Lapualla veisattiin virsiä 36 tuntia putkeen – ”Virsimaratonissa sai laulaa palkeitten täyreltä”
Lapuan tuomiokirkossa järjestettiin viikonloppuna Virsimaraton, jossa laulettiin läpi virsikirjan kaikki 632 virttä.
Virsimaratonin tarkoituksena on muistuttaa virren kulttuurisesta arvosta. Kanttori Eliina Sompin mukaan lapualaiset ovat veisuukansaa. Kuva: Jouni HirnVeisuu-urakka alkoi perjantaina kello 12. Hoosiannasta ja päättyi lauantain ja sunnuntain väliseen yönä virsikirjan viimeiseen
virteen. Osallistujia oli kaikkiaan 550.
”Kerrankin sai laulaa palkeitten täyreltä”, totesi vanhempi herramies kirkosta poistuessaan.
Virsimaratoniin sai poiketa laulamaan tai kuuntelemaan milloin halusi. Ovet olivat avoinna läpi yön. Tarjolla oli kahvia ja
pullaa.
Isossa kirkkosalissa oli lauantaina kello kolmen maissa iltapäivällä parikymmentä veisaajaa. Menossa oli virsi numero 432.
Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Eliina Somppi kertoi, että veisaajia ollut odotettuakin enemmän. Innokkaimmat kävivät välillä kotona ja palasivat veisaamaan.
"Kirkossa oli yön tunteina vähintään kymmenen veisaajaa ja aamukahdeksalta heitä tuli enemmän. Lapualla on veisaava kansa. On
ilo soittaa, kun saa vastakaikua heti", Eliina Somppi kiittelee.
Virsimaratonin tarkoituksena on muistuttaa virsien ja virsilaulun kulttuurisesta merkityksestä. Säestyksestä vastasi kuusi soittajaa, joista kukin soitti kahdesta neljään tuntia vuorollaan.
"Oli tämä raskassoutuisempi urakka kuin ennakkoon luulimme. Meitä on kuusi soittajaa, joilla jokaisella on oma temponsa ja rytminsä. Alun perin myös lisävihkon virret piti veisata, mutta päätimme jättää ne pois aikataulusyistä."
Somppi toteaa, että lauluääni ja hartiat ovat olleet kovilla soitosta ja laulamisesta.
"Olen yrittänyt nukkua välillä, mutta en ole saanut unen päästä kiinni, koska olen käynyt ylikierroksilla. Minulla ei olisi nyttenkään vuoroa, mutta tulin auttamaan siskoania, joka soittaa tuolla parhaillaan."
Virsien veisuu ei jäänyt virsimaratoniin. Sunnuntaiaamuna kirkossa järjestettiin virsimessu, jossa veisattiin virsinä kaikki
Jumalanpalveluksen pysyvät osat.
Virsimaraton järjestettiin ensimmäistä kertaa ja se tuskin jää viimeiseksi Lapualla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
