PIRTTIVILJELYÄ

Juuri nyt kaikki kymmenen lastenlasta kirmaavat näillä nurkilla. Amerikan Elo-poika viettää nimittäin vanhempineen täällä Suomi-lomaa ja Vallilan veljeksetkin ovat jo päässeet muuttamaan isän ja äidin kanssa omaan rintamamiestaloonsa.

Eilen ilmestyi kolme mustikkasuuta ruokapöytään innosta hehkuen. He olivat löytäneet metsästä isiensä 30 vuotta sitten rakentaman majan ja ryhtyneet sitä remontoimaan. Ihailtavan hyvin isommat lapset pitävät huolta pienemmistään. Kun yksivuotias toissailtana pyllähti hiekkakentälle selälleen, kaksivuotias serkkupoika riensi heti apuun.

”Ota mun kädestä kiinni”, Kalle yritti neuvoa, kun ei tahtonut saada painavaa pikkumiestä jaloilleen.

Siihen aikaan, kun omat lapsemme olivat pieniä, viisilapsinen perhe oli jo harvinaisuus. Parhaiten sen huomasi lomakkeita täytellessä. Lapsien luetteluun oli nimittäin yleensä varattu vain kolme riviä. Kaksi nuorinta piti kirjata joko paperin alareunaan tai kääntöpuolelle nuolen kera. Pienviljelijäyhdistykseenkin liityimme pelkkinä pirttiviljelijöinä.

Pirttiviljely-sanaan törmäsin uudelleen tänä keväänä maaseudun naisten ja neuvonnan historiaa kirjoittaessani.

Tutkimukset valaisevat tarkemmin suurten ikäluokkien syntyä. Vaikka Euroopassa syntyvyys nousi sotien jälkeen pariksi vuodeksi kaikkialla muualla paitsi Saksassa, Suomen sodanjälkeinen syntyvyyspyrähdys oli aivan omaa luokkaansa. Meillä näet syntyi vuosina 1946–1949 yli 100 000 lasta ja vuosina 1945 ja 1950–1953 yli 90 000 lasta vuodessa. Vasta 1960-luvun puolivälissä syntyvyys laski sotia edeltäneelle tasolle noin 77 000 lapseen vuodessa.

Kiinnostavin tieto tutkimuksissa oli, että suuret ikäluokat eivät liity pelkästään harjoitettuun väestöpolitiikkaan äitiysavustuksineen, neuvoloineen ja lapsilisineen vaan ne näyttävät olevan tiiviissä yhteydessä sotien jälkeiseen asutustoimintaan.

Asutustilojen lainanmaksu oli nimittäin sidoksissa perheiden lapsilukuun. Jos asutustilallisella oli kolme tai useampia lapsia tilan hallintasopimusta tehtäessä, takaisinmaksettavaa lainaa voitiin alentaa jopa 15 prosenttia.

Jokaisesta myöhemmin syntyvästä lapsesta asutustilallinen sai lisäksi yhden vapaavuoden lainansa vuotuismaksuista eli noin viisi prosenttia lainan alkuperäisestä määrästä. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen pienillä rintamamiestiloilla, jossa syntyvyys oli suurinta, jokainen uusi lapsi syntyi siis kirjaimellisesti jos ei leipä niin velkahelpotus kainalossaan.

Pirttiviljely oli monille välttämättömyys, vaikka se koettelikin pienviljelijäemäntien terveyttä. Kätilöt ja muut asiasta huolestuneet puhuivat jopa ”akantappolaista”. Myös neuvontajärjestöissä kannettiin huolta asutustilojen monilapsisten emäntien jaksamisesta.

Suuret ikäluokat vetivät vanhempiensa elämästä omat johtopäätöksensä. Syntyvyys notkahti merkittävästi 1970-luvulla, kun ne itse tulivat synnytysikään.

Niinpä me taisimme todellakin olla kylän ainoita pirttiviljelijöitä, joiden sato kasvoi vain lastenkamarissa. Onneksi siitä sadosta saadaan nauttia vieläkin!