Muistan ajan, jolloin tuhannen raakun tappaminen saattoi hyvällä onnella johtaa yhden helmen löytämiseen
Pekka Särkiö kirjoittaa kolumnissaan, että kuvittelemme olevamme luonnonsuojelun edelläkävijä maailmassa mutta todellisuus on jotain muuta.
Suomussalmen Hukkajokea puhdistettiin kantamalla liejua ämpäreillä kuivalle maalle. Kuva: Timo HeikkalaYmpäristön tuhoaminen on mielikuvissa jossain kaukana. Etelä-Amerikka varsinkin on ympäristön suojelun takapajula. Näin ainakin ajattelemme.
On totta, että Brasilian presidentin Jair Bolsonaron aikana metsätuhot lisääntyivät. Nykyisen presidentin Lula da Silvan aikana tilanne on mennyt parempaan suuntaan: metsien polttaminen on tehty syyllisille kalliiksi.
Brasilialainen satelliitti valvoo metsäpaloja ja havaitessaan sellaisen, lähtee metsän omistajalle tiukkasävyinen kirje. Joko hän vastaa palon sammuttamisen kuluista ja vahinkojen korvaamisesta tai maksaa kulujen lisäksi kovat sakot.
Miksi sitten metsää tuhoutuu paloissa edelleen suuria alueita? Lisääntynyt kuivuus aiheuttaa tuhopolttojen ohella tahattomia paloja etenkin Cerradon eli pensasmetsäsavannin alueella, joka käsittää yli viidesosan Brasilian pinta-alasta. Cerrado on Amazonasin sademetsien ohella ilmastolle ja eliölajien monimuotoisuudelle korvaamattoman tärkeää aluetta.
Cerradon tuhoista ei Euroopassa paljon puhuta. Kulotetun Cerradon paikalla tuotettu halpa puutavara, soija, liha ja nahka ovat tärkeitä Pohjois-Amerikan ja Euroopan suuryrityksille. Autotehtailla on jopa omia karjatiloja luksusautojen verhoiluun tarvittavan nahan tuottamiseksi.
Luonto ja asukkaat maksavat kalliisti, kun suuryritykset tahtovat raaka-ainetta halvalla.
Samoin äärimmäisen kuivan Atacaman alueella pumpataan pohjavettä litiumin jalostamiseksi sähköautojen akkuihin.
”Euroopan ja Yhdysvaltojen yritykset noudattavat edelleen kolonialistista mallia raaka-aineiden hankkimiseksi mahdollisimman halvalla. Paikalliset asukkaat ja luonto kantavat seuraukset”, kertoi minulle hiljattain Etelä-Amerikan talouteen erikoistunut saksalainen tutkija.
Tämä sai minut mietteliääksi. Miten ympäristön suojelu toimii meillä? Tuntuu siltä, että rahan tekeminen työntää syrjään vastuun ympäristöstä, kuten raakkujoista. Liian laajat metsähakkuut ovat tuomassa Suomelle miljardien lisälaskun EU:lta, kun sovitut hiilinielut ovat supistuneet.
Suomessa on Hukkajoen lisäksi muitakin raakkujokia. Muistan 45 vuoden takaa, kuinka Luttojoen hiekkaisella törmällä pisti esiin kasa raakkujen kuoria – aiempien vuosikymmenten helmenpyytäjien jäljiltä. Tuhannen raakun tappaminen saattoi hyvällä onnella johtaa helmen löytämiseen. Vain harva helmi oli pyöreä ja virheetön. Onneksi helmenpyynti on kielletty aikoja sitten.
Monet Luton sivujoista ovat raakkujokia. Niistä Suomujoki kuuluu Urho Kekkosen kansallispuistoon. Luton koilliset latvajoet, kuten Kulasjoki, Kolmosjoki, Hirvasjoki ja Torkojoki ovat kansallispuiston ulkopuolella. Siellä kasvaa edelleen vanhoja männiköitä.
Ehdotankin, että perustetaan Lutolle valtion retkeilyalue, jolla hakkuut supistetaan minimiin. Esimerkiksi 30 kertaa 30 kilometrin alueella vanhoja metsiä ja raakkujokia olisi turvassa. Konkreettinen teko, emmekä ainoastaan syyttäisi Brasiliaa.
Kolumnin kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Keski-Lahden vs. kirkkoherra.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
