Tiesitkö tämän narsisseista? Pääsiäisliljoilla on pitkät perinteet

Narsisseja on kasvatettu suomalaisissa puutarhoissa jo 1600-luvulta alkaen. Kuva: Säde Aarlahti

Pääsiäinen ei tuntuisi pääsiäiseltä ilman narsisseja. Kevään raikkaat kukkatorvet kuuluvat puutarhojen rakkaimpiin ja vanhimpiin aarteisiin.

Narsisseja ( Narcissus sp.) on kasvatettu suomalaisissa puutarhoissa jo 1600-luvulta alkaen. Alkuaikoina ne olivat harvinaisuuksia, joita kasvatettiin vain muutamissa luostari- ja rohdospuutarhoissa, mutta kauniit ja sinnikkäät kukkijat löysivät itselleen nopeasti uusia kasvupaikkoja.

Kun koristekasvien kasvatus yleistyi 1800-luvun lopulla, kuuluivat juuri narsissit usein ensimmäisten, istutettavien lajien joukkoon. Innostus narsissien kasvatukseen oli kylvetty, ja tuon innostuksen jäljet näkyvät pihoilla edelleen.

Tutkijat ovat kartoittaneet puutarhoista kymmeniä vanhoja narsissikantoja, joiden alkuperä saattaa yltää jopa sadan vuoden taakse. Narsissit menestyvät Pohjolan perukoilla erinomaisesti ja säilyvät usein pihapiirissä vielä silloinkin, kun sen rakennukset ovat jo hävinneet.

Käyttökielessä pihan vanhoja narsisseja on usein kutsuttu pääsiäisliljoiksi, puhkeavathan ne kukkaan sopivasti huhtikuussa. Narsisseja on jo varhain osattu myös hyötää, jolloin niistä on saatu näyttäviä, kevätkauden leikkokukkia.

Moniin vanhoihin narsisseihin liitetään myös nimi helluntaililja. Tällä nimellä on kutsuttu myöhemmin toukokuussa kukkaan puhkeavia kantoja ja lajikkeita.

Useimmat vanhanajan narsissit kuuluvat valko­narsisseihin ( Narcissus poëticus). Meillä suosittuja ovat olleet etenkin yksinkertaisin kukin kukkivat valkonarsissit, runoilijan narsissit, joista joskus kuulee käytettävän myös nimeä fasaaninsilmä. Näissä vaatimattomissa, pienitorvisissa kukkijoissa on luonnonkukkien kaltaista viattomuutta, ja sopivalla kasvupaikalla ne voivatkin villiintyä lähiluontoon. Jo 1900-luvun alussa puutarhoihin on istutettu myös valkonarsissin tuoksuvia, kerrottukukkaisia muotoja.

Valkonarsissien rinnalla puutarhoissa tavataan vanhoja keltanarsissi- ja tähtinarsissimättäitä (N. pseudonarcissus ja N. × incomparabilis). Osa kukkijoista lienee vanhoja, eurooppalaisia viljelylajikkeita, mutta monet viehkeistä kukkijoista ovat luonnossa syntyneitä risteymiä – siementaimia, joita vanhat kukat ovat levittäneet lähelleen.

Vanhojen löytölasten tarkkaa perimää saattaa joskus olla lähes mahdotonta selvittää. Hauskaa myyräntyötä se toki on. Rekisteröityjä narsissilajikkeita löytyy tällä hetkellä noin 26000. Suomessakin lajikkeiden saatavuus on syksyisin varsin kattava, joten omaa narsissitarhaa voi pikku hiljaa myös laajentaa.

Viime vuosikymmenien suosikkeja ovat olleet pienet, iloisenkeltaiset tetenarsissit (N. ’ Tête à Tête’), sekä herkät perunanarsissit (N. ’Bridal Crown’), joita nykyisin on alettu kutsua myös morsiuskruunuiksi. Nämä keväiset pikkukukat hankitaan usein valmiiksi hyödettyinä tuomaan iloa ruukkuihin ja kattauksiin, mutta kukinnan jälkeen ne voi hyvin istuttaa puutarhaan.

Otollisin kasvupaikka narsisseille löytyy valoisasta kukkapenkistä tai loivalta rinteeltä, joka säilyy kevään ja alkukesän aikana jonkin verran kosteana. Tiiviistä savimaasta ja tasaisesta märkyydestä narsissit eivät pidä.

Istutuksessa on tärkeää huomioida, että sipulit saadaan haudattua riittävän syvälle. Istutuskuoppa on sopiva, kun sipulin kärki peittyy noin kahden sipulin korkuisella multakerroksella.

Vanhat, kukkivat kasvustot tuottavat ympärilleen sivusipuleita, ja kasvavat vuosien saatossa liian tiiviiksi, joten ne olisi hyvä jakaa noin viiden vuoden välein. Vahvaa lannoitusta, etenkään vahvaa typpilisää, narsissit eivät kaipaa.

Narsissien lehtien on annettava lakastua rauhassa ennen kuin ne voi leikata. Käytännöllistä on, jos narsissien ympärille istutetaan leveälehtisiä, myöhemmin kasvuun lähteviä perennoja, kuten pioneja tai kuunliljoja, jolloin narsissien kuihtuvat lehdet piilottuvat kuin itsestään.

Lue lisää narsissitutkimuksesta: Juhanoja, S. ja Nykänen, P. 2018. Suomalaisten puutarhojen vanhat sipulikukka-aarteet: Loppuraportti hankkeesta Elävä kasviperintö – sipulikukka-­aarteet talteen ja käyttöön. Luonnonvarakeskus, Helsinki.