Uutiset takaisin, johdon bonukset pois – Ylen pitäisi elää strategiansa mukaisesti
Ei ole ihme, että MT:n kyselyssä Yleen tyytyväisten määrä on laskenut vuoden takaiseen verrattuna.
Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen esitteli yhtiön uuden toimitusjohtajan Marit af Björkestenin kesäkuussa. Kuva: Kari SalonenSuomalaisille rakkaan Ylen ympärillä kuohuu taas. Yhtiössä on päätetty ottaa jälleen käyttöön johdon tulospalkkiot ja muun henkilöstön kannustinpalkkiot.
Palkkiot jäädytettiin vuonna 2024 väliaikaisesti kahdeksi vuodeksi osana kululeikkauksia. Yle tähtää parlamentaarisen työryhmän edellyttämiin 66 miljoonan euron säästöihin vuosina 2025–2027.
Yhtiöstä on tähän mennessä vähennetty yli 300 työntekijää.
Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen perustelee johdon bonusten palauttamista sillä, että säästöohjelma on edennyt suunnitellulla tavalla. Niinpä niin.
Apusen perustelu voisi toimia yksityisessä yrityksessä. Verovaroin rahoitetussa instituutiossa se kuulostaa irvokkaalta. Ylen johto ei muutenkaan ole varsinaisessa palkkakuopassa.
Ei ole ihme, että MT:n kyselyssä Yleen tyytyväisten määrä on laskenut vuoden takaiseen verrattuna. Maaseudulla Yle-verolle saatavaan vastineeseen ollaan tyytymättömimpiä.
Vain 40 prosenttia maaseudun asukkaista oli sitä mieltä, että saa vastinetta maksamalleen verolle. Vielä viime vuonna tuo osuus oli noin 50 prosenttia (MT 12.11.).
Keskustelu Ylestä on vahvasti politisoitunutta. Perussuomalaisten kannattajat ovat lähes yksimielisesti Yleä vastaan. Poliittisen kentän vasemmalla laidalla tilanne on päinvastainen.
Demokratian ja vapaan tiedonvälityksen kannalta tilanne on huolestuttava. Yle ei voi mitään poliittisen kulttuurin muutokselle. Kaikessa Yle-kritiikissä ei kuitenkaan ole kyse politiikasta.
Kaikessa Yle-kritiikissä ei ole kyse politiikasta.
Säästöohjelman osana tehtyjen uudistusten myötä Yle sanoo olevansa enemmän läsnä alueilla. Jopa maa- ja metsätaloutta luvataan seurata enemmän.
Se tehdään kuitenkin entistä pienemmällä uutistoimituksella. Uutisia on karsittu myös Yle radio 1 -kanavalta. Uudistus ihmetyttää monia. Verkossa kerätään adressia muutosta vastaan.
Ylen ykkönen on instituutio, jota kannattaisi uudistaa varoen.
Nimensä mukaisesti Ylen painopisteen tulisi olla radio- ja televisio-ohjelmien tuottamisessa. Korkeatasoinen uutistyö on itsestäänselvästi toiminnan ja Ylen uuden strategian ytimessä.
Yhtiön pitäisi elää sen mukaisesti. Bonusten palauttaminen on päätös, jonka seuraukset kummittelevat yhtiön johtoa vielä pitkään. Suhtautuminen Yleen ehti MT:n kyselyissä jo hieman parantua.
Viimeisimpään notkahdukseen kannattaa suhtautua vakavasti.
Suomalaiset tarvitsevat julkisen palvelun mediayhtiönsä. Ennen kaikkea sitä tarvitaan alueilla ja sisällöissä, joita kaupalliset yhtiöt eivät enää tuota.
Yleisön luottamus on minkä tahansa mediayhtiön peruskivi. Erityisen tärkeää se on verorahoitteiselle Ylelle. Luottamusta ei kannata syödä huonosti harkituilla päätöksillä.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n uutispäällikkö.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









