Teatteri-ilmaisun ohjaaja Ulla Schroderus, Suomussalmi Harjoittamiseen hurmioitunut

Ulla Schroderus pitäisi tiukasti kiinni maaseutupitäjien taiteilijoista ja taiteen opetuspaikoista. ”Jokin muu kuin arkinen oleminen on tärkeää ihmisille.” Pekka Fali 

Mielipide

7.9.201616:00

Kolumni

Riitta Mustonen

”Teatteriohjaajalla pitää olla kokonaisnäkemys, miltä valmis juttu näyttää ja kuulostaa. Käytännössä homma palastellaan pieniin osiin ja kootaan niistä näytelmä. Harrastajien ohjaaminen on myös opettamista ja kokeilemista, miten asiat voisi tehdä.

Kesäteatteriesityksissämme tekstit ja näytelmien maailmat ovat tuttuja, koska olen ollut mukana kirjoitusprosessissa. Minun tehtäväni on virittää näyttelijät samalle aaltopituudelle ja samaan maailmaan. Yhdessä haetaan virityksiä.

Haluan saada näyttelijät onnistumaan. Että jokainen voi olla ylpeä omasta osaamisestaan. Olen siinä onneksi aika hyvä!

Osaavalla ohjaajalla pitää olla rytmitajua ja visio ja sen verran itsevarmuutta, että uskaltaa seistä visionsa takana koko ajan.

Sillä joka kerran opetellaan ikään kuin uusi kieli, kun aletaan tehdä uutta näytelmää. Alussa on vain pieni haiku siitä, millainen tästä tulee.

On myös oltava monipuolisesti taiteellisesti lahjakas. En sano, että olisin missään erityisen hyvä, mutta tajuan useasta asiasta jotakin.

Minun kouluaikanani ei ollut sellaista oppiainetta kuin teatteri-ilmaisu. En tiennyt, että voisin olla tässä hyvä.

Isä oli vaatekauppias, joka teki näytelmiä. Minulla oli pienenä haave, että perustaisimme oman ohjelmaryhmän, jossa isä näyttelee, äiti laulaa, veli soittaa kitaraa ja minä myyn liput.

Retikka-teatterissa se on melkein toteutunut, kun me kirjoitamme isän kanssa yhdessä näytelmiä.

Lukion jälkeen opiskelin lääkintävoimistelijaksi ja valmistuin lamaan vuonna -92. Tein sitä työtä viikon.

Aloin miettiä, mitä oikeasti haluan tehdä.

Psykologia ja kirjallisuus kiinnostivat, ja kun Turussa oli alkanut tällainen koulutus, hain sinne, sillä teatterissa nämä molemmat yhdistyvät. Teatteri oli ollut salainen unelmani. Olin hurmioitunut niistä maailmoista, joita olin teatterissa nähnyt.

Pääsykokeet kestivät kolme päivää. Ennakkotehtävänä oli kirjoittaa pienoisnäytelmä jostain aiheesta, ja minun piti lainata kirjastosta opas, että tajuaisin, mistä on kyse.

Pääsin sisään, ja se oli onni!

Valmistuttuani olin tehnyt vuoden töitä Oulussa, kun minulta kysyttiin, voisinko tulla Kianta-opistoon Suomussalmelle opettamaan teatteri-ilmaisua. VOISIN! Suomussalmi on minulle paikka, jossa viihdyn tosi hyvin, näissä maisemissa ja näiden ihmisten kanssa.

Kun vedin vuonna 2000 ensimmäisen kerran lapsiryhmää, lapset oli niin mukavia, että ajattelin, voiko tällaista olla olemassakaan. Ja ne on edelleen mukavia. Jäin tänne.

Olemme hakeneet erilaisia projektirahoja, ja Suomussalmen Näyttämöyhdistyksen teatteritoiminta on koko ajan kulkenut tässä ohessa. Vuonna 2002 teimme isän kanssa ensimmäisen käsikirjoituksen. Näytelmiämme esitettiin kesäteatterissa sekä sisällä Retikka-nimisessä vanhassa kaupassa ja pankissa.

Harrastajateatterimme tuli niin suosituksi, että se ei mahtunut enää mihinkään. Isä sanoi, että ruvetaan rakentamaan. Ajattelin, että tuo on hullu.

Mutta niin vain saatiin alueelliselta leaderilta täys potti eli 150‑000 euroa. Kun vielä pääsylipputuloja oli kertynyt jonkin verran, niin pystyttiin rakentamaan teatteritalo. Tässä on 186 paikkaa. Lisäksi on kesäteatteri.

Teatterin nimi Retikka tuli vahingossa, kun joku äänesti meitä sillä nimellä Ylen Valopilkku-kilpailuun.

Nautin ihan hirveästi harjoittelemisesta. On aivan mahtavaa, kun harjoitus on käynnissä. Siinä on joku sellainen yhteisen maalin haku. Ei mitään ylimääräistä, keskityt konkreettiseen tekemiseen, joka on todella epäkonkreettista. Ja sitten on ihan viimeiset harjoitukset, kun kaikki on valmista yleisölle, vaikka yleisö ei vielä ole tullut.

Voin katsoa näytelmän aina uudestaan, sillä se ei koskaan ole sama. Siihen tulee aina uusia vivahteita, roolihenkilöt rupeaa elämään.

Näyttelen itse vain pakon edessä. Olen ihan hirveä jännittäjä. Silti suosittelen teatteriharrastusta ihan kaikille. Niin antoisaa se on.”