Valtiollisia päätöksiä ei pidä tehdä paniikissa ‒ kenraali Adolf Ehrnroothin testamentti muistettiin, mutta Kekkosen testamentti unohdettiin

Putin ei ole ikuinen, mutta Nato uskoo olevansa. Se on kuitenkin joskus menneisyyden rakenne, ellei jo ole.  Kuva: Hanna Linnove

On sanottu, että kansalaisten paine sai päättäjät toimimaan. Mutta kansalaiset säikähtivät Ukrainan sodasta, joten reaktiot tulivat ”suoraan selkäytimestä” paniikkireaktiona. Kansalaiselta se on luonnollista, häneltä ei voida edellyttää harkintaa tai vaihtoehtojen miettimistä, se on päättäjien asia.

Kansalaiset reagoivat tunteella, päättäjien on käytettävä järkeä.

Nyt tämä vaihe sivuutettiin, mikä näkyy sekä mediasta että eduskunnan Nato-selvityksestä. Asia oli jo käytännössä päätetty, ja kysymys oli vain koreografiasta. Sekä presidentti että pääministeri toppuuttelivat aikansa kansalaisten reaktioita, mutta säikähtivät sitten itsekin ja panivat turbovaihteen päälle.

Ratifiointivaiheenkin oletettiin sujuvan paraatimarssina, siksi Turkin asettuminen poikkiteloin tuli šokkina.

Muistettiin kenraali Adolf Ehrnroothin testamentti, että Suomi ei saa koskaan jäädä yksin, mutta unohdettiin Kekkosen testamentti, että Suomi ei saa koskaan joutua eturintamaan Venäjää vastaan.

Putin ei ole ikuinen, mutta Nato uskoo olevansa. Se on kuitenkin joskus menneisyyden rakenne, ellei jo ole. Luvatut tusina sotilastukikohtaa itärajan takana ei ole inspiroiva tulevaisuudenkuva.

Olisikohan kannattanut esimerkiksi heti Putinin hyökkäyksen jälkeen lähettää hänelle tiukka mutta asiallinen nootti, jossa olisi kysytty, onko hänellä vastaavia suunnitelmia Suomen suhteen, missä tapauksessa Suomi joutuisi liittymään Natoon, muuta tarvetta siihen ei ole.

Olisiko ollut mahdollista saada samantapainen vakuutus kuin Englannilta? Se olisi voinut aikanaan avata uudenlaisen naapuruuden maiden välille pysyvän rautaesiripun sijaan.

Nato-hakemus olisi ehditty tehdä myöhemmin, jos ei olisi saatu tyydyttävää vastausta. Silloin Putin olisi todella voinut katsella omaa peilikuvaansa. Se olisi edellyttänyt valtiojohdolta toisenlaista valppautta ja harkintakykyä.

Kauko Parkkinen

valtiotieteen maisteri

tietokirjailija

Vantaa