Kimppu kirjastolle

Kolumni

Mari mörö

Ensipakkasia odotellessa on syytä tehdä kesän viimeinen kukkakimppu ja ojentaa se kohti Pohjois-Karjalaa ja Joensuun kirjastoa. Nimittäin kyseisen kirjaston henkilökunta rykäisi pystyyn ryytimaan.

Laulumaiden kirjastotädit kasvattivat kuluneena kesänä sekä kukkia että vihanneksia – asiakkaiden ja kaupunkilaisten iloksi.

Keskellä Joen kaupunkia ja kirjaston suojaisaa pihaa rehotti muun muassa koristekukkia, kirsikkatomaatteja, erilaisia yrttejä ja jopa steviaa. Niitä saattoi kuka tahansa napsia mukaansa jos tahtoi.

Moni kirjaston asiakas ja turisti iloitsi tuosta ponnistuksesta. Eräs perhepäivähoitaja kävi lasten kanssa viikoittain katsomassa, miten tomaatit kypsyvät.

Läheisen kerrostalon asukas ja vakituinen kirjastonkävijä haki muutaman kerran stevian lehtiä teehensä ja huomasi ihmeekseen, etteivät juuri muut olleet hoksanneet koko asiaa.

Huligaanit jättivät kasvit rauhaan. Vaikka jatkuva sade rokotti satoa, niin laareihin laitetut istutukset kukoistivat.

Syyskuussa oli sitten aika tehdä sadonkorjuusoppa ja tarjota keittoa kaikille halukkaille.

Kuulostaako tämä yltiöidealistiselta? Ei minustakaan. Olin paikan päällä keittoa kauhomassa, ja yhtä rentoa ja välitöntä sadonkorjuutapahtumaa harvoin osuu eteen.

Jos kirjastoissa lainataan energiamittareita, kävelysauvoja ja ompelukoneita, niin kirjaston keittolounas oman puutarhan tarpeista ei vaikuta pöhköltä idealta.

Maailmalla tuttu community gardening elää siellä, missä on innostusta ja luovuutta ja palanen maata, vaikka sitten katolla.

Kattopuutarhoja ja keitaita alkaa olla siellä täällä. Maailman ruokaongelmat eivät urbaaneissa pihalaareissa ratkea, mutta toivon mukaan arvostus ja kunnioitus maan antimiin ja viljelyyn lisääntyvät.

Huono seikka ei liene myöskään se, että keskellä bisneksiä ja bittisavottaa on tarjolla edes jotain konkretiaa, kuten kirvojen häätämistä tai tomaatin latvomista.

Eräs espoolainen kyseli taannoin, että jos tupakkatauot ja naamakirjajuoruilut sallitaan, niin miksei sitten voisi olla minuutin tai kaksi hakemassa eväsleipiin salaattia firman kattopuutarhasta.

Samaisessa firmassa löytyi vapaaehtoisia ryytimaan hyysääjiä enemmän kuin niitä, jotka hinkuivat turhanaikaisiin palavereihin.

Ei muuten pidä muiden kirjastojen ottaa turhia paineita siitä, että ensi kesänä tulisi säästöpaineiden ja lakkautusuhkien alla ryhtyä vielä kylvöpuuhiin ja siinä sivussa ruokkimaan asiakkaat.

Se, että samassa paikassa sattui olemaan tarjolla sekä kirjoja että siellä vaalittiin puutarhaa vapaaehtoisesti, oli ylellistä ja kaikin puolin ravitsevaa.

Kimppu siis kirjastolle kannustavasta yhteisöllisestä eleestä ja siitä, että kasvua, jatkuvuutta ja arjen ihmeitä on lupa vaalia myös näin.