Kestävä kehitys tukee maidontuotantoa

Yhä useammin ja äänekkäämmin eläintuotannolta vaaditaan kestävyyttä. Yleensä vaatimukset johdetaan tule­vaisuuden­kuvasta, jonka mukaan vuonna 2050 maailmas­sa on noin 9 miljardia ihmistä, jotka tarvitsevat 70 prosenttia nykyistä enemmän eläin­proteiinia.

Lähtökohtana on myös arvio siitä, että eläintuotanto tuottaa 14,5 prosenttia kaikista ihmisen tuottamista kasvi­huonekaasuista.

Maataloustuotannon kestävyydestä puhuttaessa erotetaan kolme osa-aluetta – ympäristöllinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Kaikilla näillä osa-alueilla suomalaiset maidontuottajat tekevät hyvää työtä.

Ravintoaineiden hyväksikäyttö on tehokkainta silloin, kun lehmä tuottaa paljon maitoa ja saa juuri tarpeidensa mukaisen määrän ravintoaineita – ei liikaa eikä liian vähän. Silloin myös ympäristöä kuormittavat päästöt ovat pienimmät tuotettua maitolitraa kohti. Tämä on myös lehmän terveyden kannalta hyvä tilanne. Kun eläimet pysyvät terveinä, tarvitaan vähemmän lääkitystä, mikä sekin on ympäristön kannalta hyvä asia.

Lehmiä syytetään siitä, että ne tuottavat runsaasti metaania. Rehua sulattaessaan märehtijät väistämättä tuottavat metaania. Usein unohdetaan, että märehtijät pystyvät muuttamaan nurmen ihmiselle arvokkaaksi ravinnoksi. Myös valtava määrä elintarvike­teollisuuden sivujakeita, joita ei pystytä hyödyntämään ihmisravintona, käytetään lehmien rehuna.

Myös muilla rehuvalinnoilla on vaikutusta tuotannon kestävyyteen. Voidaan esi­merkiksi valita soija- ja rypsirouheen välillä.

Viime­aikaiset tutkimukset vahvistavat käytännössä havaitun tosiasian – rypsi­ rouhe lypsättää paremmin kuin soijarouhe.

Lannan käsittely­menetelmillä on myös vaikutusta ympäristölliseen kestä­vyyteen. Lanta on lannoite sellaisenaan, mutta lantaa fraktioimalla sen käsiteltä­vyyttä voidaan parantaa. Lanta on myös oiva biokaasun lähde.

Suomalainen viljelijä on monien tavoitteiden risti­paineessa. Pitäisi pystyä laajentamaan ja tehostamaan tuotantoa samalla varmistuen siitä, että toiminta on tuki­ehtojen mukaista.

Tällä hetkellä Euroopan yhteistä maatalouspolitiikkaa ollaan uudistamassa. Toivoa sopii, että uudistukset yksin­kertaistavat tukipolitiikka eivätkä ainakaan tuo viljeli­jöille lisäkuormaa.

Ratkaisujen pitäisi olla sellaisia, että niiden avulla saataisiin maatalouteen ja maaseudulle lisäpuhtia, ja myös taloudellista kannattavuutta. Lisäksi niiden tulisi mahdol­listaa pitkäjänteinen suun­nittelu ja sitä kautta investoinnit.

Suomalainen maanviljelijä on moniosaaja ja vastuullinen tuottaja. Hän toimii kuluttajan, mutta viime kädessä luonnon ehdoilla.

Suuren yleisön tietoisuus maataloudesta ja maa­talouden tuotantomenetelmistä on yhä ohuempaa. Tästä syystä viljelijöiden omat toimen­piteet, jotka tuovat tuotantoa lähemmäksi kuluttajaa, ovat tervetulleita.

Ympäristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden lisäksi olisi syytä pohtia myös ruoantuotannon yhteis­kunnallista kestävyyttä. Maatalous­tuotannon ja sen jatkeena olevan elintarvike­teollisuuden yhteiskunnallinen merkitys näkyy elintarvike­ketjun työpaikkoina ja maa­seudun elinvoimaisuutena.

Aivan oma lukunsa on huolto­varmuus. Maailman näkymät ovat kehittyneet sellaiseen suuntaan, että ruuantuotannon omavaraisuudesta on huolehdittava.

Maatalouden eri työ­vaiheissa tarvitaan paljon tietoa. Tietoa myös muodostuu runsaasti, mutta sen pitäisi olla nykyistä vapaammin käytössä, jolloin koko ketju hyötyisi siitä. Digitaalisten ratkaisujen avulla eri tuotantoprosesseissa muodostunutta tietoa voidaan kerätä ja yhdistää ja siten tuottaa lisäymmärrystä tuotannon kehittämiseksi ja mahdollisten pullonkaulojen poistamiseksi.

Myös tuotteiden jäljitettävyys pystytään doku­mentoimaan entistä paremmin.

Uusiin teknologioihin ja tutkimuksiin pohjautuviin innovaatioihin kannattaa panostaa, sillä suomalainen elintarviketuotanto on kovassa kansainvälisessä puris­tuksessa. Joudumme kilpailemaan tuotanto-olosuhteiltaan meitä edullisempien maiden kanssa vapailla markkinoilla.

Vapaat markkinat ovat suomalaiselle maatalous­tuotannolle ja jalostetuille elintarvikkeille myös mahdollisuus.

Kuten olemme nähneet, rajojen sulkeminen aiheuttaa markkinahäiriön, joka valitettavasti näkyy koko elintarvikeketjun toimijoiden tuloksessa eikä vähiten maatalous­tuottajan.