Suutari Jussi Paljakka, Tuusula Suutari palasi lestiinsä

Jussi Paljakka vakuuttaa pystyvänsä tekemään kengät, jotka saavat toivottomankin räpyläjalan näyttämään kauniin muodokkaalta. 

Mielipide

14.12.201615:00

Kolumni

Riitta Mustonen

”Olin Finnairilla töissä kuusitoista vuotta, joista viimeiset vuodet kehittämässä markkinointikonsepteja. Olikohan se keski-iän kriisi vai mikä, kun kuusi vuotta sitten tein päätöksen ryhtyä suutariksi? Siitä meni vielä pari vuotta irtisanoutumiseen. Halusin ensin saada asuntolainan maksetuksi.

Olin harrastanut taontaa ja vanhan hirsitalon kunnostusta. Sitten näin lehtijutun italialaisesta suutarista, joka tekee mittatilauskenkiä perinteisesti. Ne eivät olleet pelkästään hienon näköisiä, vaan myös käyttökelpoisia.

Tajusin, että minähän olen suutarisukua. Isoisä, isoisoisä ja hänen isänsä olivat olleet suutareita Nastolassa ja Iitissä.

Hakeuduin Kankaanpäähän suorittamaan jalkinealan perustutkintoa. Sen voi suorittaa monimuoto-opiskeluna: työskentelin kuin oppisopimuksella kotona ilman työpaikkaa. Tein kenkiä ensin itselle, sitten lähisukulaisille.

Rakensin verstaan talomme vintille. Ensimmäiseksi ostin nahan ompelukoneen ja nahkoja. Käytettyjä kenkientekokoneita löytyi tosi hyvin, koska Suomessa on ollut suuri kenkäteollisuus. Ostin useita koneita esimerkiksi Palmrothin ja Mantereen kenkätehtaan konkurssipesistä.

Perustin yrityksen virallisesti vuonna 2014. Se sai nimen Paljakka Handmade. Olimme vaimoni kanssa ottaneet Paljakan yhteiseksi sukunimeksemme, kun menimme naimisiin. Se oli ollut esi-isäni nimi ennen kuin hän suutariksi ruvetessaan joutui muuttamaan nimensä Lundahliksi. Ympyrä ikään kuin sulkeutui.

Yksi ensimmäisistä asiakkaistani oli lakimies, joka oli nähnyt paikallislehdessä jutun minusta. Kun vielä Kauppalehti Optiossa ja yhdessä blogissa kirjoitettiin kengistäni, niin asiakkaita alkoi tulla lisää.

Alkuun tein myös entisen elämän kollegoille tarjouksia sillä sopimuksella, että he nostavat palaverissa kengät pöydälle. Sillä paras mainos on se, kun kenkiä on maailmalla.

Teen jokaisen kenkäparin mittatilaustyönä. Ensimmäistä paria varten asiakas tulee käymään luonani, mittaan hänen jalkansa, teen lestin ja valmistan sovituskengät, joita asiakas pitää jonkun aikaa.

Kenkälestit jäävät nimikoituna hyllyyn, ja niiden perusteella voi tilata uusia kenkiä ilman, että tarvitsee enää käydä luonani. Suurin osa tilauksista tuleekin nyt jo vanhoilta asiakkailta.

Yhden kenkäparin tekemiseen menee noin 40 tuntia, sillä siinä on yli kaksisataa työvaihetta. Ensimmäisen parin hinta on 1 600 euroa ja seuraavien alkaen 850 euroa. Kuukaudessa pystyn tekemään kolme kenkäparia.

On hyvä, että yritykseni on maalla Tuusulan Vanhassakylässä eikä jossain Helsingin Espalla. Jos pitäisi vielä lisätä tilavuokra kenkien hintaan, niin kengistä tulisi todella kalliita.

Aluksi luulin, että kun teen kenkiä pääasiassa vain miehille, niin naisista ei tarvitse välittää. Aika monesti asiakas onkin nainen, joka ostaa lahjakortin miehelleen.

Lahjakortti on osoittautunut hyväksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea. Se on monitasoinen lahja: ensin ilahdut, kun saat sen, sitten tulet tänne suunnittelemaan ja sovittamaan vähän kuin elämysmatkalle ja lopussa on kliimaksi, kun kengät valmistuvat.

Nämä kengät kestävät vaikka koko eliniän, kun niitä käyttää ja huoltaa oikein. Jos kengät kastuvat, niiden pitää antaa kuivua rauhassa. Kun pohjanahka lopulta kuluu, voi kengän ompeleet purkaa ja pohjan uusia. Vanhetessaan kenkiin tulee kaunista patinaa.

En ole hetkeäkään katunut ammatinvaihtoa. Koen itseni enemmän käsityöläiseksi kuin yrittäjäksi. Sen tosin huomaa, että mikään ei mene eteenpäin, jos ei itse tee. Sitä helposti käpertyy omaan tekemiseensä, mutta pitää muistaa myös markkinointi, että työtä riittää.

Olen aidosti ylpeä jokaisesta tekemästäni kengästä. Uskottelen, että uusi on aina parempi kuin edellinen. Jokainen kenkäpari on ainutlaatuinen.

Yleensä asiakkaat haluavat aika perinteisiä malleja, sellaista englantilaista kartanonisännän meininkiä. Mutta on rohkeitakin tilauksia: eräs herrasmies meni syksyllä naimisiin ja halusi kirkkaan oranssit hääkengät.”