Vauva alkoi sätkiä kuin hylje teknobileissä – musiikki on lahja, jota kannattaa vaalia
Soittamisesta saa monipuolisesti hyötyä ja iloa, kirjoittaa Henrik Hohteri.
Musiikki yhdistää nuoria ja vanhoja kielimuureista välittämättä. Kuva: Irene StachonPienistä ja muuten vaan estottomista ihmisistä näkee, kun musiikki kolahtaa.
Kuopus ei osannut vielä kontatakaan, kun löytyi erään lastenlaululevyn raita, joka sai hänet sätkimään kuin hylje teknobileissä.
Esikoinen taas alkoi kerran, ehkä kaksivuotiaana, yhtäkkiä pyörähdellä jähmettynyt ilme kasvoillaan kädet taiteellisesti viuhuen. Syynä oli radiosta kantautunut Georg Otsin valssi.
Noin varhaisia musiikkimuistoja ei ole säilynyt mielessä omista kokemuksistani, mutta kertyy niitä myöhemminkin.
Oli ainakin teini-iän hevihurmosta ja päivät, joina jumitin kuulokkeet päässä yliopiston tietokonesalissa Bachin pianomusiikin äärellä sen sijaan, että olisin edistänyt valmistumistani.
On helppo uskoa tiedettä, joka kertoo musiikin monenlaisista vaikutuksista. Kyse ei ole vain kuuloaistimuksesta. Musiikki herättää myös tunteita ja voi saada palkitsemisjärjestelmän hormonit, dopamiinin ja endorfiinin, hyrräämään.
Muistisairaalle todellisuus ja nykyhetki voivat olla jo täysin hämärtyneet, mutta vanhan tutun kappaleen soidessa lamppu syttyy kirkkaasti palamaan.
Vielä kuuntelua enemmän musiikista saa irti, kun sitä tekee itse. Soittaessa aivot ovat täyskäytössä. Molemmat kädet on valjastettu samaan aikaan erilaisiin tehtäviin. Silmät seuraavat nuotteja, ja koko homma pitäisi vielä tehdä kauniisti, musiikkia tulkiten.
Aloitin viulun soiton noin kymmenvuotiaana. Perheessä, jossa musiikkia pidettiin tärkeänä, ei kysytty, haluanko oppia jotakin soitinta soittamaan, vaan mitä soitinta.
Toki aikuisenakin voi aloittaa, mutta tuollainen mahdollisuus kannattaa lapselle tarjota. Etukäteen ei välttämättä voi aavistaa, syttyykö hän tarjotusta kipinästä.
Ei soittaminen tietysti pelkkää liekeissä olemista ole. Kuten kaikki uuden opettelu, soittimen ja jokaisen sillä soitettavan uuden kappaleen haltuunotto vaativat lukuisia toistoja.
Saman vaikean asian kertaaminen yhä uudelleen on tylsää ja ulkopuolisen korville piinallista. Soittaessa voi oppia sinnikkyyttä ja keskittymistä, hyödyllisiä taitoja nekin.
Vanhemmiltakin ja muilta soittajan tukijoukoilta sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä vaaditaan. Sen voi aistia musiikkiopiston esityksissä ja monissa myöhemmissä konserteissa.
Amatöörimuusikon yleisö on ammattilaisiin verrattuna harvalukuista, mutta hyvin uskollista ja armeliasta.
Musiikki on kansainvälinen kieli, jonka avulla voi luoda uusia yhteyksiä missä päin maailmaa tahansa.
Lähes aina, kun olen muuttanut uuteen paikkaan, on löytynyt jokin soittoporukka. Tyylisuunta on vaihdellut kadulla soitetusta kansanmusiikista iskelmään ja klassiseen.
Uusien ihmisten lisäksi musiikkiharrastus on tuonut elämääni uusia paikkoja. Esimerkiksi Maarianhaminassa ja Venetsiassa ei varmaan olisi tullut käytyä ilman soittoa ja laulua.
Välillä soittajalle tarjoutuu tilaisuus päästä täysin vieraisiin juhliin, ulkopuolisena tunnelmankohottajana.
Kirjoittaja on MT Metsän tuottaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
