Merkelin lähtö ravisuttaa vielä EU:ta

Mielipide

7.11.201801:00

Kolumni

Jukka Koivula

Maailman merkittävimpien maiden johtajista sangen harvaa voi hyvällä tahdollakaan kuvailla demokratian, ihmis­oikeuksien tai edes oikeus­valtion ystäväksi.

Nykypäivänä yhä useampia valtioita hallitsevat diktaattorit tai sellaiseksi haluavat. Demokratiakehitys on ottanut 2010-luvulla harppauksittain takapakkia.

Uusin tulokas diktaattori­pörssiin on Brasilian vasta­valittu äärioikeistolainen presidentti Jair Bolsonaro, joka kannattaa hallinto­muotona sotilasdiktatuuria. Hän on myös muun muassa avoimesti halveksinut naisia ja maansa mustaa väestönosaa.

Brasilia on maailman viidenneksi suurin maa niin pinta-­alaltaan kuin väestöltään, joten Bolsonaron vaikutus tulee näkymään laajalti.

Bolsonaro pääsee tasoiseensa seuraan. Esimerkiksi maailman väkirikkaimman maan Kiinan presidentti Xi Jinpingin otteet ovat olleet jopa kiinalaisten kommunistien mittapuulla itsevaltaisia. Ihmis­oikeuksien ja sanan­vapauden tilanne Kiinassa on surkea.

Yhdysvaltoja johtaa Donald Trump, jonka ailahteleva persoona ei istu ydinasevallan ykkösmiehen saati vapaan maailman johtajan tehtävään.

Trump rakentaa Yhdysvaltain ja Meksikon väliselle rajalle muuria, irrotti maansa maailman ainoana valtiona Pariisin ilmastosopimuksesta ja kutsuu toimittajia kansan­vihollisiksi kuin Stalin aikoinaan.

Venäjällä valtaa pitää Vladimir Putin, joka on valtakaudellaan nitistänyt kansalais­yhteiskunnan, kaventanut sananvapauden minimiin ja aloittanut useita kahakoita ulkorajoillaan.

Vähemmän mairittelevan joukon jatkeena voi mainita vielä ainakin Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin. Hän luotsaa Turkkia innokkaasti islamilaisen teokratian suuntaan ja tukahduttaa demokratian rippeetkin.

Eräs harvoista aikakautemme vakauttavista poliittisista voimista löytyy Saksasta. Liitto­kansleri Angela Merkelin poliittinen ura on kuitenkin jo kääntymässä ehtoopuolelle.

Suurinta EU-maata vuodesta 2005 luotsannut Merkel luopuu kristillis­demokraattisen CDU- puolueensa puheen­johtajuudesta. Taustalla vaikuttaa CDU:n kirvelevä vaalitappio osavaltiovaaleissa.

Liittokanslerina Merkel haluaisi jatkaa kuluvan kautensa loppuun, vuoteen 2021.

Merkel on nykyään suositumpi Saksan ulkopuolella kuin kotimaassaan. Häntä pidetään vakauttavana voimana EU:ssa ja koko maailmassa, syystäkin.

Liittokansleri on tehnyt pitkällä urallaan myös virheitä, mutta maailman mahti­valtioiden johtajia tarkasteltaessa juuri Merkel näyttäytyy järkevänä, harkitsevana ja humaanina hahmona.

Saksa on taloudeltaan vahvin ja väkimäärältään merkittävin EU-maa. Brexitin oloissa on ratkaisevan tärkeää, millainen johtaja liittotasavaltaa hallitsee Merkelin jälkeen.

Kun unioni jo valmiiksi natisee liitoksistaan pakolaiskriisin jälkimainingeissa ja Britannian EU-eron kurimuksessa, ravisuttaa Merkelin lähtö aikanaan EU:ta vielä toden teolla.

Jos Merkelin jälkeen valtaan nousisi vastuuton populisti, se vain myötäilisi aikakauden globaaleja virtauksia.

Saksan vajoaminen poliittiseen sekasortoon voisi käytännössä kuitenkin tarkoittaa EU:n loppuromahdusta.

Sitä ei saata toivoa, sillä EU:n on kaikkine puutteineenkin paljon parempi pysyä kasassa kuin luhistua hallitsemattomasti.