Huutaako edunvalvonta turhaan sutta? Uskottavuutta ei ole varaa menettää, koska metsänomistajat ovat vähemmistössä

Rikkidirektiivi on rajoittanut laivojen rikkipäästöjä vuodesta 2015 alkaen. Muutoksen pelättiin haittaavan Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä. Kuva: Markku Vuorikari

Mielipide|Metsäteollisuus

21.11.202409:00

Kolumni

Henrik Hohteri

Muistatko EU:n rikkidirektiivin?

Vuonna 2015 voimaan tullut säädös rajoitti laivojen polttoaineen rikkipitoisuutta. Perusteena oli terveydelle haitallisten ilmansaasteiden vähentäminen.

Ennen säädöksen voimaantuloa suomalainen teollisuus vastusti muutosta ponnekkaasti.

Vuoden 2012 syyskuussa sain mahdollisuuden haastatella UPM:n silloista toimitusjohtajaa Jussi Pesosta. Hän sanoi yhtiön siirtävän paperitehtaallisen tuotantoa Suomesta Keski-Eurooppaan, jos rikkidirektiivi toteutuu suunnitellusti.

Tapaus on jäänyt mieleen. Nuorelle toimittajalle oli hienoa kirjoittaa painava uutinen, joka levisi laajalti muihinkin viestimiin.

Suuryhtiöiden toimitusjohtajat antavat haastatteluja harvoin, edes MT:lle. Siksi tällaiset haastattelut kannattaa lukea ajatuksella: miksi kiireinen johtaja on halunnut käyttää aikaansa haastatteluun juuri nyt, ja juuri tästä aiheesta?

Pesonen ilmeisesti koki, että rikkidirektiiviin oli vielä mahdollista vaikuttaa. Ehkä Itämeren alue voisi saada erikoiskohtelun, jos viesti menee läpi.

No, rikkidirektiivi tuli eikä siitä ole juuri sen jälkeen huudeltu. Sääntelyn kustannukset osoittautuivat pelättyä pienemmiksi.

Osa teollisuudesta todennäköisesti jopa hyötyi, koska se teki EU:sta edelläkävijän, mikä luo mahdollisuuksia uuden teknologian vientiin.

Ilma on puhdistunut rikkiyhdisteistä toivotusti. Yllättävin vaikutus direktiivillä on ollut ilmastoon. Rikkipäästöt kaikessa haitallisuudessaan toisaalta viilensivät ilmastoa.

Paperintuotanto on Suomesta vähentynyt sitten vuoden 2012, mutta niin se on vähentynyt Keski-Euroopassakin. Rikkidirektiivin aiheuttamat kustannukset taisivat olla pientä kohinaa alan muihin muutoksiin verrattuna.

Jyrkkä ja jälkikäteen arvioituna aiheeton sanoma heikentää sanojansa uskottavuutta, kuten tunnetussa tarinassa turhaan sutta huutavasta pojasta.

Se kannattaisi pitää mielessä myös metsiin liittyvässä edunvalvonnassa.

Hyökkäävä viestintä maalaa metsänomistajista kuvaa ympäristövihamielisenä, uudistuksia turhaan vastustavana joukkona, jota ei tulevaisuudessakaan kannata kuunnella.

Metsänomistajia on 600 000, muita äänestäjiä monin verroin. Mikä tahansa muutos on periaatteessa mahdollinen jo seuraavissa vaaleissa. Metsänomistajat ovat riippuvaisia muiden myötämielisyydestä ja ymmärryksestä.

Sama logiikka pätee ympäristöviestintään. Monen mieleen on jäänyt pelko metsät tappavista happosateista, joita ei ikinä tullutkaan. Kun uskottavuus on heikentynyt, on vaikeampi saada viestiä läpi todella polttavista asioista, kuten ilmastonmuutoksesta.

Rakentava keskustelu, joka perustuu tosiasioihin ja realistisiin vaikutusarvioihin kuulostaa ehkä tylsältä, mutta kannattaa pidemmän päälle.

Toimittajien ammattitaidon varaan jää tehdä epävarmasta ja monimutkaisesta maailmasta kiinnostavia juttuja. Maailma ei ole mustavalkoinen, eikä se ole valmis.