Varpuspöllö on pöllölajeistamme ainoa, joka varastoi ruokaa – Metsäomistajan kaveri verottaa tehokkaasti taimikoiden myyräkantoja.

Varpuspöllö on pöllölajeistamme pienin. Kuva: Harri Taavetti

Pakastin on vanha keksintö, varpuspöllö on käyttänyt sitä jo kauan, kertoo Rauno Kuukkula matkalla pöntöntarkistuskierrokselleen.

Varpuspöllö on pöllölajeistamme ainoa, joka varastoi ruokaa. Sen varastopöntön sisällön perusteella voi muun muassa tutkia myyräkantoja. Hyvinä myyrävuosina pönttöön saattaa olla varastoituna pitkälle toistasataa myyrää.

Rauno Kuukkulan 180 varpuspöllön pönttöä sijaitsevat Ikaalisissa Kyrösjärven länsipuolella. Ne sijoitetaan aina kaksittain. Toista pönttöä pöllö käyttää ruokavarastonaan ja toiseen se pesii.

Toinen pönttö on hyvä olla myös liito-oravien varalta, sillä ne pystyvät valtaamaan varpuspöllöltä pesän. Jos niin käy, voi pöllö itse muuttaa naapuriin.

Ilmastonmuutoksen myötä lämpenevät talvet aiheuttavat varpuspöllölle harmia, sillä niiden ahkerasti keräämät ruokavarastot voivat mädäntyä, kun jäähdytys ei plussakelillä riitä.

Ensimmäisen tutkitun pöntön sisältö haisee jo. Sinne kerätyt kymmenet myyrät alkavat olla aika lailla tunnistamattomassa muodossa.

Toisen tutkitun pöntön haltija oli ilmeisesti aloittanut varastointipuuhat myöhemmin, sillä säntilliseen järjestykseen varastoitu saalis on helposti laskettavissa.

Pöntön sijainti pienellä metsäkaistaleella pellon ja ihmisasutuksen välissä näkyy ruokavaraston sisällössä. Sieltä löytyy 11 peltomyyrää ja vain yksi metsämyyrä, metsäpäästäisiä 11, vaivaispäästäisiä yksi. Lintuja pöntöstä löytyi yllättävän paljon, kahden talitiaisen lisäksi puukiipijä, hippiäinen ja hömötiainen.

Varpuspöllö on yllättävän yleinen veitikka, vaikka sitä pääseekin näkemään vain harvoin. Joskus kevätaikaan koiras voi tulla uteliaaksi ja seurata matalan vihellysäänen kutsua, muutoin useimmiten ei.

Varpuspöllön nimi viittaa sen pieneen kokoon, ei ruokavalioon, vaikka kyllä varpuspaistikin tälle tehokkaalle saalistajalle kelpaa. Pikkupöllön tiedetään saalistavan jopa itsensä kokoisia lintuja, kuten käpytikkoja, punakylkirastaita ja käpylintuja.

Entisaikaan varpuspöllö tapasi pesiä Käpytikan tai Pohjantikan koloissa. Silloin ei pöntöille vielä ollut samanlaista tarvetta kuin nykypäivänä metsänhakkuiden viedessä mennessään vanhat kolopuut.

Varpuspöllö on metsäomistajan kaveri, sillä se verottaa tehokkaasti taimikoiden myyräkantoja.

''Metsänomistaja tekee viisaasti, jos ripustaa varpuspöllön pönttöjä taimikoiden lähistölle'', vinkkaa pitkän työuran metsätalousteknikkona tehnyt lintumies.

Lintumiehen kiireisintä aikaa ovat touko- ja kesäkuu. Parhaana vuonna Rauno Kuukkulalla on ollut poikue 18 pöntössä, huonona vuonna vain kuudessa.

Varpuspöllön muninta alkaa yleensä huhtikuun puolivälin paikkeilla. 30 päivän päästä kuoriutuvat poikaset ja siitä 30 päivän kuluttua ne jo lentävät pesästä. Tänä aikana Rauno Kuukkula rengastaa emot ja poikaset.

Iloisia jälleennäkemisiä tapahtuu usein, kun emo onkin vanha tuttu. Varpuspöllöt eivät kulje kauas kotikonnuiltaan toisin kuin tunturipöllö, hiiripöllö ja huuhkaja, joka voi ravinnon perässä muuttaa tyynen viileästi vaikka kaupungin ydinkeskustaan.

Pönttöjen hoidossa tärkeintä on jokavuotinen puhdistus, sillä varpuspöllö on hyvin tarkka asuntonsa ja ruokavarastonsa suhteen. Se suostuu pesimään vain oikeaoppisesti rakennetussa pöntössä.

Pöntön tulee muistuttaa tikan koloa. Etuseinän pitää olla paksu, eikä päivä saa päästä paistamaan pönttöön mistään muualta, kuin 46 millin kulkuaukosta. Liitokset pitää varmistaa rimoituksella. Lisäksi pöntön pohjalla pitää olla purua.

Rauno Kuukkulalle neljän vuosikymmenen mittainen varpuspöllöharrastus on ennen kaikkea lintujen suojelutyötä.

''Tästä harrastuksesta on linnuille hyötyä toisin kuin lintubongauksesta. Pöllöjä ei auttaisi mennä häiritsemään, kun ne yrittävät sinnitellä talven yli'', hän muistuttaa.

Lintujen seurannasta ja rengastuksesta hyötyvät myös tutkijat. Rauno Kuukkulan vuosien varrella täyttämät 8500 pesäkorttia ovat rengastustoimistossa lintututkijoiden käytettävissä. Niistä selviää arvokasta tietoa lintujen pesinnästä, levinneisyydestä sekä eliniästä.

Pesäkorttien perusteella tiedetään muun muassa, että varpuspöllöjen elinikä on keskimäärin seitsemästä kahdeksaan vuotta. Niiden liikkumisesta tehtyjen havaintojen perusteella voidaan päätellä niiden olevan melko paikallaan pysyviä lintuja, jotka kulkevat vain parinkymmenen kilometrin säteellä.

Pesintähavaintojen mukaan linnut munivat keskimäärin seitsemästä kahdeksaan munaa, lihavina vuosina enemmän, laihoina vähemmän. Linnut voivat jopa jättää kokonaan pesimättä, jos ravinnosta on pulaa.

Pöllöistä pienin

Varpuspöllö (Glaucidium passerinum) on pienikokoisin pöllölajimme, se on vain hieman punatulkkua kookkaampi.

Pesä sijaitsee kolossa tai pöntössä.

Munii huhti–toukokuussa, vain naaras hautoo.

Pesii metsäalueilla lähes koko maassa. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 3500–6000 paria.

Pikkujyrsijät ja linnut ovat varpuspöllön ravintoa. Jos ravintoa on runsaasti, pöllö varastoi ylimääräisen saaliin.

Ääni on punatulkkumainen vihellys, jota toistaa sekunnin välein.

Uhanalaisuus: silmälläpidettävä, rauhoitettu.