Isoisän suksiaarteet

Ruokalahden tilan entinen vilja-aitta toimii nyt suksimuseona. Tilan isäntä Hannu Paananen esittelee paikkaa tilauksesta. 

Hannu Paananen tarkastelee talvisodassa käytettyjä suksia. Pitkä metsäsuksi oli oiva kulkuväline koskemattomilla hangilla. 

Eemil ”Suks-Eemi” Paananen (1891–1964) oli tunnettu suksiseppä pohjoisessa Keski-Suomessa.

Uransa alussa hän valmisti niin kutsuttua haapavetistä suksimallia, mutta asiakkaiden toiveita kuultuaan hän alkoi tehdä mittatilaustyönä eripituisia ja -levyisiä suksia eri tarkoituksiin: metsätöihin, kilpahiihtoon ja sotilaskäyttöön.

Pojanpojan, Hannu Paanasen suksimuseo sai alkusysäyksen, kun paikallisen Kotiseudun Sanomien toimittaja Heikki Jämsén tuli kyselemään Paanaselta, onko hänellä mitään Eemil-papan tekemiä töitä tallessa.

”Sanoin, että ainoastaan viulu riippuu seinällä. Samalla totesin, että olisipa kiva saada tänne yhdet Eemin tekemät sukset. Lehden ilmestyttyä ihmiset alkoivat soitella, että meillä on Eemin tekemiä suksia.”

Sana suksia keräävästä pojanpojasta levisi kulovalkean tavoin ja puheluita alkoi tulla Ruotsista ja Helsingistä saakka. Suksikokoelma kasvoi kuin varkain.

”Ensimmäisistä suksista maksoin 500 markkaa, kun myyjä ei meinannut millään hennoa luopua. Hinta oli kova, mutta se ei haitannut, kun luulin hankkivani vain yhdet sukset. Useimmat museossa olevista suksista olen saanut ilmaiseksi. Joskus olen vienyt vastalahjaksi hirvipaistin tai kahvipaketin.”

Suksimuseo täyttää Paanasen kotitilan entisen vilja-aitan. Vuonna 1996 perustetusta museosta löytyy noin 60 suksiparia, sauvoja, monoja sekä Suks-Eemin suksenteossa käyttämiä työkaluja.

Puusuksia Suomesta -teoksen kirjoittanut Timo Siukonen pitää Paanasen suksikokoelmaa suoranaisena ylpeydenaiheena.

”Sinne on koottu hienosti suksenvalmistajan elämäntyötä. Samalla se muodostaa palan puusuksen historiaa. Harmi, että suurin osa vastaavista suksikokoelmista on hävinnyt Suomesta”, Siukonen sanoo.

Paananen on numeroinut ja koonnut kaikki suksista saamansa tiedot paperille. Dokumentista selviää, että sukset numero 35 kuuluivat Alvajärven kylällä asuneelle Toivo Siekkiselle. Hän hiihti niillä talvisodassa.

Sodassa olleet sukset tuoksuvat tervalle ja ovat edelleen hiihtokunnossa.

Suks-Eemin suksia vietiin myös Pohjois-Amerikkaan. Suurin tilaus, 600 suksiparia, jäi kuitenkin lähettämättä sodan katkaistua rahtireitin.

Suomen armeija kuuli tästä ja ostin koko suksivaraston.

Paananen koki saman kohtalon kuin useimmat aikalaisensa suksimestarit. Työt vähenivät sälesuksen tultua markkinoille 60-luvulla. Hän alkoi rakentaa veneitä ja viuluja.

Hannu Paanasella liittyy suksentekoon lapsuuden muistoja.

”Muistan kuinka isäukko valmisti suksia perheemme yhdeksälle lapselle. Niitä höylättiin talvipakkasella talon tuvassa. Tervauksen jälkeen ne laitettiin hetkeksi leivinuuniin ja sen jälkeen ylisille kuivumaan.”

Perinteinen laturetki, Suks-Eemin sivakointi

hiihdetään 19.2. Pihtiputaalla.