Vie vakautta niin et tuo epävakautta

Maailma on mennyt parin viime vuoden aikana huonompaan suuntaan. Mutta ei se siitä johdu, että minä olen ulkoministerinä ollut.

Kiitos luottamuksesta kaikille niille, jotka viime viikonloppuna julkaistussa kyselyssä olivat sitä mieltä, että työni ulkoministerinä on onnistunut hyvin tai erittäin hyvin. Kaikenlaiset kyselyt kuuluvat demokratiaan. Kiitosta tulee harvoin. Ehkä tämä oli jonkinlainen. Media ei noita prosentteja juuri huomioinut. Luku oli 86. Keskittyivät muuhun.

Vierailin Afganistanissa. Tapasin niitä miehiä ja naisia, jotka työskentelevät siellä vaarallisissa olosuhteissa. Rauhan eteen. Isänmaan eteen. Samaa tehdään Libanonissa, Irakissa ja muissa Suomen kriisinhallinnan kohteissa.

Kammareissa on helppo kirjoittaa nimi paperiin. Lähetetäänpäs suomalaisia tuonne. Kun sen tekee, niin on oltava kanttia mennä myös paikanpäälle. Siksi menin. Afganistan on ollut Suomelle kautta aikain haastavin ja vaarallisin kriisinhallintaoperaatio. Vapaaehtoisia noihinkin hommiin löytyy. Arvostan jokaista.

Perussuomalaiset ministerikollegani sosiaali- ja terveysministeriössä sekä puolustusministeriössä ovat tehneet hyvää työtä suomalaisten kriisinhallintatehtävissä palvelleiden aseman parantamiseksi. Viimeisimpänä merkittävät parannukset sotilastapaturmalakiin.

Tällä hetkellä palveluksessa aiheutuneita vammoja ja sairauksia ei ole aina pystytty korvaamaan riittävän kattavasti. Vanha laki ei myöskään ole ulottunut tasapuolisesti kaikkiin kriisinhallintaan osallistuviin. Nyt korjataan iso epäkohta.

On tärkeää, että kun suomalaisia miehiä ja naisia maailmalle vaarallisiin olosuhteisiin isänmaan nimissä lähetetään, niin heistä pystytään sitten myös palveluksen jälkeen huolta pitämään.

En ole feministi. Mutta olen sitä mieltä, että maa, joka jättää kouluttamatta naiset ja tytöt, hukkaa puolet potentiaalistaan ja tekee suuren virheen. Ja kun näissä maissa vierailen, niin sen kyllä valtiojohdolle kerron. Tälläkin kertaa. Luulenpa, että minun suustani se kuulostaa aika uskottavalta. He jäävät miettimään.

Ei ole nimittäin niin kauan siitä, kun Suomessakin perheen vanhin poika sai maatilan tai firman, muut pojat laitettiin kouluun ja tytöt naimisiin. Eikä läheskään aina omasta halustaan.

Ja nyt me olemme monilla mittareilla maailman menestyneimpiä. Suomi on miehille ja naisille hyvä paikka olla ja asua. Tehdä töitä, tehdä lapsia, mitä vain.

Ilman kansainvälistä apua Afganistan romahtaisi. Siksi myös Suomi jatkaa sitoumuksiaan siellä. Yhdessä sisään, yhdessä ulos. Suomella on pieni, mutta hyvin arvotettu rooli maan vakauttajana. Tämän huomasin. Ja kun arvostetaan, niin myös kuunnellaan. Ja sillä tavalla vaikutetaan. Suomen kansainväliseen kuvaan kuuluu se, että olemme aktiivisia kriisinhallinnassa ja rauhanvälityksessä.

Vahvistamme sillä myös omaa turvallisuuttamme. Samaan tapaan kuin Suomen leipä on pieninä palasina maailmalla, niin tämän nykymaailmanmenon kääntöpuoli on se, että kansalliset uhat eivät ala eivätkä lopu enää ulkorajoillamme. Vie vakautta niin et tuo epävakautta. Ylläpitämällä turvallisuustilannetta kaukana kotoa patoamme pakolaisvirtoja ja ehkäisemme terrorismin leviämistä.

Afganistanin tilanne on joiltain osin parantunut. En suostu pelkkään pessimismiin. Maan turvallisuusviranomaiset kantavat jo ison vastuun. Matkani aikana näin koulun täynnä tyttöjä koulupuvuissaan. Sellainen herättää todellista toivoa.