Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pöllölaakson Asterix vaihtoi puolta

    Pöllölaakson Asterix siirtyi roomalaisten puolelle.

    MTV:n uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttilan nimitys Yleisradion johtoon on huomattava mediapoliittinen teko. Ylä-Anttila on ollut yksi koko kaupallisen median tärkeimmistä edunvalvojista. Tämän takia Ylä-Anttilan jokaista tekoa seurataan nyt tarkoin sekä Ylessä että kaupallisessa mediassa.

    Ylen johtoon haluttiin ja haettiin henkilöä, joka ymmärtää myös kaupallisen median murrosta ja toimintaympäristön haasteellisuutta. Sekä Ylessä että sen toimia valvovassa eduskunnassa nähdään julkisen palvelun yhtiön asema jopa liian vahvana.

    Yhtiö on itsekin säikähtänyt verovaroilla rahoitetun aseman vahvuutta. Ylessä tiedetään hyvin, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen keskustelu sen asemasta käynnistyy uudelleen. Kaupallisen median haukat pitävät siitä huolen.

    Myös median moniarvoisuudesta huolestuneet poliitikot ja heidän valistunut äänestäjäkuntansa ymmärtävät itsekin, ettei koko toimiala voi olla rakennettu pelkästään veronmaksajien varaan.

    Ylä-Anttilan on osoitettava asiassa aloitteellisuutta. Jos Yle ei ole asiassa riittävän aktiivinen, eduskunnan miehittämä hallintoneuvosto on.

    Poliitikot ovat Ylen kannalta arvaamattomia. Toimitusjohtajan valintaan he eivät tällä kertaa sotkeutuneet, mutta muuten hallintoneuvostolle on varattu mahdollisuus puuttua aiempaa suoremmin jopa strategisiin kysymyksiin, millaisiksi ne sitten ikinä tulkitaankaan.

    Toimitusjohtajan tärkein tehtävä Ylessä on pitää poliittinen paine yhtiön ulkopuolella ja saada samaan aikaan poliitikot Ylen tueksi, kun hätä on suurin. Viime vuoden kohut ovat nyt laantuneet, mutta hankaluuksia on luvassa vähintään parin vuoden välein.

    Ylä-Anttilan yhteiskuntasuhteet ovat verrattoman hyvät. Hänellä on mahdollisuus onnistua tehtävässään. Hän pystyy myös rakentamaan yhteyttä Ylen ja kaupallisten välille. Aineiston ilmainen jakaminen kilpailijoille ja verkkokävijöiden ohjaaminen kaupallisten toimijoiden sivuille ovat tässä työssä hyvä alku.

    Kaupallisella puolella ollessaankin Ylä-Anttila oli Ylen suhteen kyyhky. Rakentavasta otteesta ei nykyisessäkään tehtävässä ole haittaa.

    Kiinnostavaa on myös, miten MTV:n uutistoiminta pystyy pitämään pintansa pahasti tappiollisen Maikkarin ja sen ruotsalaisen omistajan Bonnierin järjestellessä toimintojaan. Ylä-Anttila on pitkään ollut MTV:n uutisten tukipylväs sekä yhtiön sisällä että merkittävä Bonnierin suomalainen yhteiskuntasuhdevaikuttaja.

    Päätoimittajan sijaiseksi pikavauhdilla nimetty Tomi Einonen, politiikan päällikkö Jussi Kärki ja kumppanit ovat tähän asti pienen gallialaiskylän urhollisuudella pitäneet uutistoiminnassa puoliaan isoa Yleä vastaan. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Pöllölaakson Asterix siirtyi roomalaisten puolelle.

    Maikkarin tv-uutiset haastavat edelleen Ylen yli 600 000 katsojan yleisöillä. Ne ovat digitaalisesta maailmasta huolimatta vielä pitkään tärkeitä suomalaisen moniarvoisen median kannalta, lehdistön lisäksi.

    Ei ole mahdotonta, että tälle osalle Maikkaria löytyisi suomalainenkin ostaja. Myös myyntihaluja Bonnierilla voisi olla. Sen verran haastava MTV:n tilanne on.