V. Niinistö riehuu hallituksen luvalla

Hallituksen toimintakyky edellyttää siihen osallistuvien puolueiden tavoitteiden yhteensovittamista ja tämän sopimuksen keskinäistä kunnioittamista. Siitä voi seurata ihmeellisiä asioita.

Jyrki Kataisen (kok.) painajaismainen kevät tuotti lopulta tulokseksi kuuden puolueen hallituksen. Hallituspuolueissa aatteita ja tavoitteita riittää äärestä laitaan.

Se, että hallituksesta ja sen ohjelmasta pystyttiin lopulta sopimaan, vaati huomattavan määrän aatteellista ja älyllistä akrobatiaa. Hallitus tietää tarvitsevansa niitä myös jatkossa, mikäli mielii pysyä pystyssä.

Hallitusohjelman suuriin kysymyksiin ei tässä kannata puuttua. Veroja ja eläkeikää koskevat linjaukset vanhenevat joka tapauksessa nopeasti yhdessä eurotalouden kanssa.

Sen sijaan kiinnostavaa on, mitä hallituksen työnjaosta on jouduttu sopimaan yhteiselon turvaamiseksi. Se on edellyttänyt sopimista paitsi pelisäännöistä myös tietyistä erivapauksista.

Tästä eteen päin kirjoitus perustuu olettamiin, joiden mahdollista vastaavuutta todellisuuteen tämän kolumnin mahdollinen lukija voi vapaasti arvioida.

Pienet puolueet ovat tunnetuista syistä välttämätön lisä hallitukseen. Siksi ne voivat pörhistellä omissa asioissaan melko vapaasti.

Vihreät on kuitenkin nyt myös poliittisen valtansa huipulla. Politiikan kummallisuuksiin kuuluu, että valta valui vihreiden käsiin perussuomalaisten historiallisen vaalivoiton ansiosta.

Vihreät ovat mukana hallituksessa sillä ehdolla, että saavat kiillottaa ydinvoimapäätöksissä tahrattua mainettaan. Sopimukseen kuuluu, että vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö saa vapaasti riehua maatalous-, metsä-, elinkeino- ja maankäyttö- ja energiapolitiikassa. Hallitusohjelmasta hänen ei tarvitse juuri välittää.

Hallituksessa Niinistön irtiottoja joutuvat sietämään erityisesti maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) sekä työ- ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies (koki.).

Kannanotoissaan Ville Niinistö on ollut lopettamassa muun muassa turpeenpolttoa, kaivostoimintaa, turkistarhausta ja maa- ja metsätalousministeriötä. Kokoomusministerien korvat kuumottavat ja sisuksia polttelee, mutta siedettävä on.

Häkämiehen ja Koskisen oloa hieman helpottaa, ettei Niinistön aloitteilla ole tarkoitus johtaa käytännön toimiin. Villit kannanotot on suunnattu lämmittämään vihreiden kaupunkilaista kannattajakuntaa, jossa viime vaalikaudella alkoi näkyä hyytymisen merkkejä.

Tärkeämpi kysymys on se, mihin kaikkeen ympäristöministeri voi oikeasti vaikuttaa. Näitä ovat muun muassa ympäristölupiin, maankäyttöön ja kaavoitukseen sekä suojeluun liittyvä päätöksenteko.

Yhteistä näille kysymyksille on, että ne koskettavat ennen kaikkea maaseutu-Suomea ja sen asukkaita.

Maalla luontoa on totuttu vaalimaan ja kunnioittamaan, koska se tarjoaa elämisen edellytykset yhä uusille sukupolville. Tällä vaalikaudella saamme tässä avuksemme huomattavan määrän lisää tutkittua, vihreää, helsinkiläisen ympäristökeskushallinnon osaamista.

Nähtäväksi jää, kuinka kiitollisia meidän tästä avusta on lopulta oltava.