Järjestövallan aika on ohi

Hallitusta kokoava Juha Sipilä (kesk.) ei jäänyt odottamaan työmarkkinajärjestöjen perinteistä aikatauluteatteria vaan lopetti keskiviikkoiltana lyhyeen neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta.

Tahto sopimukseen oli kova. Vielä alkuillasta Sipilän leirissä oli optimismia. Uskottiin, että sopimus oli saatavilla.

Sopimuksen kaatuminen oli takaisku, mutta se ei ollut tarpeeton takaisku.

Yritys oli vakava ja se tehtiin arvostuksen hengessä. Se vahvisti ainakin osin eri osapuolten keskinäistä luottamusta, kun se yhdisti tilannekuvaa ja kirkasti odotuksia.

Sipilä ei lähtenyt myöskään takaiskun jälkeen purkamaan pettymystään haukkumalla muita. Viisaus noteerattiin.

Jokainen luottamuksen ripekin voi olla tarpeen, kun hallitus kääntää Suomea. Järjestöjä tarvitaan, vaikka rooli jää väistämättä pienemmäksi.

Samalla Sipilä osoitti johtajuutta: jos tulosta ei tule, pitää valita toinen tie.

Työmarkkinajärjestöillä oli historiallinen mahdollisuus auttaa Suomea synkkyydestä. Ovi oli auki, mutta siitä ei uskallettu kulkea. Syitä varmasti listataan monia.

Epäonnistumisen hinta kansalaisille on ankara: leikkauksia julkiseen talouteen tulee enemmän, kun tuottavuuden kasvu ei tule työmarkkinoiden kautta.

Hinta on kova myös järjestöille. Kun sopimusta ei syntynyt, Sipilä ja tuleva hallitus saivat mandaatin lähteä edistämään kasvua ja tuottavuutta ilman järjestöjä. Ei tarvitse kysellä.

Parlamentarismi voi ottaa sille kuuluvaa valtaa korporaatioilta. Se on hyvä kansanvallalle.

Suomalaisen työmarkkinajärjestelmän suuruuden päivät on ehkä lopullisesti nähty. Järjestöillä on ollut Suomen taloushistoriassa iso merkitys. Avoimessa taloudessa hidas systeemi ei kuitenkaan toimi.

Kun maailma muuttuu nopeasti, kankea sopimiskoneisto ei pysy mukana.

Ehkä on aikakin tehdä tilaa paikalliselle sopimiselle, joka parhaimmillaan auttaa yrityksiä eteenpäin. Suomen nousulle välttämätön luottamus syntyy vain yhteistyöllä. Siihen pitää panostaa jokaisella työpaikalla.

Jos oikein hyvin käy, järjestövallan ehtyminen osaltaan auttaa Suomea nousuun.

Kabinettipelin sijaan huomio keskittyy siihen, miten suomalaisten yritysten kilpailukyky paranee. Kilpailukykyä tarvitaan, jotta olisi investointeja ja työpaikkoja. Ilman niitä Suomi ei säily reiluna yhteiskuntana, jossa jokainen saa mahdollisuuden.

Uusi maailma vaatii uudenlaista edunvalvontaa. Pitää siirtyä puolustuksesta hyökkäykseen, omien etujen mustasukkaisesta vahtimisesta uusien työpaikkojen luomiseen.

Pitää nähdä, että parasta edunvalvontaa on menestyvien yritysten ja uusien työpaikkojen rakentaminen.

MTK:n investointi Finnpulpin selluhankkeeseen Kuopiossa on yksi esimerkki avoimen talouden modernista edunvalvonnasta.

Järjestö lähtee arvovallallaan tukemaan ja myös rahoittamaan tehdashanketta, joka voi tuoda parituhatta uutta työpaikkaa ja merkittävästi hyvää koko maalle mutta erityisesti maaseudulle.

Torstaina myös selvisi, että Sipilä haluaa hallituksen porvaripohjalta. Hallituksen rungon muodostavat keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus.

Ratkaisu on näyttänyt ilmeisimmältä vaaleista alkaen, vaikka keskustan puolue-eliitin luotto kokoomusta kohtaan ei ole ollut korkea. Taustalla on ärtymys siihen, miten kokoomus on tehnyt vuosien varrella pikkupolitiikkaa. Nyt tämän yli pitää nousta.

Porvarihallitus pystyy parhaiten kasvu- ja kilpailukykypolitiikkaan, jota Suomi nyt kipeästi tarvitsee.

Porvaripohja on myös sisäisesti vahvempi kuin punamulta, jota olisivat koetelleet SDP:n sisäiset ristiriidat, puheenjohtaja Antti Rinteen epävarma asema sekä vasemmistovihreän opposition kova ulkoinen paine.

Punamulta olisi ehkä ollut vahvempi suhteessa ay-liikkeeseen, joka olisi joutunut arvioimaan SDP:n menestystä hallituksessa.

Nyt hallitusta yrittävät puolueet ovat omillaan. Tehtävä on vaativa; Suomi pitää saada nousuun. Onnistuminen on jokaisen suomalaisen etu.