”Mielenterveydelle haitallinen massoittuminen estettävä”

Keskustapuolue laati ensimmäisen ympäristöohjelmansa jo vuonna 1970, ensimmäisten joukossa.

Puolueen yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista tuli ”mielenterveydelle haitallisen massoittumisen” estäminen. Asia oli kipeä, kun muutamassa vuodessa jopa miljoona suomalaista tempaistiin maaseutujuuriltaan kaupunkiammatteihin ja kiivaasti rakenteilla oleviin betonilähiöihin.

Kepu onnistui hidastamaan maaseudun tyhjentymistä – keskittyminen ei ollut luonnonlaki. Erityisesti hajautetun yliopistopolitiikan ansiosta muodostui muitakin elinvoimaisia seutuja kuin pääkaupunkimme ympäristö.

”Kaupunkien voittoa” kuuluttavat voimat eivät ole väistyneet. Taas huudetaan talouskasvua, joka perustuu Portlandin sementtiin, tuohon ilmastonmuutoksen ystävään.

Mitä enemmän asunto- ja kauppakeskusrakentamista, sitä enemmän muuttoliikettä, velkaa ja uusia digielinkeinoja, sanotaan.

Uuteen Helsinkiin toivotaan muuttavan yli 200 000 uutta asukasta seuraavan 15 vuoden aikana. Ymmärrettävästi heistä jopa 70 prosenttia tulisi ulkomailta. Minulla ei todellakaan ole mitään maahanmuuttoa vastaan mutta on ilmeistä, että Helsinkiä kasvatetaan taas määrä edellä ja elinkeinot perässä.

Helsingistä onkin tullut Suomen suurin rakennustyömaa. Viron tasavallan parhaat pojat kokoavat yötä päivää uusia ostoshelvettejä, niitä yhdistäviä joukkoliikennevälineitä ja yhä ahtaammalle keskittyviä asuntokortteleita. Ekonomistit mittaavat henkeään pidätellen kuinka monta prosentin kymmenystä tämä betonipolitiikka on taas tuonut kasvupiristystä kansantalouteen. Suomi nousee sittenkin! Mitäpä siitä, että noissa vuokra-asunnoissa ei tavallinen kansalainen pysty asumaan ilman yhteiskunnan asumistukea.

Hulluja suunnitelmia tehdään tosissaan. Tarkoituksena on kaavoittaa Helsingin sisääntuloväyliä asunnoiksi ja karsia kaupungin tunnetusta viherkaistasta, Keskuspuistosta, jopa kolmannes grynderien temmellyskentäksi.

Käsittämättömintä on, että Helsingin vihreät toiseksi suurimpana puolueena on iskenyt tähän rakennusmafian koukkuun ristipurennalla. Vihreiden omilla nurkilla olevilla havupuilla on nyt vähemmän merkitystä kuin Etelä-Suomen vanhoilla metsillä tai muinaisilla Talaskankaan kaltaisilla taistelupaikoilla.

Kokoomus ja demarit ovat ennenkin kulkeneet ilpokokkiloiden talutettavana mutta vihreitä en odottanut näkeväni parijonossa vuorineuvosten kaulapannassa.

Miksi pääministeripuolue keskusta antaa tämän tapahtua?

Kokoomuksen suuruuden aikana solmittiin valtiovallan ja ”kasvuseutujen” kesken MAL-sopimuksia, joissa määriteltiin alueiden maankäyttöä, asumista ja liikennettä. Mutta samalla keskitettiin kasvua ja jopa estettiin maaseudulle rakentamista asumistarkoituksessa. Nyt sopimuksia on solmittu uudelleen, vanhalta pohjalta. Keskustan eduskuntaryhmän jäseniä näyttää tässä kohtaa hyvin säästeliäästi kiinnostavan Suomen tuleva aluerakenne: se, missä ihmiset asuvat ja miten?

Yhtäkään kasvusopimusta ei pitäisi solmia ennen kuin maakunnat hallitsevat suunnitellulla tavalla itse itseään. Nyt maakuntahallintoa nakerretaan jo ennen sen syntymistä. Toisaalta kasvua ei pidä edistää sopimuksilla, jotka johtavat ilmasto- ja ympäristöpolitiikan taka-askeliin. Kaikkiin maankäytön tavoitteisiin pitäisi selvittää ja kirjata alueen energiatase – olisi luotava uudenlainen energiakaavoituksen malli. Siinä matalahiilinen elämäntapa ohjaisi rakentamista.

Ja vielä tämä betonin määrä. Eikö nyt Suomessa vihdoinkin voitaisi määrätä kaavoissa puurakentamiselle tavoitteet oikein lukuina? Ei meillä enää tarvita yhtään uutta kerrostalokokeilua, niitä on jo tarpeeksi.

Puurakentaminen alkaa näyttää betoniteollisuuden viherpesulta, ellei viimeistään nyt päästä oikeisiin tekoihin.