjoittaa esimerkillisen aktiivista kylätoimintaa. Niinpä kioski syntyi koko kyläyhteisön yhteisenä ponnistuksena.
Kioskin pyöröhirret veistettiin Ilmajoki-opiston hirrenveistokurssilla Könnin kylätalon tontilla. Ulkopuolista rahaa ei ole käytetty laisinkaan: kaikki työt tehtiin talkoona ja rakennustarpeet saatiin lahjoituksena oman kylän väeltä.
Vasta valmistunut kioski sijaitsee viihtyisällä paikalla, pitkän Vaivaastennevan koivukujan yläpäässä, laakeiden peltojen reunalla.
Samalla tontilla toimi kioski jo 60-luvun taitteessa, mutta rakennus purettiin vuosikymmeniä sitten.
Haave omasta kioskista kyti kyläläisten mielessä pitkään, kunnes kaksi vuotta sitten kyläseura hommasi oman kioskivaunun.
”Se oli valkoinen ja ruma koppero. Ei kovin houkutteleva myyntipaikka. Asiakkaille ei ollut tarjolla edes sadesuojaa”, Aspila-Renkola huokaa.
Sitten kyläseura päätti rakentaa uuden kioskin. Eräs kyläläinen ehdotti, että rakennettaisiin iso tuulimylly, jonka alakerrassa olisi kioski. Se olisi ollut kuitenkin liian suuritöinen.
Kioskin perimmäisenä tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa, vaan tarjota kesätyöpaikkoja oman kylän nuorille.
”Tämä ei ole mikään kultakaivos. Ensimmäisenä kesänä saimme juuri ja juuri nuorten palkat maksettua. Kioskin pitäisi sijaita erittäin vilkkaalla liikepaikalla, että sillä saisi hankittua elantonsa”, Juha Iso-Tuisku arvelee.
Kesä työllistää yhdeksän teini-ikäistä nuorta. Kukin työskentelee myyjänä viikon ajan ja samalla heidän vanhempansa huolehtivat juoksevista asioista.
”Kioskityö on erittäin opettavaista nuorille. Siinä pitää olla palveluhenkinen ja kantaa vastuuta. On vastattava rahasta ja aukioloajoista. Kahviakin pitää löytyä pannusta koko ajan”, Mäki-Latvala sanoo.
Tavoitteena on, että kesäkioskista tulee sekä ohikulkijoiden että kyläläisten taukopaikka, jonne voi keskittää kyläyhdistyksen toimintaa.
”Kioski lisää kylän yhteisöllisyyttä. Tänne on mukava tulla parantamaan maailmaa. Ihmiset eivät enää kyläile kuin ennen, joten nyt kaikki voivat tavata tuttujaan täällä”, Kosti Ketelä toteaa.
Talkookahvien lomassa Kantrin toimittajalle esitellään Ilmajoki-lehden tekemää kioskijuttua. Sen otsikkona on ”Suomen hienoin kioski”.
”Siinä on otsikon mallia Kantrillekin”, joku talkoolaisista ehdottaa.
JOUNI HIRN
Könnin kioski osoitteessa Könnintie 600, Ilmajoki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
