Tuskaa, turhautumista, onnistumisiakin – koulukäsityöt kantavat vahvoja tunteita

Pyöreää patalappua tehdessä työ on monella hakeutunut suppilon muotoon. "Jostain syystä etenkin pojilla on ollut tällaisia kokemuksia", Katri Maasalo toteaa. Hän esittelee yhtä kirjan teoksista. "Opettaja on selvästi auttanut tässä. Loistavaa tilannetajua häneltä."Patalappu (korkea). Uusimaa, 1990-luvun puoliväli. Teoksen alkusysäys oli pyöreän patalapun virkkaaminen. Kerrosten lisääntyessä patalappu alkoi hakeutua suppilonmuotoon. Omintakeinen muoto mahdollisti teokselle uuden suunnan, jonka opettaja otti viimeisteltäväkseen. Lopulta tötterö täytettiin vanulla ja ommeltiin kiinni. Leveään päähän virkattiin muutama erillinen suikero. Kapeaan päähän liimattiin kaksi silmää – syntyi mustekala. Kuva: Kari Salonen

Mielipide

29.5.201900:00

Kolumni

Mia Palokallio

Sen ihan ensimmäisen koulukäsityönsä Katri Maasalo muistaa vieläkin hyvin. "Istuin takapulpetissa ja yritin virkata neliömäistä pannulappua eikä minulla ollut minkäänlaista käsitystä mitä langalla piti tehdä."

Sitten opettaja asteli viereen. "Jaahas, Katri täällä virkkaa ilman lankaa!"

Jostain syystä Maasalon työstä ei koskaan tullut patalappua, niin kuin voisi olettaa. Virkkaustyö taiteltiin kolmioksi, täytettiin vanulla ja siitä tuli turkoosi joulutonttu koristeeksi kuuseen.

Katri Maasalon äiti oli käsityönopettaja, tarkka ja taitava käsistään. "Ihailin töitä, joita äiti oli aikoinaan tehnyt, niin todella hienoja, kaikenlaisilla tekniikoilla."

Tytär oli toista maata. "Mulla villalanka hikosi käsissä ja sormi osui neulaan."

"Hyvin muistan sen tunnelman ja tuskan, kun ei ymmärrä", Maasalo kertoo.

"Nuorena aikuisena tein joskus äidin opastuksella itselleni housut. Kun kysyin äidiltä, ompelenko tämän tästä kiinni, äiti vastasi: 'Ei Katri, siitä laitetaan housut jalkaan.'"

Tärkeää on se, mitä tekijä on ajatellut käsityötä tehdessään. Kaikki nämä työt ovat erityislaatuisia.

Muunnelma klassikosta. Vohvelipujottelun näytteitä kirjasta löytyy seitsemältä vuosikymmeneltä. Tässä 2000-luvun liinanen, joka edustaa ehkä de stijlmaista uusplastismia. Kuva: Kari Salonen

Kauneimmat koulukäsityöt -kirjalla Maasalo haluaa muistuttaa, että tekemistä on monenlaista. "Tiettyä epätäydellisyyttä on hyvä oppia sietämään, kenen tahansa."

Koulukäsityöt kertovat turhautumisista, sinnikkyydestä, onnistumisistakin. Niihin kätkeytyy valtava tunnekirjo. Koulutöissä on myös tiukka aikaraja eivätkä materiaalit voi olla kovin arvokkaita. Se määrittelee tekemistä.

Idea kirjasta syntyi, kun Maasalo teki joku vuosi sitten somessa ystäviensä iloksi joulukalenterin omista vanhoista koulutöistään. Jokaisen luukun takaa löytyi aina yksi työ, jonka hän esitteli. Käsitöiden lisäksi hän esitteli myös piirustuksia.

"Sain paljon ilahtuneita kommentteja ja jotkut jakoivat myös kuvia omista töistään. Mietin, että olisi hauskaa nähdä lisää, mitä muut ovat tehneet." Monilla on koulukäsitöistä todella vahvat muistot.

Maasalo työskentelee kustannustoimittajana SKS:ssä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Kirjan hän on tehnyt vapaa-ajallaan.

