Kela hajoaa mutta varjo jää

Mielipide

21.11.200715:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Pyysimme tanssitaiteilija Reijo Kelaa skräppäämään aiheesta ”Suomi 90 vuotta”, mutta hän ei innostu. ”En ole kunnioittavalla päällä Suomea kohtaan. Suomi on www.fi, mieletön lyhenteiden maa. Ollaan langattomia, paikattomia, ei mistään kotoisin.”

Kela tunnetaan muun muassa teoksestaan Hiljainen kansa, joka sekin on tavallaan skräppi eli kollaasi tai muistoalbumi jostain aiheesta.

Kelan syksyisen maanantaiaamun skräppi syntyy Kelasta. Miehen mielessä pyörivät mielleyh-

tymät Kela, kansaneläke-

laitos, kela, ratas, pyörä pyörii. ”Kun täällä kaikki pyörii vain netissä ja minä olen tällainen nettineitsyt, jäänkö minä yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle? Tuleeko minulle mitään tietoa, kun Suomen valtio on pelkkä fi?”

Mutta tarinaa luodessa kehittyykin uutta. Taiteilija leikkaa oman valokuvansa kappaleiksi ja sommittelee jäsenet uuteen asentoon. Paperista, josta miehen hahmo on leikattu irti, syntyy iso varjo.

”Tämä on paras! Hauskaa, että tekemisistä on jäänyt varjo. Voimakas varjo, paljon isompi kuin tämä kuva tässä.”

”Itse koen, ettei tästä ajasta saa kiinni. Ennen oli niin konkreettista: kun ojan kaivoit, niin oja syntyi. Nyt asiat hajoaa. Täytyy löytää omat mahdollisuutensa ja skräpätä niistä uusi.”

Kela hypistelee askartelumateriaalia: kiiltäviä pikkutähtiä, hilettä, lippuja. ”Näitä Suomen-lippuja en ainakaan käytä.”

”Tähdet sopii hyvin. Olen onnenpekka, kun olen elämässäni saanut toteuttaa itseäni.” Samassa mies alkaa leikata tähdistä sakaroita pois. ”Kun on syntynyt tähdeksi, ei tarvitse näitä sakaroita.”

Paperille alkaa muodostua sommitelma, joka on osin sattuman tulosta. Kelan mielestä se kuvaa henkistä hyvinvointia. ”Ja Kela on sekaisin. Tämä on se viesti: onko Kela hajoamassa? Mutta varjo on jäänyt.”