Kuinka haitallisia vieraslajit ovat?
10.8.202002:00
Kun lueskelin vieraslajien listaa, valintojen perusteluja ja aiheeseen liittyviä kommentteja, tuli mieleeni Eino Leinon runo Tumma, poika, joka ”näki kauhut kaikkialla” (Helkavirsiä 1, 1903).
Lista on kummallinen sekoitus ekologialtaan ja merkitykseltään erilaisia lajeja. Harva näistä lajeista on edes juolavehnän, järviruo’on tai sananjalan veroinen kasvupaikan valtaaja. Jättiputkien hävittäminen on kyllä perusteltu: ne peittävät muuta kasvillisuutta varjostuksellaan, menestyvät puolivarjossakin ja ennen kaikkea, ne ovat ihmiselle vaarallisia.
Jotkut tutkijat – myös tutkijaryhmät, jotka selvittivät vieraslajien merkitystä taloudelle ja luonnon monimuotoisuudelle – pitävät vieraslajeja luonnon suurimpana uhkana. Se on kuitenkin liioittelua: suurin uhka on ihminen, joka harkitsemattomasti ja lyhytnäköisesti tuhoaa luontoa. Suurin osa uustulokkaista on harmittomia. Ne menestyvät vain ihmisen muokkaamilla paikoilla – ja kun ihmisen tavat käyttää luontoa muuttuvat, jotkut lajit niukentuvat tai katoavat kokonaan.
Ikävä kyllä se vain nyt sattuu olemaan niin, että Afrikasta kymmeniä tuhansia vuosia sitten tullut vieraslaji on muuttanut Euroopan luontoa niin voimakkaasti, että jotkut tulokaslajit pärjäävät paremmin kuin alkuperäiset lajit.
Luonnossa vieraslajit ovat aiheuttaneet merkittävää tuhoa lähinnä valtamerten saarilla. Mantereilla tuhot ovat olleet paljon vähäisempiä. Joskus tulokaslaji on jopa korvannut jo hävitettyjä lajeja ja auttanut toisia selviämään sukupuutosta. Kun asutus tuhosi Havaijin kukkivat puut, katosivat myös niistä ravintonsa saaneet mesilinnut. Kun puistoihin ja pihoihin tuotiin eksoottisia kukkivia puita, löysivät hengissä säilyneet mesilintulajit niistä uusia ravintokohteita.
Listan lajeista vain muutama on levittäytynyt alkuperäiseen ympäristöön: isotuomipihlaja metsiin, kurttulehtiruusu meren rannoille, isosorsimo sisävesien rannoille ja vesirutto järviin ja lampiin. Mitä haittaa mahtaa olla siitä, että isosorsimo kilpailee järviruo’on kanssa? Vesirutto kyllä runsastuu ajoittain tuuheiksi massakasvustoiksi, mutta niin tekevät myös useat alkuperäiset vesikasvit, jos ihminen rehevöittää niiden kasvupaikan. Niukkaravinteisissa järvissä vesiruttoa ihminen ei juuri huomaa, mutta pohjan kasvustot tarjoavat suojapaikan kalojen poikasille siinä kuin alkuperäiset ärviät ja vidat.
Hyvin kotiutuneen vieraslajin hävittäminen on käytännössä mahdotonta. Lakia säätämällä se ei onnistu. Valtion pitäisi palkata vuosikymmeniksi tuhansia tuomipihlajan, kurtturuusun, lupiinin ja jättipalsamin kitkijöitä sekä supikoiran metsästäjiä, eikä niiden hävittäminen silti onnistuisi. Ja kun keskitytään nimettyjen lajien hävittämiseen, toiset lajit levittäytyvät niiden sijalle.
Painopisteen pitäisi olla haitallisuuden arvioinnissa ja siinä pitäisi olla myös alueellinen näkökulma. Jumaltenpuu on riesana Kreikan arkeologisilla kohteilla, mutta kyllä ilmasto saa melkoisesti lämmetä ennen kuin se peittää Kuusiston linnan raunioita! Jos pajuasteri levittäytyykin Vantaanjoen laaksoon, pitääkö sen viljely kieltää Lapissakin, missä koristekasvivalikoima on perin niukka?
Kysymys vieraslajeista on paljon monimuotoisempi. Meidän viljelykasveistamme alkuperäisiä Suomen luonnon kasveja ovat vain metsäpuut, mustaherukka ja humala, muut ovat vieraslajeja. Niistä osa levittäytyy myös luontoon, esimerkiksi omenapuu ja karviainen. Ihmisen lähimmässä ympäristössä vallitsevat vieraslajit. Elinympäristöt, joissa on sekaisin kotoperäistä ja vierasta lajistoa, sietävät häiriöitä eli ihmisen läheisyyttä paremmin kuin pelkät alkuperäiset lajit – sehän juuri on syynä siihen, että vieraslajit yleensä saavat jalansijaa luonnossamme. Kun tällainen sekakasvusto saa rauhassa metsittyä, valtaosa vieraslajeista katoaa.
Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.
Hyvin kotiutuneen vieraslajin hävittäminen on käytännössä mahdotonta.
- Osaston luetuimmat
