Pahuutta idyllissä

Raskaat pilvet olivat levittäytyneet taivaalle ja nostaneet lämpötilan lähelle nollaa, mikä oli tuonut sumun joenrantaan. Pasi käveli kohti siltaa. Katuvalojen kajo hukkui ilmassa pieninä pisaroina leijuvaan kosteuteen, ja hän värähti kylmästä.”

Rönnbackan uusin kirja alkaa öisestä Porvoonjoen rannasta. Joen törmällä on käynyt tunnelmoimassa myös kirjailija itse, sillä hänelle on tärkeää mennä oikeasti paikan päälle maistelemaan yksityiskohtia. Kirjaa hän ei pysty kirjoittamaan ilman jalkatyötä.

”Totta kai voisin sen satuilla, mutta kun menen sinne paikalle istumaan, niin saa oikean tunnelman vietyä eteenpäin lukijalle. Monesti se myös ratkaisee ongelman, jota olen rakentanut päässäni ja pääsen eteenpäin,” puhelee mies.

Porvoo viehättää Rönnbackaa visuaalisuudellaan. ”Porvoo on kuin ihana leivos, kun siinä on kaikki pienellä alueella. On vanha kaupunki, joki, poliisiasema, ja kaikki on muutamalla neliökilometrillä.”

Porvoon valitsemiseen Rönnbackalla on monta syytä. Ensinnäkin hänen kehittämälleen komisario Antti Hautalehdolle on siellä hyvin tilaa, sillä siellä ei asusta kukaan muu dekkarisankari.

Toiseksi Porvoo on juuri sopivan kokoinen yhdelle poliisilaitoksen ryhmälle, ja ennen kaikkea se on hyvin visuaalinen ja kaunis paikka.

”Olen täysin visuaalinen olento. Näen kaiken, ennen kuin kirjoitan sen paperille.”

Rönnbackan kirjoissa pienellä paikkakunnalla sattuu ja tapahtuu epätavallisen paljon verisiä tekoja. Kirjailija ei pidä sitä ongelmana, sillä dekkarit ovat satukirjoja aikuisille. Pienen poliisilaitoksen arjen totuudenmukainen kuvaaminen ja rattijuoppojen pyydystäminen ei anna aihioita mehukkaalle dekkarille.

Pääkaupunkiseudun hulinan kuvaamista Rönnbacka ei koe myöskään omakseen. ”Minusta ei tule helsinkiläistä tai täysin kaupunkilaista. Olen edelleen maalaispoika, ja Porvoo on miellyttävämpi kuvata. Se on lähempänä niitä ihmisten luonteita, joita pystyn kuvaamaan. Jos minä laittaisin sankarini Espooseen, niin sehän eksyisi siellä yhtä lailla kuin minä.”

Yksityiskohdissa kirjailija ei epäröi pyytää apua kontaktiverkostoltaan, sillä hän haluaa pitää dekkarien uskottavuutta yllä lukijoidensa silmissä. ”Minun mielestä on mahtavaa, että voin tehdä helikopterikohtauksen, jonka helikopterilentäjä hyväksyy.”

Uskottavuutta hän rakentaa myös sillä, että suurimmalle osalle hänen hahmoistaan löytyy oikeasta maailmasta esikuva, jota on muokattu johonkin suuntaan. ”Kyllähän kirjailija on sellainen, että jos hän näkee jotain mielenkiintoista tai jonkun puhuttelevan särmän, niin kyllähän hän varastaa lihoineen ja sieluineen sen, mitä näkee.

Rönnbacka väittää olevansa kärsimätön ja hätäinen tyyppi. Sitä on vaikea uskoa, sillä hänen ulkoinen olemuksensa äänestä lähtien viestittää harkitsevuutta ja rauhallisuutta. Välillä saa pinnistellä, että kuulee hänen äänensä meluisassa kahvilassa.

Monta rautaa miehellä on ainakin tulessa. Dekkareita hän on tähän mennessä julkaissut yhden vuotta kohden. Vakuutusetsivän päivätyötä hän ei ole kuitenkaan jättämässä, vaikka joutuu kirjoittamaan aina, kun ehtii: töiden jälkeen, viikonloppuisin lomilla sekä öisin.

”Yhteiskunta ei toimi ilman oravanpyörää, ja olen iloinen orava siellä. Saan koko ajan ärsykkeitä työstäni ja se pitää minut ajassa. Se täyttää sen ajan, jonka muuten tepastelisin tuolla hermoissani, miettisin vaan projekteja.”

Uusin kirja alkaa salaperäisellä katoamisella pikkujouluyönä. Ajatus tästä ponnahti paristakin eri suunnasta, kun ihmiset kertoivat hänelle todella inhottavia tarinoita katoamisista, joissa ei ollut mitään näkyviä syitä. Idea tuli välähdyksenä keskellä yötä, ja hän joutui sängystä pomppaamaan ylös etsimään katoamisuutisia ja -tilastoja netistä.

Rönnbacka huomasi, että Suomessa on merkillisen paljon pikkujouluaikaan sijoittuvia katoamisia, enemmän kuin esimerkiksi naapurissa Ruotsissa. Sarjamurhaajista hän tenttasi oikeuspsykologiystäväänsä, jolla on uusimmat tiedot tutkimuksesta. ”Dekkarit ovat hankala tyylilaji, mitä inhottavampi teema, sen kiinnostavampi se on lukijalle.”

Syyskuussa julkistettiin tieto, että Vareksiakin tehnyt Solar Films aikoo kuvata Antti Hautalehdosta elokuvan. Rönnbacka on siitä hyvin innoissaan. ”En näe sitä kilpailuasetelmana. Näen sen enemmän mahdollisuutena ja näytön paikkana. Sitten jos se onnistuu, niin voi navettatakin napit avata ja kulkea raitilla vähän leveämmin”, Rönnbacka tuumaa.

Kaikki kävi nopeasti. ”Markus Selin soitti ja kohta se oli mökillä ja istui siinä kiikkustuolissa ja puhuttiin elokuvaa.” Tarinaa Rönnbacka työstää yhdessä käsikirjoittaja Timo Lahden kanssa. Visuaalisena ihmisenä Rönnbacka on tohkeissaan käsikirjoittamisesta.

”Aina kun ruvetaan puhumaan käsikirjoituksesta, minulla sormet syyhyää. Se on niin mahtavaa, se pistää uuden prosessin ja uudet lihakset aivoissa käyntiin. Olen kuvannut sen pääni sisällä olevan elokuvan paperille kirjaksi ja nyt se paperi viedään takaisin elokuvaksi.”

Rönnbacka paljastaa, että on alun perinkin ajatellut Hautalehdosta elokuvallista sankaria ja sijoittanut sen Porvooseen myös vähän sillä silmällä. Hän on kaikin puolin tyytyväinen asioiden tämän hetkisestä laidasta.

”Jos olen hullujenhuoneella, niin pitäkää annostukset kohillaan tai älkää ainakaan herättäkö minua!”