“Tuhotut metsät” ovat vaurastuttaneet Suomen

Nyt kun metsänomistajista on tullut metsien raiskaajia, olisi hyvä muistaa, miten paljon Suomi on hyötynyt metsistä. Metsien tuhoamisen vuoksi Suomi on nyt yksi maailman vauraimpia maita. Mikä parasta, metsiä eivät omista vain suuret yritykset ja kaikkein rikkaimmat, vaan omistus jakautuu suurelle osalle suomalaisia. Kun muistaa tämän historian, metsänomistajien leimaaminen ja syyllistäminen tuntuvat pahalta.

Kuulun itse niihin, joiden elämää vanhempieni omistama metsä on suuresti auttanut. Sotaleskeksi jäänyt äitini saattoi myydä metsää maa­talouskoneiden ja karjan hankkimista varten. Muuten niiden hankkiminen olisi ollut vaikeata. Metsätulot helpottivat myös koulunkäyntiäni.

Metsänomistajat ovat nyt joutuneet näkemään, että hyvä metsänhoito onkin kaiken pahan alku ja juuri. Puiden kaataminen, taimien istutta­minen ja niiden kasvusta huolehtiminen on nyt väärin. Alamme tajuta, että tavoitteena on metsien täydellinen koskemattomuus.

Tämä kaikki voidaan tehdä korvauksetta ottamalla metsät yhteiskunnan haltuun eli sosialisoimalla. Prosessi alkoi liito-oravista, sitten keinoiksi tulivat lahopuut ja ikimetsät. Vetoamalla luonnon moni­muotoisuuteen mikä tahansa metsä voidaan kohta saattaa hakkuukieltoon. Korvauksetta.

En tunne syyllisyyttä, että omaa metsääni on hoidettu juuri niin kuin asiantuntijat ovat vaatineet. Joutui vaikeuk­siin, jos ei toiminut annettujen määräysten mukaisesti. Vasta viime vuosina on voinut vaikuttaa siihen, kuinka omaa metsää hakataan.

Olen tähän asti uskonut, että tämä suomalainen metsänhoidon malli on ollut esimerkillistä. Nyt ilmeisesti pitää orientoitua aivan toisenlaiseen, näennäiseen metsänomistukseen.

Suomalaiset metsänomistajat eivät ymmärrä, miksi vähenevä hakkuu korvataan Venäjältä, Ruotsista ja Baltian maista tuodulla puulla. Ehkä lisääntyvään tuontiin ei puututa sen tähden, että metsiä ei noissa maissa tuhota niitä ”hoita­malla”. Onhan parempi, jos puusto kasvaa hakkuiden jälkeen aivan vapaasti. Olkoon tulos sitten vaikka pelkkää risuista lehtipuuta, kunhan vain on ”monimuotoista”.

Näkökulma muuttuu, kun sitä katsotaan maaseudulta käsin. Me kauhistelemme sitä tuhoa, jonka kaupungistuminen on saanut aikaan. Siinä on lopullisesti hävinnyt peltoa ja metsiä, puhumattakaan hienoista harjuista ja kallioista, jotka eivät koskaan uusiudu.

Nämä toimet eivät ilmeisesti herätä kaupunkilaisissa syyllisyyttä, koska se on heistä luonnollista ja välttämätöntä kehitystä. Hyvä alku olisi, jos kaupunkien puistojen hoitaminen lopetettaisiin. Jos näin tapahtuisi, puhe maaseudun metsien tuhoamisesta olisi uskottavampaa.

Tuuli- ja aurinkovoimalat vaativat nekin maata ja betonia. Nämä uudet energianlähteet ovat ydinvoiman ohella hyviä vaihtoehtoja, mutta myös puuta kannattaa käyttää. Puuta tarvitaan myös rakentamiseen. Mikä tärkeintä, hakatun puun tilalle kasvaa pian uutta puuta.

Toivoisin, että tuolla raiskaus-sanalla ei leimattaisi metsänomistajia, joista moni jo jättää huomattavia alueita korvauksetta hakkuun ulko­puolelle. Myös minä olen tehnyt näin.

Hyvä olisi muistaa myös, että täällä puhdas energia on tuotettu hyvin likaisella energialla jossakin kaukana, yleensä Etelä-Amerikassa, Afrikassa tai Kiinassa, joka tuottaa 60 prosenttia harvinaisista metalleista. Tuhansien kaivosten jäljet eivät koskaan palaudu ennalleen.

Metsätulot helpottivat koulunkäyntiäni.