LINNUN LAILLA

Tie kulkee hassusti. 

Paprikaköynnös vai konevarasto? 

Rämeikkö. 

Liitäjä laskeutuu. 

Kuiva pelto pölisee. 

TEKSTI: Jouni Hirn KUVAT: Tero Tikkanen

” Varjoliidosta saa onnihormonia. ”

Oletko hämmästellyt taivaalla kiitävää pörisevää siivekästä, joka muistuttaa jättimäistä sudenkorentoa? Kyseessä on moottoroitu varjoliidin, jollaisella lentäminen on yleistynyt Suomessa. Kantri tapasi paramoottorilentoa harrastavan Tero Tikkasen Seinäjoen aakeilla laakeilla.

Tikkanen, 24, rakenteli pikkupoikana paperisia lennokkeja ja lennätti leijaa kotitilallaan Pattijoella. Seuraavana tulivat moottorilennokit, eikä kulunut kauaakaan, kun hän halusi itse lentämään.

”Joku lehti järjesti kilpailun, jonne piti lähettää radio-ohjattavalla lentokoneella otettuja peltokuvia. Ostin radio-ohjattavan rakennussarjan. Olin värkkäämässä konetta valmiiksi, kun eksyin netissä varjoliitokerhon sivuille. Laji iski minuun kuin miljoona volttia, joten ilmoittauduin heti kurssille”, Tikkanen muistelee.

Tikkanen on harrastanut lajia kolme vuotta. Harvoin törmään ihmiseen, joka puhuu rakkaasta harrastuksestaan yhtä innostuneena.

”Varjoliidosta saa onnihormonia, hyvän fiiliksen ja naurut päälle. Parasta on vapaudentunne ja se, että näkee maailman uudesta perspektiivistä. Kautta aikain me ihmiset olemme halunneet lentää linnun lailla. Tämä laji on kaikista ilmailulajeista lähimpänä oikeaa linnun lentoa.”

200-kuutioisella moottorilla varustetun varjoliitimen huippunopeus on noin 50 kilometriä tunnissa. Kymmenen litran bensatankillisella lentää noin sata kilometriä.

Lentoonlähtö tapahtuu aina vastatuuleen. Varjoliidin levitetään maahaan tuuliolojen mukaisesti. Tuulta saa olla enimmillään noin kolme metriä sekunnissa. Ennen lentoa pilotin on otettava huomioon sääennusteet. Tuulen suunta tarkastetaan nousupaikalla tuulipussista.

Lennon valmisteluun eli varjon sekä liitimen kokoamiseen ja tankkaamiseen kuluu yleensä vain parikymmentä minuuttia.

”Vessassa kannattaa käydä ennen lentoa. Tuolla yläilmoissa on vaikeampi hoitaa tarpeitaan”, Tikkanen myhäilee.

Tikkanen kiinnittää varjon valjaisiin ja käynnistää moottorin. Seuraa pieni keskittyminen. Sitten parinkymmenen metrin rivakka juoksu, ja kas, pilotti sinkoaa korkeuksiin.

Liitimellä lennetään yleensä 150–300 metrin korkeudessa, mutta tarvittaessa sillä voi nousta useiden kilometrien korkeuksiin. Tikkanen on käynyt reilussa kahdessa kilometrissä.

”Niin korkealla on kesähelteelläkin kylmä. Paikallaan istuessa alkaa paleltaa nopeasti.”

Moottorin sammuminen ilmassa ei ole vaarallista. Varjolla voi liitää vielä noin kahden kilometrin matkan ilman moottoria.

Paramoottorilentäminen on perinteisen, ilman moottoria tapahtuvan varjoliidon alalaji. Tikkasen mukaan perinteinen varjoliito on siinä mielessä haastavampi laji, että siinä maisema ei vaihdu kahvaa kääntämällä.

”Moottorin avulla pääsee aina paikasta a paikkaan b”, hän toteaa.

Moottorivarjoliito on Suomessa uusin ja viime vuosina nopeimmin kasvanut ilmailumuoto. Aktiiviharrastajia on noin sata ja määrä on kasvussa.

Moottoroitu varjoliito ei ole mikään eliittilaji, vaan se kokoaa yhteen monenlaista porukkaa. Lentäessä siviiliammatilla ei ole mitään merkitystä.

”Ystävien määrä on lisääntynyt harrastuksen myötä. Lentämiseen liittyviä kokemuksia voi jakaa vain toisten harrastajien kesken. Me puhumme omaa kieltämme, jota ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.”

Paramoottoriharrastus on halvimpia tapoja harrastaa ilmailua. Uudet varusteet maksavat noin 8 000 euroa, käytetyt puolta vähemmän. Parin tunnin lennon polttoainekustannus on 10–15 euroa. Lähtöalustaksi kelpaa lähes mikä tahansa aukea, pelto tai jää. Varusteet mahtuvat Corollan takakonttiin.

