Lainsäädännön mahdollistettava viisaat valinnat

Tuomo Puhakainen esittää Yliö-kirjoituksessa, että valokuituverkkojen tuettu rakentaminen loppuu, jos asetukseen ei kirjata laajakaistalle symmetristä 100/100 megabitin nopeusvaatimusta (MT 20.1.).

Teleyritykset investoivat joka vuosi viestintäverkkoihin noin puoli miljardia euroa; tästä suunnilleen puolet kiinteään ja puolet mobiiliverkkoon. Tällä hetkellä 4G-verkko kattaa käytännöllisesti katsoen kaikki suomalaistaloudet ja nopea kiinteä laajakaista 75 prosenttia talouksista. Noin puolella kotitalouksista on käytössään sekä mobiili- että kiinteä laaja­kaistayhteys. 5G-verkko on avattu jo yli 70 paikkakunnalla.

Koronakriisi on osoittanut, että suomalainen digi-infra kestää hyvin myös poikkeusoloissa. Etätyöt ja -opiskelu sujuvat mainiosti, eikä talous­elämän tarvitsemissa yhteyksissä ole ollut ongelmia.

Toimivan infran perusta Suomessa on markkina­ehtoinen ja kysyntävetoinen verkkorakentaminen sekä yritysvetoinen digitaalisten palveluiden kehittäminen. Tämä on saatu aikaan edistyksellisen viestintä­politiikan ansiosta.

Kuten Puhakainen itse kirjoittaa, valokuituverkkojen rakentaminen ei pysty kilpailemaan rakennuskustannuksissa 4G/5G:n kanssa. Kiinteissä kuituliittymissä tarjontaa onkin enemmän kuin kuluttaja­kysyntää. Viestintäviraston tutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia suomalaisista kotitalouksista ei ole kiinnostunut hankkimaan kuituliittymää. Huippunopeisiin kiinteisiin yhteyksiin ei ole mielekästä investoida, jollei niille ole kysyntää.

Kaikilla Suomessa tulee olla toimivat yhteydet, jotka riittävät käyttäjiensä tarpeisiin. Teknologia, jolla yhteydet rakennetaan, on voitava valita järkiperäisesti kysynnän ja kustannusten perusteella. Kuntien, alueiden ja kuluttajien etu on, että kilpailua syntyy paitsi rakennuttajien, myös eri teknologioiden kesken.

Lainsäädännön tehtävä on mahdollistaa yhteiskunnan kannalta viisaimmat ratkaisut.

Suomalainen digi-infra ­kestää hyvin myös poikkeus­oloissa.