Minusta ei voi koskaan tulla viljelijää, ajattelin – rautaisiin ammattilaisiin tutustuminen muutti mieleni

Kun aloitin agrologin opinnot vuonna 2018 ajattelin, ettei minusta voisi ikinä tulla tilallista. Kauhistelin valtavalta tuntuvaa työnmäärää sekä sen sitovuutta.

Olen päässyt vuosien varrella tekemään monipuolisesti maatilan eri työtehtäviä sekä Suomessa että ulkomailla.

Luulen siis jollain tasolla omaavani edes jonkinlaisen käsityksen siitä mitä elämä ja työskentely maatilalla olisi.

Jostain syystä kuitenkin löydän itseni nykyään yhä useammin haaveilemasta oman tilan perustamisesta. Huomaan eksyväni tasaisin väliajoin eri nettisivustoille selailemaan myytäviä maa- ja metsätiloja.

Pahin paikka tuntuu olevan sauna, siellä minulla on aikaa ja sopiva mielentila syventyä näihin ajatuksiin. Puolisoni, joka on alun perin maitotilalta kotoisin, kuuntelee näitä juttuja aina kärsivällisesti.

Välillä pysähdyn miettimään, että mitä täällä oikein tapahtuu? Haluan vakaasti uskoa, ettei tässä ole kyse pelkästä maaseudulla elämisen romantisoimisesta.

Onko aika niin sanotusti kenties kullannut muistoni, vai matkaanko tietämättäni läpi jonkin sortin keski-iän kriisiä.

En keksi näille orastaville haaveilleni mitään muuta järkevää selitystä kuin sen, että oman toimittajuuteni kautta olen päässyt tutustumaan niin moniin maatalousalan rautaisiin ammattilaisiin. Olen nähnyt kuinka heillä on mahdollisuus vaikuttaa sekä eläinten että ympäristön hyvinvointiin.

Nuo kaksi asiaa kun ovat itselleni todella tärkeitä arvoja.

Ihailen näitä tilallisia, jotka jaksavat tehdä jatkuvasti töitä sen eteen, että meillä Suomessa on saatavilla laadukasta ja puhdasta ruokaa. Erityisesti arvostan heitä, jotka perustavat toimensa tutkittuun tietoon ja osaavat asettaa työlleen tavoitteita myös tulevaisuuteen. Heitä, joista näkee kuinka he välittävät eläimistään sekä ympäristöstä, jossa he toimivat.

Kerta toisensa jälkeen jaksan ilahtua suunnattoman paljon siitä, kun kuulen tilavierailuillani puhetta, kuinka tiloilla halutaan tehdä konkreettisia toimia ilmaston hyväksi. Näiden asioiden kuuleminen antaa aina toivoa niin monin tavoin, erityisesti tämänhetkisessä kahtia jakautuneessa maailmantilanteessa.

Mielestäni maatilallisten ääntä tulisi saada kuuluviin yhä enemmän. Heidän tekemänsä arvokas työ ansaitsee ja tarvitsee näkyvyyttä, jotta oikea tieto ja arvostus lisääntyisivät. Taidanpa siis jatkaa töitä edellä mainitun asian eteen ja jättää tilanpidon (ainakin toistaiseksi) niille, jotka sen parhaiten osaavat. Haaveilua en kuitenkaan lopeta ikinä.