Luonnonsuojelu on sijoitus tulevaisuuteen

Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä ilmoitti Ylen radiohaastattelussa 17. heinäkuuta, että enää ei voida eikä ole tarvetta lisätä suojelualueita. Tämä lienee kuitenkin vain liikelaitos Metsähallituksen kanta, vai onko Härmälällä myös mandaatti tehdä luonnonsuojelupolitiikkaa?

Kainuun metsämaasta on suojeltu vain noin kahdeksan prosenttia, ei viidennes, niin kuin Härmälä virheellisesti tahtoo viestiä. Kaukana ollaan vielä siitä tasosta, joka turvaa metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisen.

Euroopan ympäristökeskuksen alkuvuodesta julkaiseman raportin mukaan Suomi ei ole onnistunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden hapertumiskehitystä.

Härmälä painotti, että suojelussa pitää olla tavoite laadullisessa kehittämisessä ja uhanalaisten lajien paremmassa suojelussa ja hoidossa. Tämä kannatettava tavoite on kuitenkin esimerkiksi Kainuussa voimakkaasti ristiriidassa käytännön toimien kanssa.

Vuodesta toiseen Metsähallitus on muun muassa hävittänyt liito-oravametsiä ja hakannut kulttuurihistoriallisia kohteita. Ja onko Härmälän ajatusten kanssa linjassa myöskään se, että kesäkuussa hyväksytyn Kainuun valtion maiden luonnonvarasuunnitelman 24 000 hehtaarin vanhojen metsien uudistushakkuiden vaikutuksia monimuotoisuuden kannalta ei ole sanallakaan etukäteen arvioitu? 

Härmälän kuuluttama uhanalaisten lajien suojelun laadullinen kehittäminen ja parempi hoito on suunnitelmassa jäänyt hyvin ohuelle tarkastelulle. Yhteisen omaisuutemme käyttöä linjaava suunnitelma onkin lähes pelkkä hakkuusuunnitelma, joka siunaa arvokkaan metsäluonnon ja monimuotoisuuden hävittämisen.

Vanhat metsät eivät ole teollisuuden tukkipuuvarasto niitä tarvitsevat elinympäristökseen lukemattomat uhanalaiset lajit ja myös ihmiset virkistyäkseen. Niiden suojelu on myös taloudellisesti perusteltua.

Alati hupenevat monimuotoiset ja maisemallisesti arvokkaat metsät luovat mahdollisuuksia kehittyvälle biotaloudelle. Tulevaisuudessa lääkäri voi määrätä Suomessakin lääkereseptin sijaan käynnin metsään.

Onko siis lyhytnäköisen voiton tavoittelun vuoksi perusteltua hävittää valtion ikimetsiä tilanteessa, kun puuta on hakattavaksi ylen määrin nuoremmissakin metsissä ilman vahinkoa?

Monimuotoisuuden kannalta arvokkaat kohteet tuleekin suojella, myös valtion mailla. Meillä on nyt siihen puuhuollon kärsimättä varaa.

Talousmetsiä eivät ole 200-vuotiaat ikimetsät, joita Metsähallitus parhaillaan hakkaa mm. Kainuussa. Samanaikaisesti elykeskukset ostavat yksityisiltä valtiolle suojeluun huomattavasti vähempiarvoisia kohteita.

Valtion tulee viimeinkin toimia uskottavasti myös metsässä eikä vain juhlapuheissa. Vai miten tullaan jatkossa perustelemaan esimerkiksi Metsähallituksen Suomussalmen liito-oravametsien mittavat hakkuut, jotka uhkaavat hävittää lajin esiintymisensä reuna-alueelta?

Onko se linjassa myöskään sen kanssa, mitä on kirjoitettu lakiin Metsähallituksen yhteiskunnallisista velvoitteista? Metsähallitus on erityisasemassa verrattuna yksityiseen maanomistajaan.

Jorma Seppänen

Ylä-Kainuun Luonto ry