Kanslerilla lyödään
Kurjasti palkattu poliitikon työ hou- kuttelee vain tosi aatteellisia.Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ihmetteli, kun hänen kritiikkinsä hallitusten heikosta lainvalmistelusta alkoi elää omaa elämäänsä. Siitä tuli sisäpoliittinen lyömäase.
Jonkka muistutti lukeneensa tasan samat madonluvut jo 2014 oikeuskanslerin kertomuksessa. Poliitikot luulevat, että heidän hieromansa periaatekompromissin jälkeen lain kirjoittaminen on pelkkää tekniikkaa, vaikka silloin lain laatiminen vasta alkaa.
Jonkka ehdotti tuolloin, että uuden hallituksen jäsenille ja poliittisille avustajille pidettäisiin kurssi lainlaatimisen prosessista. Juha Sipilän (kesk.) hallitukselta tämä kurssi jäi käymättä. Alexander Stubbin (kok.) valtiovarain ministeriön lainvalmistelijat olivat vähintään yhtä ylimielisiä kuin Jutta Urpilaisen (sd.) valtiovarainministeriön lainvalmistelijat.
Moni maallikko kuvittelee oikeuskanslerin poliitikkojen ylituomariksi.
Jaakko Jonkka kunnioittaa parlamentarismin määräämää marssijärjestystä. Oikeuskansleri Kai Kortteelta ylin valtiomahti eli eduskunta joutui niistämään nenän, kun tämä kuvitteli itsensä korkeimman tunkion kukoksi.
Oikeuskansleri Risto Leskinen pullikoi kerran perustuslakivaliokunnan tulkintaa vastaan vielä presidentin esittelyssä.
Kekkonen kutsui televisiokamerat paikalle ja vahvisti lain räpäyttämättä silmää kanslerin protestille.
Perustuslakivaliokunnan työ ei ole poliittista mielivaltaa. Tulkinnat pohjaavat asiantuntijoiden kaivamiin ennakkotapauksiin, joita sadassa vuodessa on ehtinyt kertyä joka asiaan.
Juristikansanedustajien määrä on voimakkaassa laskussa. Kimmo Sasin (kok.), Johannes Koskisen (sd.) ja Tuija Braxin (vihr.) yhtaikainen lähtö oli raju suonenisku. Maistereita virkamiesten on helpompi pyöritellä.
Entisessä lakimiespuolueessa kokoomuksessa vain Ben Zyskowicz ja tulokas Antti Häkkänen edustavat enää ammattikuntaa. Kurjasti palkattu poliitikon työ houkuttelee vain tosi aatteellisia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

