Nimestä lato tunnetaan

Täällä minun kotipuolessani Kouvolan lähellä puhuttiin heinätalleista. Niistä säilyneet muistot ovat kivoja, vaikka siellä tehty työ oli raskasta. Heinä piti polkea mahdollisimman tiukkaan, että kaiken sai sopimaan. Minäkin lapsuudessani olin usein heinäladoissa polkemassa.

Muistan kotitilaltani kahdeksan latoa. Kun isäni ja myöhemmin veljeni aikoinaan ostelivat peltopalstoja, niissä oli yleensä lato valmiina. Niillä oli omat nimetkin. Täytyi olla, jotta talon väki tiesi missä kulloinkin oltiin töissä.

Laakuksen talli oli saanut nimensä peltopalstan myyjän mukaan. Talli sijaitsi naapurin metsän reunassa, mikä oli vilpoisempi paikka kuin aukeapelto. Vieressä oli rajaoja, josta sai hevosille juomavettä. Ladossa oli iso ovi. Muistan kun isä riisui hevosen valjaista ja vei sen heiniä tallomaan.

Tompan lato oli hirsilato, jossa ei ollut ovia, vaan sellainen luukku seinässä, mistä työnnettiin heinää sisään. Lato puretiin 50-luvun alussa, ja miehet rakensivat laudoista isomman tilalle. Sinne pääsi jo traktorilla ajamaan läpi tallin. Vanhoista hirsistä sahattiin talon tarpeita. Kyllä hirsiladot ovat kauniimpia kuin laudasta rakennetut!

Ladon vieressä oli, ja on vieläkin, iso kivi. Latokin on paikallaan, joskin siellä on nykyään vanhoja koneita ja heinäseipäitä säilytyksessä. Ehdin minäkin olla siellä vuositolkulla heiniä korjaamassa, sillä isälläni oli tapana viljellä paljon heinää.

Pitkän irtoheinän käsittely oli rankkaa hommaa. Kun saatiin heinän paalaaja, työ helpottui huomattavasti. Ja kyllähän siellä ladossa oli lapsilla hauskaakin hyppiä, kun siihen aikaan ei ollut trampoliineja. Ja piristi, kun joku toi kahvit työmaalle.

Talvella heiniä ajettiin reellä navetan vintille. Kun lunta oli paljon, reki meinasi aina kaatua. Lapset olivat työssä mukana kesät talvet. Kuivaheinä jäi vähemmälle, kun alettiin tehdä aiv-rehua, joka ei ollut niin säästä riippuvainen.

Pekkolan tallista jäi isän kertomana mieleen, kun hän sotavuosina löysi tallista varastetun viiden litran maitotonkan, mikä oli hävinnyt karjakeittiöstä. Asialla oli ollut sotavankeja, jotka nälissään kulkivat. Tällaisen varkauden kyllä ymmärrän: kun joi tonkassa olleen maidon, jaksoi taivaltaa eteenpäin kohti tuntematonta. Heinäladoissa oli samalla hyvä levätä.

Kotitalli oli alunperinkin omalla maalla, mistä nimi. Rakennuksessa oli pieni luukku, josta heiniä työnnettiin sisään. Kyllä sisällä oli tukalaa ottaa vastaan heinää ja talloa sitä tiukkaan.

Suopalstallamme oli kaksi tallia, joista toinen on yhä siellä. Oli peltopalsta, jossa viljeltiin välillä kauraa, välillä heinää. Vilja kasvoi paljon rikkaa, ja muistan lapsuudesta, kun äiti kävi siskonsa kanssa siellä kitkemässä maitohorsmaa. Minä olin mukana muutaman vuoden ikäisenä. Talvella nekin heinät ja viljat ajettiin kotiin.

Suolla oli ennen paljon turvelatoja. Meidänkin ladoissa oli turvetta, jota käytettiin navetoissa kuivikkeena. Turpeen käsittely oli käsipelillä raskasta hommaa.

Myyjän mukaan nimetty Korpivaarakin on purettu jo. Heinäladot alkoivat hävitä aiv-rehun myötä. Heinäladot ovat täältäkin hävinneet melkein sukupuuttoon: ne ladot, joita ei purettu, ovat romahtaneet itsekseen.

Ladot ovat olleet parhaimmillaan maalaisromantiikkaa ja kulttuuria, häviävää sellaista.