Ei koskaan täysin suomalainen
Ariel Livson on Suomen ainoa juutalainen maatilan isäntä. Juutalaisuus on suomalaisille yhä vierasta, vaikka juutalaiset ovat yksi vanhimmista vähemmistöistä Suomessa. Kuvat: Ville-Petteri MäättäYksi vanhimmista vähemmistöistä Suomessa ovat Suomen juutalaiset, joita asuu Suomessa vain kourallinen – alle 2 500 henkeä.
”Ihmiset tietävät juutalaisista hyvin vähän, ja silti kaikilla tuntuu olevan heistä mielipide. Edelleen monet kuvittelevat, että olen israelilainen”, lapinlahtelainen maatilan isäntä Ariel Livson sanoo.
Hän on jo toisen polven suomalainen. Isoisä pakeni juutalaisvihan vuoksi Valko-Venäjältä vuosisadan vaihteessa Sortavalaan. Sieltä matka jatkui evakkona Kotkaan, jossa isoisä jatkoi Sortavalassa aloittamaansa hattumestarin ammattia.
Livsonin Sortavalassa syntynyt isä ilmoittautui vapaa-ehtoisena Suomen armeijaan, josta kutsu kävikin pian rintamalle.
Helsingissä kasvanut Ariel Livson opiskeli arkeologiksi Israelissa, mutta toteutti 90-luvun alussa haaveensa kodista maaseudulla ja ryhtyi luomuviljelijäksi Ylä-Savon Lapinlahdelle.
Sieltä käsin Livson on järjestänyt vuosittain kulttuurimatkoja Israeliin ja muualle Lähi-itään.
Suomen juutalaisyhteisöt asuvat pääasiassa Helsingissä ja Turussa, joissa on synagogat. Savoa vääntäviä juutalaisia Livson ei maalla kasvaneen poikansa lisäksi tiedä. Maanviljelijänäkin Livson lienee ainoa juutalainen Suomessa.
”Suurin osa otti meidät täällä silloin hienosti vastaan. Ei mennyt kauaa, että kyseltiin mukaan politiikkaan, kalastuskuntaan, kyläyhdistyksen toimintaan, harrasteteatteriin...”
Livsonin isän mielestä suomalaisten suhtautuminen juutalaisiin parani sotien jälkeen. Jollain tavalla juutalaiset koetaan Suomessa kuitenkin yhä muukalaisiksi, vaikka he ovat usean sukupolven suomalaisia, Livson sanoo.
Eräs kylällä asuva kalamies ei pitkään uskaltanut tulla Livsonin tilaan kuuluvalle lohialtaalle kalastamaan, kun oli kuullut, että tilalla on juutalainen isäntä.
Ennakkoluulot juutalaisista rikkaina kauppamiehinä tai lääkäreinä ovat tiukassa.
Juutalaisvihaakin on. Se nousee yhä esille pikaistuksissa lausutuissa kommenteissa ja sivulauseissa.
Kun Livsonin poika nimitettiin Suomen juutalaisten seurakuntien ylirabbiksi, suojelupoliisi pyysi, ettei hän kulkisi avoimesti kaupungilla kipa-päähine päässä. Euroopan viimeaikaiset terrori-iskut ovat pelästyttäneet myös Suomessa.
Kesällä koko Suomi kuohahti, kun perussuomalainen Olli Immonen julkaisi monikulttuurisuutta vastustavan kirjoituksensa. Hyvä niin, mutta Livson ihmettee, miksei samanlaista kohua ole syntynyt Magneettimedian juutalaisvihamielisistä kirjoituksista – ”edes vihreissä ja vasemmistolaisissa poliitikoissa.”
Monikulttuurisuutta Livson pitää hyvänä asiana: ”Hienoa, että ulkomaalaisia tulee Suomeen. Oman kulttuurin saa pitää, kunhan lakia noudattaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

