Lukijalta: Isäntä kateissa – Suomi myynnissä?

Meiltä puuttuu nyt se alkiolainen kohtuullisuus, joka arvotti luonnon ei pelkästään hyödykkeenä vaan perintönä, kirjoittaa Jaakko Räisänen, ja mainitsee kaivoshankkeet esimerkkinä. Kuvituskuva.  Kuva: Pentti Vänskä

Suomen maaperästä, vesistöistä ja metsistä on viime vuosina tullut uudenlainen kiinnostuksen kohde – ei vain meille suomalaisille, vaan myös ulkomaiselle pääomalle. Moni näkee tässä kehityksessä mahdollisuuksia, mutta harva pysähtyy kysymään: kuka omistaa Suomen, kenelle Suomea rakennetaan nyt – ja kuka kantaa vastuun seurauksista?

Esimerkiksi Soklin kaivoshanke Savukoskella on malliesimerkki kehityksestä, jossa lyhytaikaiset työllisyysvaikutukset ja investoinnit asetetaan vastakkain pitkäaikaisen luonnonkäytön ja elinkeinojen kestävyyden kanssa. Alueen poronhoito, matkailu ja luontoarvot eivät ole menneisyyttä vaan ne ovat tämän päivän elinvoimaa ja huomisen kilpailukykyä.

Suomalaista omavaraisuutta on alettu tulkita uudella tavalla: resurssien paikallinen hallinta on korvautunut malminetsintäluvilla, joissa oikeudet maaperän rikkauksiin luovutetaan ensimmäiselle löytäjälle – usein ulkomaiselle yhtiölle. Tämä ei ole omavaraisuutta vaan hiljalleen etenevää taloudellista alistumista, jossa tuotot valuvat rajojen ulkopuolelle ja meille jäävät ympäristöhaitat, kuluneet tiet ja menetetty maisema. Kolonialismia nimeltään.

Meiltä puuttuu nyt se alkiolainen kohtuullisuus, joka arvotti luonnon ei pelkästään hyödykkeenä vaan perintönä. Luonto ei ole tyhjiö, johon voidaan piirtää suurhankkeiden suunnitelmia ilman paikallisten hyväksyntää. Jokainen suo, metsä ja joki on osa jonkun elinkeinoa, kotia tai historiaa.

On ymmärrettävää, että harvaan asutussa kunnassa toivotaan työpaikkoja ja investointeja. Mutta kehityksen nimissä ei pidä hyväksyä ratkaisumalleja, jotka uhraavat paikallistalouden, puhtaat vedet ja luonnonmonimuotoisuuden yhden yhtiön liiketoimintamallin vuoksi.

Ja lopuksi: ehkä erikoisin väite, jonka olen kuullut aikoihin, on tämä – samassa puheessa sanotaan ensin, että ”Suomi on pääomaköyhä maa, emme voi tehdä kuten Ruotsi malmeille tai Norja öljylle” ja heti perään: ”Viiankiaavan hanke on sadan miljardin arvoinen.” Voi tätä yksinkertaisuuden määrää! Pankkiirit ovat kautta aikain diskontanneet tulevaisuuden tuotot tähän päivään.

Näin yksinkertaista se olisi – kun vain suomalainen heräisi tästä ikuisesta alamaismentaliteetista. Yhdellä ainoalla järkevästi ympäristöongelmat hallitsevalla kaivoksella voitaisiin kuitata Suomen valtionvelka, jos meillä olisi rohkeutta, viisautta – ja ennen kaikkea isäntä-/ emäntähenkeä.

Oma maa – koko maa.