Tikkanen kuuluu lajin nuorimpiin harrastajiin. Tyypillinen liitäjä on keski-ikäinen mieshenkilö. Naispilotteja on Suomessa vain muutama.

”Tytöt saattavat karsastaa painavaa ja kovaäänistä bensamoottoria. Ongelma poistuu, kun kevyt ja äänetön sähkömoottori yleistyy Suomessa. Aion itsekin hankkia sellaisen tulevaisuudessa.”

Sitten seuraa laskeutuminen. Kosketus maahan on jouhea kuin vinttikoiran askel, mutta toisinaan laskeudutaan hieman rajummin. Siksi pilotin on käytettävä tukevia varsikenkiä, hanskoja ja kypärää.

”Tämä on turvallinen harrastus, jos tekee asiat opetetulla tavalla. Sitä varten pitää käydä kurssi ennen taivaalle pyrkimistä”, Tikkanen sanoo.

Tikkaselle harrastus ei ole pelkkää lentämistä, vaan myös maisemien ikuistamista kameralla. Viime vuonna hän otti yli 40 000 maisemakuvaa. Kuvia on päätynyt mainoskäyttöön ja yksityishenkilöille. Moni halua nähdä kotitalonsa korkeuksista kuvattuna.

”Joka kuukaudella on oma värinsä. Tiedän tarkalleen, minä vuodenaikana mikäkin ilmakuva on otettu. Toukokuu on valokuvauksellisin kuukausi. Silloin luonto vihertää, mutta pellot ovat vielä paikoin mustia. Puiden lehdet ovat silmulla, joten näkyvyys maanpinnalle on esteetön.”

Tikkanen on käynyt lentämässä myös ulkomailla. Viime kesänä hän osallistui Ranskassa tehtyyn ennätyslentoon. Uusi Guinnessin ennätys syntyi, kun taivalla oli yhtä aikaa 327 moottoriliitäjää.

”Kaikille lentäjille laadittiin selkeät säännöt, ettemme törmäisi toisiimme ilmassa.”

Tikkaselle luonto ja maaseutu ovat lähellä sydäntä. Taivaalta käsin ne näkee aitiopaikalta.

Lintujen seassa lentäminen on ehdottomia elämyksiä. ”Pellolle oli laskeutunut tuhansia lokkeja. Niillä on luontainen kyky väistää lähestyjää, joten parvi nousi ilmaan. Lensin lokkien keskellä hetken aikaa. Olen lentänyt myös hiirihaukan kanssa vierekkäin. Hiirihaukka lentää vaakalentoa ja samaa vauhtia liitovarjon kanssa. Puoli tuntia mentiin rinnakkain. Molemmat olivat valtavia elämyksiä, joita on vaikea selittää.”

Myös peltojen vahvat tuoksut ovat tulleet tutuksi maaseudulla lentäessä. ”Kun kesäisin lennetään nousevissa ilmavirroissa, sianlietteen haju seuraa perässä pariin kilometriin saakka. Ei auta muu kuin haistella ja nauttia maisemista”, Tikkanen nauraa.

Nokkelana miehenä maalaistalon poika on keksinyt käyttää moottoroitua varjoliitoa apuna maanviljelyssä.

”Ilmasta käsin tulee tarkkailtua isäukon peltoja. Jos pellolle on jäänyt ’haukipaikkoja’, otan kuvat, jotta isä voi käydä halutessaan kylvämässä ne uudestaan. Myös salaojia tulee tarkkailtua, kuinka ne vetävät.”

Varjoliitoa käytetään apuna myös poronhoidossa sekä kadonneiden ihmisten ja eläinten etsinnässä.

Tikkasen mukaan taivaalta käsin näkee niin paljon kaikenlaista, etteivät aivot pysty rekisteröimään kaikkea.

”Paljon näkee käsiään heiluttavia ihmisiä. Kerran yksi maatalonisäntä viittoili laskeutumaan pellolleen, ja minähän tottelin. Siinä me rupateltiin kuin vanhat tuttavat. Hörpättiin kahvit ja katseltiin tilan traktoreita. Lähtiessäni isäntä totesi, että harvoinpa vierahia tuloo ilimoilta käsin.”

”Eräällä lennolla näin kuumailmapallon. Lensin sen yläpuolelle ja sammutin moottorini. Tuli hiirenhiljaista. Huusin, että eikös olekin kiva lentää. Pallosta näytettiin voitonmerkkiä”, lakeuksien Nils Holgersson virnistää.

” Joka kuukaudella on oma värinsä. ”