Valoa pimiäs

Kuva: Jaana Kankaanpää 

Kirjoitan tätä työhuoneeni ikkunan ääressä, vielä kapaloissa olevan uudenvuoden toisena päivänä, tammikuulla 2014. Ikkuna heijastaa ääreni kuin peilistä, pitkäpiimäinen pimeys pitää pintansa pihalla. Sateinen, lämmin ja tuulinen talvikeli säilöö lumihiutaleet vieläkin taivaan plakkarissa, eikä lumi anna apuaan niukoille valonsäteille, jotka muutaman tunnin päivässä yrittävät paksujen pilvien välistä valottaa tätä lakeutta.

Vaikka kuinka positiivinen luonteeltani olisin, on pakko silti myöntää, että valoton, lumeton maa vie väkisin mielen apeaksi. Lapset tahtoisivat lumiriemujen vietäväksi, aikuinenkin kaipaa sivakointia ladulla.

Täällä maalla lumettomuus ja pimeys tulevat iholle paljon pahemmin kuin valosaasteen ympäröimässä kaupungissa. Taas kerran maaseudulla koetaan luonnonilmiöt juuri sellaisina kuin ne meille puunaamatta heitetään.

Ikuisesta väittelyn aiheesta, ilmaston lämpenemisestä, puhutaan ja väitellään kongressikeskusten hienoissa saleissa, mutta minä koen sen kropassani jo nyt, koen sen mielessäni, sormenpäissäni. Silloin kun tammikuussa et omia jalkojasi näe samoillessasi pihamarkilla, silloin tiedät, mistä on kyse.

Ilmasto lämpenee ja sen lämpenemistä ei voida enää pysäyttää, se on fakta, joka on vain todettava.

Aasian kaksi miljardia ihmistä odottaa innolla auton ja jääkaapin ostoa, jokainen siellä elävä haluaa kotiinsa ilmastointilaitteen, heti kun vain vaurastutaan. Afrikkalaiset seuraavat perässä heti sen jälkeen kun Aasian halpatyövoima on kaluttu kalliimmaksi. Meidän länsimaitten tapa olla ja elää on ikävä kyllä haaveena monelle muullekin kulttuurille.

Meidän pitäisi olla esimerkkinä ja vähentää kulutusta ja muuttaa elintapojamme, ja sehän ei tule onnistumaan. Ei meistä ole enää elämään fyysisestä työstä ja luonnosta.

Vaikka me kaikki länsimaat hävittäisimme automme, lentokoneemme ja muuttaisimme matalaenergiataloihin, ottaisimme oman lehmän ja kanan ja siirtyisimme omavaraistalouteen, onko sillä mitään merkitystä, koska intialainen perheenemäntä haluaa ilmastoinnin ja jääkaapin, mies oman corollan?

Kaiken kauniin puheen ja saleissa tapahtuvan sopimisen ja huolestumisen keskellä on hauskaa todeta, että tällä hetkellä halvin tapa tuottaa sähköä Euroopassa on polttaa kivihiiltä. Se on halpaa kuin halko, lämmittää vain kauemman eikä sitä tuoteta missään lisää. Saksa hurskaasti lopetti saasteettoman ydinvoiman käytön ja puksuttaa talouden veturina kivihiilen ja tuulivoiman avulla.

Suomessa onneksi osataan, vaikka vahingossa: Luin taannoin Fortumin pääjohtajan haastattelua, jossa hän pahoitteli osakkeenomistajille väärän strategian valintaa. Fortum valitsi päästeettömät vesi- ja ydinvoiman tuotantotavoikseen ja häviää nyt joka päivä miljoonia, koska energiaa tuotettaisiin halvemmalla kivihiiltä polttamalla.

Pitäisikö tässä huutaa kerrankin kehut Fortumille: hyvä väärä valinta!

Mitäs minä täällä valitan. Vaikka pihalla ja pääkopassani on pimiää kuin talvisodassa, silti lakeudella tuulee niin että tukka lähtee. Näihin myrskyäviin ja vesisateen kyllästämiin jouluihin on nyt vain totuttava.

Tulevaisuudessa Suomesta tulee haluttu maa. Täällä on ihanneilmasto, jossa kasvien satotaso on maailman paras. Keski-Eurooppa kuivuu ja aavikoituu.

Taidan olla sittenkin myymättä peltojani ja lähären heti kun pihalla vähäki näköö kaavoittamaan tontinpaikkoja italialaisille. Tänne syrjäiseen, pimeään maailman kolkkaan voi olla sadan vuoden päästä aikasmoinen tunku...

Simo Eemil Ralli

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.