Uutispäällikön kommentti: Äänestys vahvisti Lintilän asemaa
Mika Lintilän ensimmäinen urakka elinkeinoministerinä on ajaa läpi uusiutuvan energian tukijärjestelmän uudistus.
Mika Lintilä valittiin elinkeinoministeriksi keskustan eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokouksessa äänin 33–37. Kuva: Markku VuorikariVuoden vaihteessa aloittava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on paljon vartijana maaseudulle tärkeissä asioissa.
Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan parhaillaan esitystä uusiutuvan energian tukijärjestelmien uudistamisesta. Valmistelutyö tehdään pääsiassa Olli Rehnin johdolla, mutta Lintilä saa käytännössä ajaa kiistellyn uudistuksen läpi.
Tavoitteet uusiutuvan energian edistämisessä ovat kovat, mutta niin on myös arvostelu. Erilaisessa markkinatilanteessa päätetty tuulivoiman tukijärjestelmä on osoittautunut huikean kalliiksi.
Lintilän urakkaa helpottaa taloudessa näkyvät piristymisen merkit. Edeltäjä Rehnin vahvasti kätilöimä kilpailukykysopimus edesauttaa työllisyyden paranemista. Toisaalta vaarana on, että eurotalous ehtii hyytyä ennen kuin Suomi pääsee kunnolla mukaan kasvuun.
Äänestysratkaisu Lintilän valinnassa ei välttämättä heikennä hänen asemaansa ministerinä. Päinvastoin, äänestyksessä saatu mandaatti antaa vahvemman pohjan, kuin pelkkä pääministerin suosio. Pientä kitkaa keskustan sisällä voi tuoda se, että keskipohjalaisen Lintilän nousu hallitukseen kallistaa valtioneuvoston alueellista painoa entisestään Länsi-Suomeen.
Lintilä on poliitikkona perinteinen maakunnan mies. Maakunnissa ja maaseudulla on kovat odotukset, että se näkyy myös politiikan tuloksissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

