Tekniikka apuun peurakannan säätelyssä

Erätoimittaja Sari Penttinen kommentoi eduskunnassa tekemääni kirjallista kysymystä keinotekoisten valonlähteiden ja yöammuntaan tarkoitettujen tähtäyslaitteiden hyödyntämisestä poikkeusluvilla valkohäntäpeuran kannan­säätelyn tehostamiseksi tihentymäalueilla (MT 9.4).

Kuten toimittaja totesi, kauden 2020–2021 ennätyssuuri saalistavoite saavutettiin pääosin, mutta kanta kasvaa yhä, ja on paneuduttava myös juurisyihin. Luonnonvarakeskuksen tuoreen kanta-­arvion mukaan peurakanta on edelleen kasvanut jopa 15 prosenttia huolimatta kasvaneesta saalismäärästä. Lisäksi kanta-arvioissa on aiempinakin vuosina ollut jopa noin kymmenen prosentin systemaattinen virhe.

Jos tulevaisuuden kohoavat pyyntitavoitteet halutaan peurakannan tihentymäalueilla saavuttaa, on silloin syytä pohtia myös saatavilla olevan tekniikan hyödyntämistä metsästyksen yhteydessä. Tämä tarve korostuu varsinkin ”mustina” talvina sekä kauden alussa, sulan maan aikaan. Kaakkois-Suomen poikkeusluvat osoittavat osaltaan myös sen, että edes tekniikan hyödyntäminen ei takaa ”varmaa” saalista.

Aktiivisena metsästäjänä ymmärrän toki mietteet metsästyksen eettisyydestä tai hyväksyttävyydestä tässä yhteydessä. Kun tihentymäalueilla jo nyt kaadetaan satoja yksilöitä, lienee syytä pohtia, onko se enemmän ongelman ratkaisua vai metsästystä sen varsinaisessa tarkoituksessa?

Toimittajan epäily ympäristön valonlähteiden hyödyntämisestä kyttäyspaikkojen yhteydessä on mielenkiintoinen. Uskaltanen väittää suurimmen osan niistä sijaitsevan paikoissa, jossa ympäristön valo ei ole hyödynnettävissä.

Peurakannan sääntelyn yhteydessä on keskusteltu myös muun muassa pinta-ala vaatimusten pienentämisestä tai jopa peuranmetsästyksen vapauttamisesta kauriin tapaan. Ne ja monet muut ehdotukset kannan säätelemiseksi ovat oma keskustelun aiheensa ja keskustelu tuleekin varmasti jatkumaan vilkkaana.