Suuret kansanliikkeet pinteessä

Mielipide

18.8.201702:00

Kolumni

Eero Heinäluoma

Yhteiskunnan muutos on armoton. Se haastaa ajattelussa ja toiminnassa myös suomalaiset suuret kansanliikkeet. Politiikasta kuten yhteiskuntaelämästäkin on jossain määrin tullut kertakulutusilmiötä. Politiikan toimijat joutuvat yhä nopeammin alennusmyyntiin. Kestokulutustavaraa on nykyään vähemmän.

Puolueista kiirastulessa ovat kaksi Suomen suurinta poliittista kansanliikettä: keskusta ja sosialidemokraatit. Molemmat liikkeet ovat rakentaneet hyvinvointia kannattajilleen ja koko kansakunnalle yhteiskunnallisen päätöksentekoon kautta. Markkinavoimien ryskyminen ykköspaikalle on näiden liikkeiden perusajattelulle vaikea ilmiö sulatettavaksi.

Keskusta kipuilee kovasti, vaikka puolueen pitäisi olla tukevasti vallassa pääministeripuolueena. Äänestäjistä näyttää iso osa ajattelevan, ettei puolue ole uskollinen aateperinnölleen. Markkinavoimien tarpeilla perustelu ei ole koskaan soitellut keskustan äänestäjäkunnasta syviä tuntoja.

Keskusta on ollut yleensä kykenevä vaikeuksien hetkellä korjausliikkeisiin. Jättävätkö hallitusohjelma ja kehysbudjetointi tilaa uudelleen orientointiin, taitaa olla se kysymys, jota keskustan päättäjät joutuvat nyt pohtimaan.

Politiikka on tänään enemmän hallitusvetoista kuin koskaan aikaisemmin. Päätökset tehdään hallituksessa, ja puolueen profiili syntyy hallituksen päätöksistä ja ministereiden esiintymisestä.

Pääministeri Sipilä jätti keskustan kokenutta kyntöporukkaa hallituksen ulkopuolelle kaksi vuotta sitten. Keskustan syvää alkiolaista perinnettä edustavat Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen ja Sirkka-Liisa Anttila katsovat tapahtumien kulkua sivusta. Uusi ja vanha aika eivät nyt tunnu kohtaavan toisiaan.

Vaikeutensa on myös sosiaalidemokraateilla. Hallituksen suosio on taipunut ennätyksellisen alhaalle – alle 40 prosentin – mutta sosialidemokraattien kannatus tulee sekin alas. Kun johtava oppositiopuolue ja Suomen poliittisen elämän toinen suuri kansanliike tippuu alle 16 prosentin kannatuksessa, on jotain pahasti vialla.

Sosiaalidemokraattiset puolueet elävät murroksessa myös muualla Euroopassa. Ruotsin, Norjan ja Britannian työväenpuolueen ovat viime vuosina parhaiten onnistuneet vanhan ajan aateperinnön ja uuden ajan vaatimusten yhdistämisessä. Näihin maihin suomalaistenkin sosialidemokraattien kannattaisi katseensa suunnata.

Kansa odottaa nyt puolueilta aitoja vastauksia yhteiskunnan murrokseen. Keskustan ja sosialidemokraattien pitää pystyä osoittamaan omalta aatepohjaltaan vaihtoehtonsa pelkän markkinatalouden kovalle menolle.

Isot perinteiset puolueet eivät ole ainoita, joita muutoksen kova tahti koettelee. Kirkko on sekin kipuillut jo pitkään. Yhteiskunta maallistuu ja kirkon valtavirran on vaikea tavoittaa uusia nuoria sukupolvia. Pienikin väärä risaus kirkon sisällä antaa aiheen eroon höllästi kirkkoonsa kiinnittyneille. Paradoksi on, että moraalista kompassia ja uskoa suurempaan ajassa kaivataan.

Työmarkkinoiden rakenteet hakeutuvat nekin uusiksi. Tulosopimusten romuttaminen vähentää palkansaajan suojaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Markkinoiden vallan lisääntyminen kasvattaa vahvemman valtaa. Miten palkansaajaliike sopeutuu muutokseen ja miten se säilyttää elinvoimansa, on avoin kysymys. Keskustelu tulevaisuudesta on ay-liikkeen sisällä ollut tähän asti hämmästyttävän hiljaista.

Jos Suomen hyvinvoinnin rakentajat, suuret kansanliikkeet eivät pysty – yksin tai yhdessä – uusiutumaan, piirtyy maamme kuva lähivuosina kovin toisenlaiseksi kuin nyt olemme nähneet tai mitä nyt ajattelemme. Yhteisvastuun kannatuspuiden ohentuessa itsekkyyden oksat vahvistuvat.