Kuljetustilalla varustettu tykkivene. Uusimaa, 2010-luku. Puu, naulat, vaneri, liima, maali. Tykkivene kuljetti ydinpommia. Reittiä ei ole kerrottu julkisuuteen. Kuva: Kari Salonen

Maasalon kirja on puhtaasti teosesittely, eräänlainen suppea katalogi koulukäsitöistä. "En halua arvottaa, mikä on hieno."

"Olen ehdottomasti tekijän puolella ja tuon tekijöitä esiin. Tärkeää on se, mitä tekijä on ajatellut käsityötä tehdessään. Kaikki nämä työt ovat erityislaatuisia."

Virkattua patalappua voisi hyvin kutsua suomalaisten kulttuuriseksi muistilapuksi, koulukäsitöitä tutkinut Raija Manninen on todennut.

Patalappuja on virkattu useilla vuosikymmenillä. Toisinaan on tavoiteltu neliön muotoa, toisinaan taas pyöreää muotoa, vaihtelevalla menestyksellä.

Usein pyöreä muoto on hakeutunut suppiloksi. "Jostain syystä etenkin pojilla on ollut tällaisia kokemuksia", Maasalo toteaa.

Hän pitää sormessaan pientä suppiloa, joka aikanaan aiheutti pitkät puhelut äidin ja nuoren, kokemattoman opettajan välille. Opettaja oli sanonut suppilon tekijälle, että tämä jää luokalle, ellei patalappua synny. Lopulta oppilas pääsi luokaltaan.

Maasalo esittelee toista suppiloa, johon opettaja on tehnyt avuksi muutaman kerroksen ja suppilon muotoon hakeutuneesta käsityöstä on muotoiltu viehättävä mustekala. "Opettaja on selvästi auttanut tässä. Loistavaa tilannetajua häneltä."

Patalappu (matala), Etelä-Suomi, kevät 1984. Teoksen pieni koko ja langan vahva käsittely muodostavat kokonaisuuden, jollaisia näkee harvoin. Teos aiheutti syntyaikanaan paljon keskustelua. Kuva: Kari Salonen

"Opettajat ovat todella tärkeitä ihmisiä lapsen elämässä", Maasalo painottaa. "Olennaista on se, miten opettaja suhtautuu, kun lapsi ei onnistu. Se, onko opettaja kannustava."

"Lapsi tekee jotain ihan ensimmäistä kertaa, tutustuu materiaaliin ja tekemisen vaiheisiin. Se ensimmäinen työ on eräänlainen prototyyppi", Maasalo muistuttaa.

Vaikka omien lasten työt eivät välttämättä olleet teknisesti huippua, Maasalon käsityönopettajaäiti suhtautui niihin arvostaen. "Äiti säilytti kaikki meidän koulukäsityöt", Maasalo kertoo.

"Hän ajatteli, että niistä olisi iloa meille myöhemminkin ja oli siinä oikeassa. Kun kaivettiin ne esiin, niin mieleen oikein tulvahti muistot."

Käsitöitä on annettu paljon äideille ja isille lahjoiksi. "Hartaudella tehdyt työt ovat merkityksellisiä esineitä, arvokkaita antaa. Arkikäytössä tulee aina mieleen tekijä", Maasalo toteaa.

Aina ne eivät ole ihan toimivia esineitä. Arvoesineitä silti. Kuten löylykauha, jolla pystyy heittämään kiukaalle pari ruokalusikallista kerrallaan.

"Ehkä mä olin vähän hidas, mutta huolellinen", Maasalo miettii nyt koulukäsitöitään.

Omanlaisestaan käsillä tekemisestä hän pitää. ”Olen opetellut puuikkunoiden korjaamista, se on semmoista isompien linjojen hommaa, joka sopii minulle.”

Maasalo on kokeillut paluuta myös koulukäsitöiden pariin. "Olen ostanut itselleni uudet mosaiikit ja pohjat ja vohvelikangasta ja lankoja."

"Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellisia koulukäsityökokemuksia", Maasalo naurahtaa.

Teosluonnehdinnat ovat Katri Maasalon kirjasta Kauneimmat koulukäsityöt (SKS).