Perheenäiti eli vuosia pillerikoukussa: ”Ulkopuoliset eivät tienneet, koska kulissit olivat kunnossa”

Lääkeriippuvuus kahlitsi Sanna Kallion elämää vuosia. Kuva: Jyrki Johannes Tervo

Riippuvuus kehittyi varkain, kuten on tapana. Lääkäri määräsi Kalliolle Panacod-lääkettä migreeniin ja hän alkoi käyttää sitä säännöllisesti.

”Se on normaalille ihmiselle kipulääke, mutta minulle siitä tuli huumetta. Pahimmillaan pillereitä meni kolme kourallista päivässä”, Sanna Kallio muistelee elämänsä synkintä aikaa.

Kierre syveni. Sairaanhoitajana työskennellyt Kallio alkoi varastaa lääkkeitä työpaikalta ja väärentämään reseptejä.Lopulta hän alkoi piikittää lääkettä suoneen.

”Aluksi tein sen kotona vessassa, mutta kun en enää malttanut odottaa työpäivän päättymistä, aloin pistää työaikana. Käytin pitkähihaisia paitoja, jotta piikin jäljet eivät näkyisi käsissä.”

Vain harva ulkopuolinen tiesi ongelmasta, sillä kulissit olivat kunnossa. Oli omakotitalo, kaksi autoa ja lapsilla hienot vaatteet ja lelut.

Suomessa on satoja tuhansia päihderiippuvaisia. Kallio muistuttaa, että suurin osa heistä on tavallisia työssäkäyviä ihmisiä ja heitä on joka alalla.

”Yleensä siinä vaiheessa, kun päihdeongelma huomataan työpaikalla, helvettiä on jatkunut kotona jo vuosien ajan.”

Kallio kertoo olleensa myös työnarkomaani - se on kuulemma tyypillistä päihderiippuvaisille.

”Olin aina halukas jäämään ylitöihin seuraavaan yövuoroon. Ehkä halusin hyvittää heikkouteni työyhteisölle tekemällä enemmän töitä”, hän miettii.

Hän uskoi pystyvänsä lopettamaan lääkkeiden käytön halutessaan, mutta kun se ei onnistunut, hän alkoi hautoa itsemurhaa. Hän kuitenkin luopui suunnitelmasta ajatellessaan pienten lastensa tulevaisuutta: kuka heidät kaappaisi syliinsä, jos hän kuolisi?

Seisahdus tuli vasta kuuden vuoden ”pillerihelvetin” jälkeen, kun hän sai potkut kolmannesta työpaikasta ja menetti sairaanhoitajan luvat. Päälle tuli sakkotuomio lääkevarkaudesta.

”Kun kerroin miehelleni potkuista, hän antoi vaihtoehdoiksi joko avioeron tai Minnesota-hoidon. Pelkäsin menettäväni lapset, joten suostuin lähtemään hoitoon.”

Minnesota-hoidossa päihderiippuvuutta hoidetaan sairautena.

Tullessaan Lapuan Minnesota-hoitoon Kallio otti sairaanhoitajan roolin. Ryhmäterapioissa istuessaan hän kuunteli puheita ammattilaisen vinkkelistä.

”Ajattelin, että toisin kuin muilla potilailla minulla ole mitään hätää, koska tulin hoitoon hyvissä ajoin. Vasta viidentenä päivänä ymmärsin tilanteeni vakavuuden ja millaista tuskaa olen tuottanut lähimmäisilleni.”

Kallio pääsi eroon lääkkeistä Minnesota-hoidossa. Vuodesta 2009 lähtien hän on elänyt raitista ja onnellista perheenäidin elämää.

Hän sai takaisin sairaanhoitajuutensa ja on nyt töissä Minnesota-hoitolassa. Kallio puhuu lääkeriippuvuudestaan avoimesti.

”Puhuminen on helppoa, mutta yksin ollessa koen toisinaan lähes kestämätöntä syyllisyyttä ja häpeää. Vaikeinta on ollut hyväksyä sitä, etten ollut tarpeeksi hyvin läsnä pienille lapsilleni. Tunnen syyllisyyttä myös moraalittomuudesta työpaikalla.”

Hän on kuitenkin sinut menneisyytensä kanssa. Tehtyä ei saa tekemättömästi ja katse on tässä hetkessä ja tulevaisuudessa.

”Tunnen suunnatonta kiitollisuutta, koska olin menettää kaiken. Nyt osaa iloita normaalista arjesta. Ihan kaikesta.”