Joulun valoja

Joulu tuo valoa maalaismaisemaan. Pihan puutarhat ja talojen ikkunat täyttyvät kirkkaista led-valoista ja nyt täällä Sääskjärvelläkin taas pitkästä aikaa näkee naapuriin. Minä ehdin jo Helsinki-vuosinani unohtaa, miten tärkeitä nämä talven pimeän ajan pelastajat syrjäseudulla ovat.

Olisihan sitä kiva asetella pihavaloja ja kaiken maailman kohde-led-valoja jos minnekin kulman taakse, mutta jo yksikin tarjouspyyntö sähkömieheltä saa mieleen malttia. En nyt jaksa taas muistella, että kuinkas monta metriä sitä maailman kalleinta maakaapelia pitikään kaivaa maahan.

Ahaa, että kesällä kannattaisi kuitenkin vasta kaivaa? Kenelle tulee keskellä kesää mieleen, että olisipa juuri nyt kiva heittää muutama tuhat euroa tuonne vähintään puoli metriä syvään ojaan sen sikakalliin maakaapelin kanssa, jotta sitten talvella olisi piha täynnä liiketunnistinvaloja, joiden loisteessa tarpoa? Ei minulle ole ainakaan tullut mieleen.

Ja joka vuosi sama juttu: päätämme, että porskutellaan nyt vielä tämä syksy otsalampun kanssa ja ostetaan marraskuussa muutama kirkas valosarja lisää tuohon pihakuuseen. Huomattavasti halvempaa tähän hätään ja ne jouluvalot voidaan sitten hyvällä omallatunnolla unohtaa päälle kevääseen asti. Pohditaan sulan aikaan sitten niitä pihavaloja.

Muistan, kuinka lapsena Helsingissä kyläillessä oli kaikkein siisteintä, ettei siellä koskaan ollut hiljaista eikä siellä koskaan tullut yölläkään pimeää.

Oli niin ihmeellistä herätä keskellä yötä ystäväperheen luona Kumpulassa, nähdä ikkunasta katulamppujen kajo ja kuulla kaukaiset autojen äänet. Tuntui turvalliselta ja samalla jännittävältä. Haaveilin ajasta, kun olisin aikuinen ja voisin kulkea kaupungissa katuvalojen alla, keskellä yötä.

Nyt olen aikuinen ja kuljen otsalamppu päässäni maalla. Otsalamppu olisi joskus tarpeen sisälläkin, sillä muutama viikko sitten kompastuin illalla myöhään nukkumaan mennessäni sängyn päädyssä makaavaan koiraan.

Kyllä, ihan oikeasti, koiraan. Koska ehdin jo sammuttaa valot ja en yksinkertaisesti nähnyt mitään. Kuljin reippaasti, kyllähän minä taloni tunnen ja osaan kulkea siellä silmät kiinni, mutta tähän koira-ansaan en ollut varautunut.

Sattui muuten pirusti, hermostuin ja päätin että nyt alkoi meidän talossa joulun vietto. Iskin siltä seisomalta ensimmäiset jouluvalot seinään. Ihan sama oliko joulukuu vai ei, nyt se alkaa.

Meidän talon jouluvalojen ihana kavalkadi päättyy salin joulukuusessa palaviin kuusenkynttilöihin. En sammuta niitäkään koko jouluna, tiedätte jo miksi.

Lapsuudenkodissani oli eri meininki: meillä oli kuusessa aina oikeat kynttilät. Ne olivat jumalaisen kauniit, tietenkin, ja kaikkia vieraita aina jännitti kamalasti niiden polttaminen. Perheemme oli niin tottunut niihin, että ei palovaaraa edes ajatellut.

Kuusta ei tietenkään jätetty vahtimatta niin kauan kuin kynttilät paloivat. Vain kerran muistan, että lähellä loppiaista yksi oksa roihahti jo aika kuivassa kuusessa isosti palamaan.

Tuli saatiin pian sammutettua eikä mitään sattunut, mutta oli näky silti vaikuttava. Siitä valotehosta olisi vähän isompikin pihavalosarja ollut kateellinen.

Olga Temonen

Olga perheineen asuu

maatilalla Iitissä.