Kun elämä on läppä

Törmäsin muutama viikko sitten Hämeenlinna 24 -sivustolla ”uutiseen”, joka koski itseäni. Juttu väitti minun siirtyneen tai olevan siirtymässä vihreään puolueeseen, koska olin jo tekemässä ”vaalityötä” vihreiden teltalla. Aiheen oli sytyttänyt kuva, jossa meikäläinen näkyi kyllä varsin komeasti vihreän kioskin edessä. Tukkakin oli melko hyvin.

Tarkemmalla sihtailulla selvisi, että jutun juuret olivat keväältä 2016. Siellä me poliittiset puolueet päivystimme torilla kaikki rinnakkain, meille osoitetulla paikalla. Kuvasta muut oli rajattu, kuten siinä kohtaa käymäni pitkä keskustelu paikallisen päätoimittajan ja entisen poliisin kanssa.

Tarina toimikoon kalpeana johdatuksena siihen, mistä MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskinia vastaan parhaillaan käytävässä oikeuskanteessa päätetään. Tarkalleen ottaen kysymys ei ole vain yhdestä kanteesta vaan kaikkiaan 19 rikoksesta, joista Janitskinia syytetään. Mukana on ainakin kolme kunnianloukkausta, tappouhkauksen julkaisu, tekijänoikeus- ja rahankeruurikokset sekä pari kiihotusta kansanryhmää vastaan.

MV-lehti oli verkkojulkaisu, jonka valeuutisten suosio ponnahti hurjasti turvapaikanhakijoiden määrän noustua nopeasti 2015. Julkaisun vakiosisältönä näkyi myös Venäjä-mielisen kyberpropagandan levittäminen. Erityisen rajua oli Ylen toimittaja Jessikka Aron maalittaminen, jossa julkaisu kunnostautui muun muassa ”dosentti” Johan Bäckmanin puheen monistajana. Myös Bäckman on syytettynä.

Julkaisun saaman verkkolevityksen suosio hämmentää yhä. MV – lyhenne sanoista ”mitä vittua” – lehden ”artikkeleja” jakoivat monet some -kaverini. Vaikka takana on monta vuotta suomalaisen faktapohjaisen koulutuksen nautintaa, perusteltiin valheiden jakamista ”valtamedian tasapainottamisella”. Yle ja Hesari kun kuulemma ovat ”vihervassareiden hallussa” ja Maaseudun Tulevaisuuskin saattoi olla piiloliberaalien valtaama.

Itse tein aikanaan sen linjauksen, että ilmoitin poistavani kavereistani kaikki sellaiset, jotka MV-tuotantoa jakavat. Näin myös tein, yleensä yhden varoituksen jälkeen. Panin tyytyväisenä merkille, että myös monet facebook-ryhmät moderoivat omaa keskusteluaan asialliseksi. Esimerkiksi suosittu Maajussit-ryhmä näyttää säilyneen ronskina mutta reiluna. Sanotaanko niin, että kiihotus on pysynyt tutuissa aihepiireissä, noin 1–2 metriä maanpinnalta mitattuna.

Janitskinin julkaisuja jakaneet ja fanittaneet ovat samalla tulleet tukeneeksi kybersotaa suomalaista yhteiskuntaa vastaan. Trollitehtaissa naureskellaan, kuinka totuutta kuristetaan leijonariipuksiin.

Ilja Janitskinia syytetään rikoksista, joista esitetään yhteensä vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta. Tappamiseen ja puhdistuksiin yllyttämisestä tai yhden toimittajan elämän tuhoamisesta se on aika vähän. Kummallista on, että esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ovat poliitikot tähän asti selvinneet melko kevein sakkorangaistuksin. Kun vaikkapa raiskausrikosten tuomioita on oikeutetusti kovennettu ja yhdenmukaistettu linjaa, olisi syytä tarkastella tätäkin touhuilua tiukemmin.

Suomi 24 -sivuilta huomasin myös työpaikkailmoituksen. Kanava etsi sanavalmiita tyyppejä kommentoimaan kirjoituksia. Modernisti sanoen, etsittiin ”sisällöntuottajia”.

Tähän asti tuota surkeata some-valitusta on perusteltu sananvapaudella. Sille onkin vahva perustansa, mutta hevonpaskalla (anteeksi hevoset) tehdään myös rahaa.

Aiemmin totuus oli moraalinen arvo, jota pidettiin päämääränä. Nyt sillä ei näytä olevan niin suurta väliä, kunhan läppä vain on tarpeeksi hyvä.