Hirvikeskustelussa paljon turhaa syyttelyä

Tämänkin lehden sivuilla on julkaistu kirjoituksia laiskoista hirvenmetsästäjistä. Taimikkovahingot männyn taimikoissa on surutta luettu hirvimiesten ja hirvikoiraharrastajien syyksi. En ole nähnyt riviäkään tekstiä hoitorästeistä, joita tässä valtakunnassa on kymmeniä tuhansia hehtaareita.

Minua on aina suunnattomasti kiusannut itsekehu. Nyt vain on tilanne se, että täytyy tuoda julki mitä elämäni varrella olen tehnyt.

Koulutukseltani olen metsätalousinsinööri. Olen toiminut 17 vuotta kotiseutuni riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana. Tuona aikana on tullut käytyä jokaisella alueen hirvivahinkoalueella.

Hirvenmetsästäjänä olen ollut yli 30 vuotta, joista metsästyksenjohtajana kahdeksan vuotta. Voutina oloaika opetti sen, että hirvi pystyy suojelemaan itseään, vaikka ympärillä ketjussa olisi minkälaisia tarkastajia hyvänsä.

On vaadittu, että pitää ottaa tehokkaat miehet remmiin eli Suomen armeija. Se on tyypillinen mistään tietämättömän, varmasti aivan tosissaan tekemä ehdotus.

Nykyisen sotaväen aseen luodit vesittävät ehdotuksen. Luoti on liian kevyt, eikä kovin monella varusmiehellä ole myöskään metsästyskorttia.

Olisi toki mielenkiintoista, kun komppania miehiä ampuisi rynnäkkökiväärillä sarjatulella hirveä. Toki samalla saisi osumia varusmiehetkin, mutta sehän lisäisi kunniaa ja mainetta, kun valtiollisin menoin hautuumaille kannettaisiin hirvenmetsästyksessä kaatuneet.

On tuotu julki myös hirvieläinten aiheuttamat liikennevahingot. Olen itse ajanut hirvikolarin. Auto oli perheellämme kolmatta päivää. Autoon tuli – markka-aikaan – kymmenien tuhansien oikomisvahingot. Hirvelle kävi huonommin, se kuoli.

Kehotan jokaista tiellä liikkujaa tekemään pienimuotoisen tutkimuksen. Selvittäkää itsellenne, kuinka moni huomioi hirvimerkin ja laskee nopeuttaan tullessaan merkitylle hirvivahinkoalueelle. Itse olen selvitellyt asiaa ja tulos on mykistävä. Lapissa tapahtuu joka päivä useita porokolareita, eikä siellä juuri vahingoilla elämöidä.

Miksi tähän tilanteeseen on jouduttu? Ensimmäiseksi keksittiin ”pankkihirvet”, jota pidän vastuunpakoiluna riistahallinnon taholta. Järjestelmähän pakotti metsästäjät vapaaehtoisella pakolla säästämään tietyn määrän myönnetyistä kaatoluvista pankkiin. Ei uskallettu ottaa täyttä vastuuta kannanhoidosta.

Seuraavaksi asetettiin vasapakko, jolla määriteltiin vasojen osuus prosentteina poistettavista lupamääristä. Ainakin täällä Pohjanmaalla sanktioitten uhalla vasaprosentteja seurattiin hyvin orjallisesti.

Nyt sitten sudet pitävät yllä taimikkovahinkoja, vaikka eivät puuntaimia käytä ravintonaan. Hirvieläimet hakeutuvat laumoihin suurpedoilta suojaan.

Voi sitä taimikon omistajaa, jonka hoitamattomaan taimikkoon hirvilauma asettuu talvehtimaan. Ensin syödään pihlajat, haavat ja katajat. Ravinnon käydessä vähiin ovat männyt vuorossa.

Hoitorästien perkaajina armeija olisi tehokas. Hirvimiehet kyllä hoitavat kannan säätelyn, kun ”laiska” nimittely saadaan kuriin. MTK:n edusmiesten tulisi muistaa omiaan kohtaan se, että kun toiselle kumarrat, toiselle pyllistät.